En jaksa enää herätä aamuisin. Minä vain nukun ja nukun, silti olen väsyneempi kuin koskaan. Eräänä iltana soi ovikello ja vanha nainen huusi postiluukun kautta tarvitsetteko apua?
En tiedä.
20121217
And if I only could, I'd make a deal with god
En jaksa enää herätä aamuisin. Minä vain nukun ja nukun, silti olen väsyneempi kuin koskaan. Eräänä iltana soi ovikello ja vanha nainen huusi postiluukun kautta tarvitsetteko apua?
En tiedä.
20121211
Trust me, I'm a rat
Tietokone on vihdoin täällä ja ehkä myös pari pyjamabanaania. Tunnustan salaisesti pitäväni niistä. Kuuntelen Cranesia ja minulla on pipo jossa on niin iso tupsu, että se painaa pään takakenoon. Luonnoskirja pyörii lattialla ja minun pitäisi tehdä kahdeksansivuista värisarjakuvaa, mutta enpäs teekään.
Omahoitaja kysyi, mitä minä aion toukokuun jälkeen. En mitään. Se on väärä vastaus, sitä ei hyväksytä.
Liian sekavaa, älkää huomioiko tätä merkintää.
Omahoitaja kysyi, mitä minä aion toukokuun jälkeen. En mitään. Se on väärä vastaus, sitä ei hyväksytä.
Liian sekavaa, älkää huomioiko tätä merkintää.
20121125
Real life - killed me on the school bus
Omaa lomaa jälleen, mutta tiistaina kai on pakko palata takaisin. Teen mielummin töitä kotona, sillä silloin voin pitää taukoja koska haluan ja missä haluan. Tämä vahvistaa sen, ettei minun edes kannata hakea korkeakouluhin, jos minun silmäni eivät kestä täällä, eivät ne kestä muuallakaan.
Tarvitsisin uudet silmälasit, vaikka ei niistä paljoa apua olekaan. Hoitaja sanoi, että silmäni pullistuvat vähitellen yhä vain ulospäin, kuin ilmapallot. Se johtuu näön heikkenemisestä, niiden läpimitta kasvaa, mutta verkkokalvo niiden mukana ei. Se kiristyy ja repeää. Yritän olla ajattelematta, muuten tulisin hulluksi, vielä enemmän kuin nyt.
Teen sarjakuvia sopeutumattomuudesta ja pakenemisesta, käsikirjoituksen opettaja ei liiemmin pidä niistä eikä oikeastaan kukaan muukaan. Aiheiden pitäisi kai olla aina ajankohtaisia, mutta tuo on minulle ainoa käsitys ajankohtaisuudesta, on aina ollut. Piirrätkö sä koskaan mitään muuta kuin noita elukoita? Enpä juuri, en tosiaankaan.
Jos seinän takaa ilmestyisi Carabasin Markiisi, minä seuraisin kyselemättä.
Tarvitsisin uudet silmälasit, vaikka ei niistä paljoa apua olekaan. Hoitaja sanoi, että silmäni pullistuvat vähitellen yhä vain ulospäin, kuin ilmapallot. Se johtuu näön heikkenemisestä, niiden läpimitta kasvaa, mutta verkkokalvo niiden mukana ei. Se kiristyy ja repeää. Yritän olla ajattelematta, muuten tulisin hulluksi, vielä enemmän kuin nyt.
Teen sarjakuvia sopeutumattomuudesta ja pakenemisesta, käsikirjoituksen opettaja ei liiemmin pidä niistä eikä oikeastaan kukaan muukaan. Aiheiden pitäisi kai olla aina ajankohtaisia, mutta tuo on minulle ainoa käsitys ajankohtaisuudesta, on aina ollut. Piirrätkö sä koskaan mitään muuta kuin noita elukoita? Enpä juuri, en tosiaankaan.
Jos seinän takaa ilmestyisi Carabasin Markiisi, minä seuraisin kyselemättä.
20121117
Celebrate, I'm alive again
Mulla on ikävä niitä aikoja, kun juostiin myöhäisiltoina pitkin asfalttia, huudettiin kurkkumme kipeiksi ja yläkerran vanha nainen heitti meitä kostoksi tikkareilla. Ja äiti sanoi, että älkää syökö niitä, ne voi olla myrkytettyjä. Mutta me syötiin silti, sun kielestä tuli sininen ja mun oli kai hohtavan pinkki.
En mä edes tiedä, miksi se tuli nyt mieleen, olen juonut liikaa Irish Creamia ja tuhonnut neljänsadan gramman karkkipussin. Mulla on kohta diabetes ja vaikka mitä, sen siitä saa jos ulko-ovelta on vain muutama metri Makuuniin.
