Ne kaksi sanoivat Sinun mahasi näyttää tukevammalta muuhun kroppaan verrattuna. Yritin olla välittämättä, sivuuttaa sen lauseen kuin sitä ei olisi ollutkaan. Mutta sen jälkeen en ole ajatellut mitään muuta, yhtään mitään muuta. Oksettava läskiläskiläski. Ja silti minä ahmin. Vähintään kerran viikossa. Vaikka tiedän, mitä myöhemmin tapahtuu.
Päähäni ei mahdu muuta kuin ruoka ja kalorit ja luvut vaa'alla. Omahoitaja sanoi, ettei tuollaisessa kunnossa jaksa opiskella. Kun mikään ei muutu, yhdeksän vuotta ja ei mitään. Henkisesti olen epävakaampi kuin koskaan aikaisemmin. Myös näköni on jälleen huonontunut, se tapahtuu nopeasti, aivan liian nopeasti. Lääketiede ei ehdi kehittyä riittävästi, jotta tätä tilannetta voitaisiin enää pelastaa. Minä pelkään pimeää. Joka päivä.
Mitä ne ajattelevat, jos minä olen syksyllä yhä täällä, en lähde vieläkään opiskelemaan? Häpeän itseäni, häpeän tätä kaikkea. En pysty katsomaan heitä silmiin.
