Olen hukassa I'm lost Ich bin verloren

Piirrän piirrän piirrän, mutta tuntuu että mikään ei riitä, jos olisin aloittanut harjoittelun jo ensimmäisenä välivuotena, ei olisi näin suurta epävarmuutta. Tyhmä minä. Kaikkiin välineisiin on kulunut valtavasti isäni rahoja, jos lennän ulos jo ensimmäisen vaiheen jälkeen, en kehtaa enää palata kotiin.

Uin ehkä Gotlantiin. Muutan Huvikumpuun ja pakoilen poliiseja. Tulevaisuus. Se vaikuttaa aina yhtä loistavalta.

Torstaina oli silmänpohjatarkastus, heikot alueet verkkokalvoissa ovat yhtä heikkoja kuin ennenkin, mutta uusia reikiä ei kaiketi ole. Lääkäri ei tosin vaivautunut katsomaan kolmipeililasilla, jolla olisi nähnyt tarkemmin, uusi aika sovittiin vuoden päähän.

Vuoden? Ja vielä maaliskuussa tilanteeni oli erään lääkärin mielestä niin vakava, että voisin sokeutua hetkenä minä hyvänsä, jos verkkokalvoa ei välittömästi laseroitaisi. En tiedä, ketä pitäisi uskoa.

Ravitsemusterapia loppui.

Rakastan Peppiä. 
Toinen on Peppermint Patty. 
Rakastan pisamia.

We were so dumb

Kutsu Turun taideakatemian valintakokeeseen tuli sittenkin, nukuin vielä kahdentoista aikaan kun isä tuli sanomaan että sulle on postia. Ehkä ne olivat ne kirjalliset tehtävät jotka pelastivat minut, en tiedä.

Pitäisi saada rahaa, mutta sitä ei ole edes ruokaan. Matka Turkuun kahdeksankymppiä, neljä yötä hostellissa yhdeksänkymppiä, sitten pitäisi kai syödäkin, matka takaisin kahdeksankymppiä. Tätä kutsutaan mahdottomuudeksi.

Olen viettänyt liikaa aikaa neljän seinän sisällä, tuskin muistan milloin olen viimeksi puhunut jonkun muun kanssa kuin vanhempieni, ehkä se oli psykopolilla. Pelottaa kaikki tuntemattomat ihmiset, pelottaa että on yritettävä esittää edes jokseenkin normaalia, pelottaa se etten ole piirtänyt lainkaan tarpeeksi. Pelottaa helvetti liikaa.

Jos otan aina ennen kokeen alkamista rauhoittavia, kusen koko homman, jos en ota, olen hyytelöprinssi joka putoaa ulottuvuusaukosta alas

alas 

          

                                           alas

 alemmas.

Kategorisoikaa

Ei niitä kutsuja tule, en minä sitä odottanutkaan, mutta kun. Ideoita ei enää ole, täti ja hänen miehensä tulivat viikonlopuksi mökilleen, en pysty tapaamaan heitä, en vain pysty. Kuulin olohuoneeseen asti, kun täti huusi vanhemmilleni pihassa etteivät he ole tukeneet minua lainkaan, että Viikka ei saa koskaan omaa elämää ja että Viikka jää tänne loppuiäksi.

Viikka ei ole ihminen. Viikka ei ole kukaan. Silloin päätin, että jos muuta vaihtoehtoa ei ole, niin minä teen sen, kaikki on suunniteltu jo valmiiksi, ihan kaikki. En halunnut joutua tällaiseen loukkuun.

Lenkillä otettu kuva,

laatu surkea. Käsivarteni näyttää 

kamalalta, erityisesti ranne.

Olen kai laihtunut vaikka luulin lihonneeni.

Eikä tämä edes liity tekstiin mitenkään.

Mun silmät oli ennen kai ruskeat

Eilen yöllä isäni hevonen sai ensimmäistä kertaa ähkyn, se oli kai onnistunut syömään liian paljon heinää. Valmistauduimme jo siihen, ettei se enää näkisi aamua, kello oli kaksitoista yöllä, viikonloppu ja päivystys toisessa kunnassa. Toisin sanottuna monia satoja euroja. Isä kutsui kuitenkin eläinlääkärin, joka letkutti hevosen suolistoon parafiiniöljyä ja vettä. Se selviää onneksi.

