Bury me, bury me

Paketillinen sokerittomia (ei paljoa lohduta) ja pahanmakuisia keksejä, suklaapatukka ja ei helvetti mitä vielä. Tällä hetkellä maltitoliyliannostuksesta johtuva vatsakuolema ja entistä pahempi ahdistus. Uskoin naiivisti, etten enää tekisi tätä. Voisin syyttää alkavia kuukautisia, sillä juuri ennen niitä minulla tuntuu olevan loputon nälkä. Olkaa kilttejä ja sanokaa etten ole ainoa. Olen silti.

Äiti laittoi kaksi tuntia sitten viestin, että hevosemme oli jouduttu lopettamaan tänään. Sillä oli pitkäaikainen keuhkosairaus, joka paheni lääkkeistä huolimatta. Sekä useita muita ongelmia. En ehtinyt edes hyvästellä Larrya. Olen miettinyt mitä tapahtuu sitten kun Neksu joskus kuolee. En tiedä, kestänkö sitä. Se on ainut otus, joka on koskaan kiintynyt erityisesti minuun. Koska en minä ole sellainen johon kiinnytään. Ja Neksu on ainoa. Sen jälkeen ei ole ketään. 

Kukaan ei tunnu oikein uskovan, ettei minulla ole todellisuudessa juuri mitään sosiaalisia kontakteja. Että minulla ei ole ystäviä joita näkisin päivittäin, viikottain tai edes kuukausittain. Että vietän kaiken vapaa-aikani yksin. Että minusta se on enimmäkseen ihan ok. Vaikka joskus ahdistunkin ja ahmin ja makaan lattialla ja tahdon tappaa itseni. Tämä kuulostaa jo naurettavalta. Mutta silti. Se on ihan ok.

Luulen, etten osaisi olla pidempiä aikoja ihmisten kanssa. Etten pystyisi seurustelemaan. Sillä kaipaan jo muutaman hetken päästä omaa rauhaa ja puhumattomuutta. En pidä liiasta läheisyydestä. En halailusta. En nyhjäämisestä. Joskus pidin sitä vain pelkkänä ujoutena, mutta nyt olen myöntänyt itselleni, etten osaa näyttää tunteita. Osaan kirjoittaa ja tuntea niitä, mutten tuoda esille. Sama ilme ja sama passiivisuus. 'Sitä ei kiinnosta, se on ylimielinen, se on tunteeton paska.'

Kultatukka tähtösen Theres oli jotakin mihin jollain tavalla samaistuin, vaikka ei minulla sentään mitään intoa ole tappaa ketään. Kai minusta vain puuttuu jotain.

ps. Fontin koko pysyy jostain syystä pienenä, no can do. 

pps. Viimeisimmän saatteen mukaan minulla on silmissä mikrokystistä muutosta, pigmentaatiota ja samentumia lasiaisissa. Ja jälleen uusia kiilteleviä alueita, joista minulle ei kerrota edelleenkään mitään. 

Jonakin iltapäivänä kello 14:21

Kamala ikävä koiria, en ole nähnyt niitä moneen viikkoon, vanhemmilla on influenssa enkä voi käydä kotona. Reumaa sairastaville se voi olla kuulemma hengenvaarallinen. En kovin mielelläni halua ottaa siitä selvää.

Ei ole oikein mitään kirjoitettavaa, sillä mitään ei tapahdu. Voisin valittaa kaikesta typerästä, kuten siitä että Parisien-kahvi on niin kallista, että Kela-korvaukset on poistettu lähes kaikista niistä lääkkeistä, joita minä tarvitsisin, että rahat eivät riitä toukokuuhun, että minä haluaisin vain katsoa Muumeja ja nukahtaa. Että ensi viikonloppuna minun on mentävä muiden kanssa Lahden kirjamessuille ja piirrettävä livenä.

Ja ei siitä yhdestäkään mitään tule, kiinnostun vain Houskista, joilla on hyppyrinenä ja kamala luonne.

Muuten, se jouluna tekemäni

värisarjakuva on täällä.

It's not much of a tail, but I'm sort of attached to it

Paino on pudonnut hieman. Sekin johtuu luultavasti vain siitä, ettei minun ole tehnyt mieli ahmia. Ja olen vähentänyt ruokaostoksia enimmäkseen rahan takia. Toisaalta en enää jaksaisi laihduttaa, toisaalta mittanauha ja vaaka näyttävät liikaa. Vaikka ei sillä oikeasti edes ole juurikaan väliä.

En ole osannut selittää itselleni vieläkään, mistä tässä on kyse. Sillä eihän minua viehetä seksuaalisessa mielessä laihat ja huomattavasti alipainoiset naiset, mutta silti haluaisin olla itse sellainen. En ymmärrä.

Eräs punaruskeahiuksinen tyttö pyysi minut tänään treffeille ja pitkästä aikaa en tehnyt niin kuten yleensä aina, eli peruutan viime hetkellä. Annoin itsestäni varmasti aivan idiootin vaikutelman, ei minulta muuta voi odottaakaan. Pitäisi kai aloittaa puheterapia.

Poissaoloja tulee silmien takia joka viikko, ja jos Kela katkaisee tuet, olen yhtäkuin kuollut. Anteeksi että osaan olla vain masentava. Ja tylsä.

Ja jaksan kuvata itseäni vain peilin kautta. Teini.

Eristyshuoneessa

En ole kirjoittanut ainuttakaan sanaa, en moneen viikkoon, en ole saanut pois viittä kiloa, en ole avannut sälekaihtimia aamuisin, en ole tehnyt ruokaa. Taidan olla kuollut. Värisarjakuvan sain sentään valmiiksi lomalla, mutta vain viimeiseen sivuun olen tyytyväinen. Ja kaksi taulua toukokuun yhteisnäyttelyyn. Värinappeja pitäisi ostaa lisää.

Liikaa lääkäriaikoja. Lääkkeitä jotka eivät ole vaikuttaneet toivotulla tavalla. Uusia lääkkeitä. Jos vaikka kokeiltaisiin seuraavaksi tätä....entäs tämä? Haluatko että kirjoitan sinulle toisenkin reseptin?

En halua, minä haluan ulos täältä.