Ensi perjantaina psykopoli, mä olen siirtänyt sitä aikaa jo miljoona kertaa, en halua että ne kysyy taas oletko ahminut? Enkä mä myöskään halua, että ne pakottaa mut vaa'alle, olen lihonut ja sen näkee ilman niitä numeroitakin. Vaikka äiti väittää, ettei sitä huomaa, se ei vain uskalla sanoa totuutta.
Musta on tullut jossain vaiheessa huolestuttavan välinpitämätön ja silti välitän ihan vääristä asioista. Nyt on yksinäistä ja ikävä ja huono omatunto sokeriyliannostuksen takia, en jaksa kirjoittaa kirjakieltä ja mitä vielä.
En mä edes tiedä, miksi se tuli nyt mieleen, olen juonut liikaa Irish Creamia ja tuhonnut neljänsadan gramman karkkipussin. Mulla on kohta diabetes ja vaikka mitä, sen siitä saa jos ulko-ovelta on vain muutama metri Makuuniin.
Ensi perjantaina psykopoli, mä olen siirtänyt sitä aikaa jo miljoona kertaa, en halua että ne kysyy taas oletko ahminut? Enkä mä myöskään halua, että ne pakottaa mut vaa'alle, olen lihonut ja sen näkee ilman niitä numeroitakin. Vaikka äiti väittää, ettei sitä huomaa, se ei vain uskalla sanoa totuutta.
Musta on tullut jossain vaiheessa huolestuttavan välinpitämätön ja silti välitän ihan vääristä asioista. Nyt on yksinäistä ja ikävä ja huono omatunto sokeriyliannostuksen takia, en jaksa kirjoittaa kirjakieltä ja mitä vielä.
20121101
Ennen kuin
Vasta nyt minä uskalsin kertoa niille sairastavani verkkokalvon rappeumaa. Vaikka en vieläkään suullisesti. Mutta silti. En minä tiedä miksi se on niin vaikeaa, ehkä se on häpeä tai jotakin mikä muistuttaa sitä.
Joudun olemaan jälleen poissa tunneilta, eivät minun silmäni kestä piirtämistä, eivät kirjoittamista, eivät edes luentoja, eivät yhtään mitään. Se tunne on aina yhtä paha, se ettei voi päättää enää itse omasta elämästään. Kun se on tehty jo valmiiksi.
Joudun olemaan jälleen poissa tunneilta, eivät minun silmäni kestä piirtämistä, eivät kirjoittamista, eivät edes luentoja, eivät yhtään mitään. Se tunne on aina yhtä paha, se ettei voi päättää enää itse omasta elämästään. Kun se on tehty jo valmiiksi.
20121020
I'm kinda getting hurt
Toistuvia pelkotiloja
Satunnaisia poissaoloja
Elämistä omassa kuplassa
Sylkirauhastulehdus -jälleen
Kynnenpaloja lattialla
En ole pystynyt kirjoittamaan, sillä ei ole mitään kirjoitettavaa ja toisekseen minulla ei ole vieläkään koskaan ikinä milloinkaan tietokonetta, ei ehkä ollenkaan tämän vuoden puolella. Applen koneet ovat loppuneet lähes kaikista liikkeistä ja uusista ei ole mitään tietoa toimitusvaikeuksien vuoksi. Luovutan. Ei minulla ole edes tv:tä, enkä lue lehtiä saati tilaa niitä, enkä tiedä enää mistään mitä täällä tai siellä jossakin tapahtuu, enkä toisaalta edes haluakaan.
Olen syönyt liikaa ja vaa'alla en uskalla käydä muualla kuin unissani, niissä painajaisissa jotka päättyvät aina liian myöhään. Jostakin syystä minulla on yhtenään nälkä, aamulla, koulussa ja monta kertaa illalla. Yöllä.
Toissapäivänä korvasylkirauhaseni tulehtui jälleen, syödessä se turpoaa valtavaksi ja aiheuttaa sietämätöntä särkyä. Ja suuhuni valuu taas tiehyitä pitkin mätää. Viehättävää. Minun pitäisi mennä uudelleen lääkäriin, ultraan ja ohutneulanäytteeseen. Kaulassani olevat rauhaset ovat kasvaneet, samoin kainaloissa, tiedän tämän olevan jotakin mitä en halua kuulla. Joten en mene enää lääkäriin.
Selkäni olen raapinut verille. Kahdesti päivässä. Vähintään. Sillä täydellisyyttähän minä haluan. Olla täydellisen ruma.
20120927
'Cause I'm a loser, and sooner or later you know I'll be dead
Pakenin kesken viikon kotiin, sillä ahdistus alkoi kasvaa liian suureksi. En pystynyt enää kulkemaan ihmisten keskellä, S-marketissa nipistelin käsivarsiani pitääkseni itseni tässä todellisuudessa, mutta en minä ollut siellä, en tärisemässä kahvi-ja teehyllyjen välissä. Kirjakaupassa työnsin kassalla lukijaan ensiksi kirjastokorttia, löysin lopulta pankkikortin mutta näppäilin tunnusluvun sijasta sotuni loppuosan. Sydän alkoi muljahdella ja kasvot olivat valkoiset, myyjä katsoi minua kulmiensa alta, samoin seuraava asiakas.