Lasku tulee perässä, eikä meillä ole mitään millä maksaa, siihen menevät kaikki Kelasta tulevat rahat jotka oli tarkoitettu ruokaan. Olemme velkaa lähes jokaiselle, ja sossun luukulta emme kuulemma saa mitään.

En saanut kutsua Metropolian valintakokeisiin, Turun AMK:sta ne lähetetään huomenna ja tiedän että en kuulu niiden kahdeksankymmenen joukkoon. Ja kohta sukulaiset alkavat kysellä, tämä on niin helvetin nöyryyttävää, en päässyt edes ensimmäiseen vaiheeseen.

Täti pakottaa minut kortistoon, jotta isä saisi siten lisää rahaa, joutuisin käymään kaikilla kursseilla ja muuttumaan niin epäihmiseksi kuin mahdollista. Vain kaikki kylän spurgut ovat siellä. Ja äiti sanoo, että kun olet noin heikoksi syntynyt. Äiti häpeää minua, näen sen hänen kasvoistaan. Mä olen niin täynnä teitä jokaista, kun lähden täältä ei mulle tule ikävä ketään.

Kahvi ei enää maistu miltään, en jaksa katsoa edes piirrettyjä, en pysty tapaamaan ihmisiä, en ketään muuta kuin Kilpikonnaa ja sekin lähtee kolmen viikon päästä Australiaan. Jaloissa on outo tunne, ne painavat liikaa ja tutkimusmatkailu on vain pelkkää särkyä lihaksissa. Vatsassa jotakin raskasta ja tummaa, en saisi sitä ulos vaikka oksentaisin oksentaisin oksentaisin.

Haluan lopettaa terapian, minulle se ei ole ollut sitä koskaan. En jaksa enää kuunnella kenenkään älykkäitä neuvoja, en jaksa enää kuunnella, en nähdä. Mutta sille vuorelle minä aion vielä kiivetä, sieltä voi katsoa koko kylää ja ihmisiä jotka ovat hyvin pieniä, pienempiä kuin uskovat olevansa. Pian katoavat hiirenkorvat minä haluan nähdä.

En tiedä, pystynkö enää pitämään tätä blogia.

Kolme kertaa yksitoista

Kiitoksia Oona, maite ja lumia.

" Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their 

"tagger" and post it on their blog. Then, choose 11 new people to tag and 

link them in your post. Create 11 new questions for the people you tag 

to answer. Do not tag back to the person who has already tagged you. "

1. Millaiset suhteet sinulla on vanhempiisi ?

Kyllä niitä voi kaiketi kutsua hyviksi, vaikka erimielisyyksiä onkin paljon. Joskus peruskoulussa häpesin vanhempiani heidän työttömyydensä vuoksi, häpesin sitä että olimme köyhiä. Isän kanssa olemme luonteeltamme melko samanlaisia ja hänelle voin puhua monista asioista, joita äiti taas ei halua edes kuulla. Mutta toisinaan äiti ja minä kylläkin nauramme selän takana isän hölmöydelle. 

2. Mitä tekoasi kadut kaikista eniten ?

Näitä on monia, enkä osaa sanoa mitä niistä katuisin eniten. Mutta suurin osa liittyy siihen, etten ole osannut pitää suutani kiinni ja pettänyt siten jonkun luottamuksen.

3. Miten suhtaudut miesten "naiset keittiöön" asenteeseen?

Yksi niistä asenteista, joita en voi sietää. 

4. Mainitse yksi asia, mistä pidät itsessäsi ?

Kai se on se itseironia ja se, että pystyn vääntämään vaikeimmatkin asiat vitsiksi. Toisaalta se on joskus myös ongelma.

5. Mitä pelkäät ?

Pimeää, ihmisiä, hämähäkkejä ja verikokeita/rokotteita. Kontrollin menettämistä. Ja sitä, että läheisilleni tapahtuu jotakin.

6. Mistä tämä pelko johtuu ?

Pimeän, hämähäkkien, verikokeiden sekä läheisten menettämisen pelko on kaiketi melko yleistä ja ehkä synnynnäistäkin. Ihmisten karttelu liittyy osittain ujouteen ja osittain inhoon koko lajia kohtaan. Ja kontrollin menettäminen..no jaa. 

7. Millainen on ollut pelottavin näkemäsi uni ?

Yritin epätoivoisesti varoittaa vanhempiani, että jokin paha lähestyi kotiamme, mutta he eivät tahtoneet uskoa. Äiti ja minä istuimme keittiön pöydän ääressä ja isä seisoi ovensuussa, minulla oli koko ajan inhottava, ahdistava tunne, koska tiesin jonkun astuvan pian huoneeseen. Lopulta keittiöön käveli hitain askelin pitkä, laiha mies, joka oli pukeutunut kokonaan mustiin vaatteisiin.

Mies erottui pelottavalla tavalla muusta unesta, hän vaikutti liian elävältä ja todelliselta. Hahmo tavallaan käveli unesta ulos, ehkä hieman samaan tapaan kuin Samara ryömi tv:n kuvaruudun läpi. (Melko kömpelö vertaus, mutta vaikutelmaa on vaikea selittää.) Tiesin miehen tulleen hakemaan minua.

Kamalinta oli, että näin täsmälleen saman miehen myös todellisuudessa, mutta tajusin yhteyden vasta myöhemmin. Olin myöhään illalla lenkillä, kun huomasin hieman kauempana punaisen auton pysäytettynä tien sivuun. Kaksi miestä kaivoivat maahan jotakin metsän puolella, heistä rotevampi lapio multaa päälle. Maantiellä juoksi vapaana lisäksi heidän koiransa, joka minut huomattuaan alkoi haukkua vihaisesti ja lähti seuraamaan yrittäen tarttua käsiini hampaillaan.

Kumpikaan miehistä ei komentanut koiraa mitenkään. Kun vilkaisin heihin päin, heistä pidempi ja tummempi tuijotti suoraan minuun, silmät näyttivät selittämättömällä tavalla tyhjiltä, kuin olisi katsonut veden läpi. Lähdin paikalta nopeasti. Muutamaa päivää myöhemmin muistin uneni.

Anteeksi kilometrivastaus.

8. Jos saisit palauttaa yhden ihmisen henkiin, kuka se olisi ?
Walt Disney. Miksi piti siirtyä tietokoneanimaatioihin?

9. Mitä nettisivuja pääasiassa käytät ?

Blogger, we ♥ it, tumblr, sähköposti.
 

10. Millainen on pukeutumistyylisi ?

 Mustaa ja harmaata, ylisuuria neuleita ja telttaa muistuttavia paitoja, puisia koruja. 

11. Miten juot kahvisi ?

Soijamaidolla. Joskus (melko harvoin) kermalla.

***

1. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla.
 Ujo, välttelevä, todellisuuspakoinen.

2. Kamalin muistosi?

Luultavasti se, kun sain tietää silmieni todellisen tilanteen.

3. Onnellisin muistosi?
Varmaankin jokin niistä kesistä, kun minä ja Kilpikonna olimme vielä lapsia.

4. Onko sinulla terve suhtautuminen ruokaan? Kerro siitä.
Ei ole. Panttaan. Ahmin. Panttaan. Ahmin. Yritän täsmäsyödä. AHMIN. Tätä siis jatkunut kohta tarkalleen kuusi vuotta. 90% päivästä ajattelen kaloreita ja sitä, mitä söisin seuraavaksi.

5. Millainen olisi haavemaailmasi?
Ehdottomasti Muumilaakso. Ja joku Neverwheren kaltainen paikka olisi myös kiinnostava. Kelluvia markkinoita ja katakombeja.

6. Eläinkunnan kaunein olento?

Apua. Tämä on liian vaikea. Mutta upeimmat ovat ehkä suuret kissapedot, valkopäämerikotka ja susi.

7. Eläinkunnan rumin olento?

Ihminen (ainakin sisältä). Ja hyvä on, myös eräät selkärangattomat ja bakteerit yms.

8. Ihmiskehon rumin osa?

Varpaat aiheuttavat jostain syystä kylmiä väreitä.

9. Ihmiskehon kaunein osa?

Miehistä en keksi oikein mitään muuta (anteeksi) kuin selkä, mutta naisella solisluut, kaula ja rinnat. 

10. Voisitko koskaan pettää kumppaniasi? Jos voisit, selitä miksi.

Ei ole ollut koskaan kumppania, jota pettää. En tiedä. En usko. 

11. Onnellisuutta on... ? Jatka lausetta.

 ...elää karhun elämää.

***

1. Uskotko johonkin, jonka olemassaoloa ei voi tieteen keinoin todistaa?
Uskon ruumistairtautumiseen ja astraalimatkoihin. On tuskin sattumaa, että niin monella on ollut aivan samanlaisia kokemuksia onnettomuuden tai tajunnan menettämisen yhteydessä.

Ihmisen persoona ei voi perustua pelkästään aivoihin, ei vain voi. Ei siinä tarvitse olla mitään yliluonnollista, luulen että niin sanottu sielu koostuu samankaltaisesta materiasta kuin muukin todellisuus, mutta ihmissilmä ei kykene sitä näkemään. Kuten ihminen ei pysty havaitsemaan kaikkia valon aallonpituuksiakaan.

Mutta uskovainen en kuitenkaan ole.

2. Elämässäsi sattunut kokemus tai tilanne, joka tulee juuri nyt mieleesi.
Koska minulla on juuri nyt nälkä, tuli jostain syystä mieleen ala-asteen ensimmäinen saksan koe. Viimeisessä tehtävässä piti kertoa jotakin itsestään ja minä kirjoitin: Ich habe eine große Nase und ich bin hungrig wie ein Wolf.

3. Jos muistat usein uniasi, millaisia samoja asioita tai tekijöitä niissä toistuu?

Kamalat englannintunnit (kiitokset opettajalle), läksyjen unohtaminen, myöhästyminen, putoaminen jostakin korkealta, jonkin uhkaavan henkilön/olennon seuraaminen ja lähestyminen.

4. Yksi asia, jossa olet hyvä. (Eikä mitään näsäviisaita "oon hyvä epäonnistumaan" tai vastaavia.

Sepittämään tarinoita ja valheita lyhyellä varoitusajalla.
 

5. Kirja, jonka haluat aina lukea uudestaan.

Universumien tomu -trilogia. Etenkin sen ensimmäinen osa.

6. Kummat kauniimpia - värilliset vai mustavalkoiset valokuvat?

En osaa sanoa. Mustavalkoisissa on kuitenkin jotain sellaista hienoutta, mitä nykyisissä elokuvissa vain harvoin tapaa. 

7. Kerro ihmisestä, joka on sinulle tärkein. (Jos et osaa valita, kerro tärkeimmistä.)

Kilpikonna on ollut minulle aina kuin sisko. Hän ymmärtää minua puolesta lauseesta, ajattelee samalla tavalla ja hänellä on kaunis hymy. Miehet piirittävät Kilpikonnaa, ja miksipä ei, Kilpikonnassa on aivan omanlaista vetovoimaa.

8. Luettele ruokia, joita rakastat.

Useimmat pastaruoat, salaatit, kiinalainen, lohi, mexicolainen...yms.

9. Miksi kirjoitat blogia?

Pilatakseni muidenkin päivät kuin vain omani. Ja ollakseni edes jossakin täysin oma itseni. 

10. Missä asut ja missä haluaisit asua?

Asun Rääkyvässä Röttelössä keskellä ei-mitään. Tulevaisuudessa haluaisin asua joko saaristolaiskylässä tai ulkoluodolla. Myös jokin kaupunkiasunto olisi mukava, tilava kattohuoneisto, josta näkisi kauas. Ja talot olisivat niin vierekkäin, että kattoja pitkin voisi kävellä.

11. Kerro elämäsi tavoite ja tarkoitus.
Tarkoitus on ehkä tulla sokeaksi, kuuroksi ja mykäksi ja asustella olmina jossakin pimeässä luolassa. Mutta tavoitteena on kirjoittaa ainakin yksi kirja.


Olen pahoillani, mutta minä en keksi tällä hetkellä ainuttakaan kysymystä. Sitä paitsi kuulostaa siltä että pian alkaa ukkonen.

Vaikka olen hereillä

Helvetistä on monia muunnelmia ja jollen erehdy, tämä on niistä yksi. Rahat ovat loppuneet kokonaan, edes koirille ja hevoselle ei ole mitään ruokaa, tämä on jo eläinrääkkäystä. Neksu vinkuu ja sillä on surulliset silmät, vihaan itseäni, vihaan meitä kaikkia. Tekisi mieli antaa nimetön ilmianto viranomaisille.

Jos minulla olisi yhtään enemmän rohkeutta, tappaisin itseni nyt. Olen tulossa hulluksi ja näen sairaita unia. Aivot ovat kosmisen liukenemisen tilassa ja teen pian jotain typerää. Ehkä tämä kaikki onkin unta, ehkä olenkin appelsiini ja voisin vieriä alas katolta, pum pum pum.

En osaa enää pelätä.

Well, well, well, so I can die easy

Ei ole rahaa ruokaan. Ei ole rahaa lääkkeisiin. Ei ole rahaa maksaa laskuja. Ei ole rahaa käydä hammaslääkärissä (tämä on purukalustoni loppu). Ja vaikka minut kutsuttaisiinkin valintakokeisiin, ei olisi rahaa matkoihin.

Jääkaapissa tällä hetkellä jogurttia, pala juustoa ja kuivahtaneita porkkanoita. Olen laihtunut jälleen alipainon puolelle ja äiti sanoo että on tästä sentään jotain hyötyä.

En tiedä, mitä selitän ravitsemusterapeutille.

Syöpäläinen (Osa 1)

Se syntyi liian aikaisin alle kaksikiloisena ja keltaisena rääpäleenä, pää ja niska täynnä mustelmia. Se näytettiin nopeasti äidille ja kiidätettiin happikaappiin, mikä ylpeydenaihe. Hoitaja ei uskonut, kun äiti sanoi että hän erotti jo rääpäleensä itkun muiden vauvojen parkunasta, se oli vain kolme lyhyttä ja toistuvaa ääntä, äää äää äää. Lapsella oli tummansiniset silmät ja niistä äiti oli erityisen ihastunut. Kunnes ne muuttuivat vähitellen epäonnistuneen suklaavanukkaan värisiksi. Another fail.

Kun se oppi puhumaan, se puhui itsestään kolmannessa persoonassa ja vain pehmolelujensa kanssa, resuinen luppakorvakoira, harmaa hippo ja raidallinen kissa. Vieraita se pelkäsi suunnattomasti, silloin oli piilouduttava äidin selän taakse tai hätätapauksessa pöydän alle. Se ei ollut sukulaisten keskuudessa koskaan yhtä rakastettu kuin kaksi vuotta myöhemmin syntynyt serkku (Kilpikonna), jolla oli suuret silmät ja joka hymyili aina ja kaikkialla.

Se leikki pehmolelujen lisäksi pikkuautoilla ja dinosauruksilla, katsoi piirrettyjä aamusta iltaan, kuvitteli olevansa Tarzan ja putosi liaaneista. Sillä ei ollut kavereita, ei ennen kuin naapurin kolme tyttöä ryhtyivät esittämään sellaisia. Ja se luotti niihin.

Ensimmäisen luokan alkaessa he eivät enää yllättäen olleetkaan kavereita, sori tää paikka on varattu, häivy, ala vetää. Niiden takana oli koko koulu ja ne esittivät opettajille kullannuppuja, jotka eivät voisi koskaan nimitellä ketään, varastaa tavaroita, eristää vaatteita naulakossa, sylkeä päälle tai keksiä valheita.

Ne väittivät että se yksi tuijotti ja että sen vuoksi ei voinut tulla kouluun, sen jälkeen syöpäläinen ei katsonut ketään silmiin, ei edes vilkaissut. Ne keksivät, että syöpäläisen vanhemmat olivat uhanneet heitä haulikolla. Rouva, voisitteko kertoa, onko teillä kenties hallussa aseita?

Ne valehtelivat, että se oli potkaissut erästä heistä suoraan ohimoon, tekoitkua ja selän takana tyytyväinen virne, myös opettajat alkoivat inhota syöpäläistä. Ja poliiseista ei ollut apua. Syöpäläinen haluttiin pois koulusta, se olisi parasta kaikille.

Se oli se silmänkääntötemppu jota tyttöjen vanhemmat olivat käyttäneet kerran aikaisemminkin, ensin mukamas ystäviä ja sitten jotakin aivan muuta. Ja hei, se toimi! Paremmin kuin hyvin.

Syöpäläinen oppi, ettei kehenkään voi luottaa. Syöpäläinen oppi vihaamaan.