Asunnossani istuin pitkään eteisen lattialla ilman valoja ja tuijotin itseäni vaatekaapin peilistä. Seuraavaksi makasin selälläni matolla ja kuuntelin repeatilla Patti Smithin Trespassesia. Aamulla en mennyt kouluun, soitin isälle ja pyysin päästä kotiin. Hän kysyi mitä oli tapahtunut, enkä minä osannut selittää. Itketkö sä siellä? Kolmena päivänä poissaolot kaikilta tunneilta, edellisellä viikolla äänityksen opettaja sanoi, että katsoo "myöhästymiseni" vielä sormiensa läpi, mutta nyt ei enää.
Arvasin, että näin tulee käymään. Neljä viikkoa meni hyvin, olin useimmiten ensimmäisenä paikalla, mutta sitten tapahtui jotain. Kun en minä osaa sopeutua, en helvetti edes puhua toisten kanssa. Olen aivan liian erilainen kuin ne muut, en jaksa selittää miksi joku asia on näin tai joku noin.
Kerran ne alkoivat puhua sokeutumisesta, siitä kun ei voisi enää lukea ja piirtää. Katsoa elokuvia. Vittu mä varmaan tappaisin itteni. Minä en sanonut mitään, en pystynyt, toisaalta olisin halunnut kertoa, mutta toisaalta en. Tuli käsittämättömän huono olo ja lähdin pois, silloinkin.
Kilpikonna palaa poikaystävänsä kanssa Suomeen ensi viikolla, sillä he eivät saaneet töitä Australiasta. Olen oikeastaan iloinen siitä, Kilpikonna tuntuu olevan ainut joka sietää minun kömpelyyttäni. Enkä minä edes osaisi enää tutustua uusiin ihmisiin.
Asunnossani istuin pitkään eteisen lattialla ilman valoja ja tuijotin itseäni vaatekaapin peilistä. Seuraavaksi makasin selälläni matolla ja kuuntelin repeatilla Patti Smithin Trespassesia. Aamulla en mennyt kouluun, soitin isälle ja pyysin päästä kotiin. Hän kysyi mitä oli tapahtunut, enkä minä osannut selittää. Itketkö sä siellä? Kolmena päivänä poissaolot kaikilta tunneilta, edellisellä viikolla äänityksen opettaja sanoi, että katsoo "myöhästymiseni" vielä sormiensa läpi, mutta nyt ei enää.
Arvasin, että näin tulee käymään. Neljä viikkoa meni hyvin, olin useimmiten ensimmäisenä paikalla, mutta sitten tapahtui jotain. Kun en minä osaa sopeutua, en helvetti edes puhua toisten kanssa. Olen aivan liian erilainen kuin ne muut, en jaksa selittää miksi joku asia on näin tai joku noin.
Kerran ne alkoivat puhua sokeutumisesta, siitä kun ei voisi enää lukea ja piirtää. Katsoa elokuvia. Vittu mä varmaan tappaisin itteni. Minä en sanonut mitään, en pystynyt, toisaalta olisin halunnut kertoa, mutta toisaalta en. Tuli käsittämättömän huono olo ja lähdin pois, silloinkin.
Kilpikonna palaa poikaystävänsä kanssa Suomeen ensi viikolla, sillä he eivät saaneet töitä Australiasta. Olen oikeastaan iloinen siitä, Kilpikonna tuntuu olevan ainut joka sietää minun kömpelyyttäni. Enkä minä edes osaisi enää tutustua uusiin ihmisiin.
20120903
Kouristus
Minun pitäisi saada oma kone kahden viikon sisällä, jollei tule mitään ongelmia. Kuluneen puolentoista kuukauden aikana olen vain lukenut lukenut ja lukenut, käynyt säälittävän epäsäännöllisesti lenkillä, keittänyt liikaa kahvia ja kärsinyt huomattavan korkeasta verenpaineesta. Asunnossani ei ole edes tv:tä, mikä tarkoittaa luopumista piirretyiden katsomisesta, mikä taas puolestaan tappaa minut.Öisin valvon ja kuuntelen jääkaapin hurinaa, joka muistuttaa enemmänkin sarjatuliasetta. Jos se hajoaa, siirryn säilykkeisiin.
Olen ehkä hyvin laiska ja velvollisuudentunnoton ja kamala ihminen, mutta minun on pakko myöntää, etten jaksaisi käydä kansanopiston ohella töissä. Vaikka opiskelu siellä onkin kevyttä verrattuna yliopistoihin tai ammattikorkeakouluihin. Vaikka olenkin ollut kaksi vuotta tekemättä mitään.
Minut on vain ilmeisesti jaettu osiin, joista jotkut ovat käyttökelpoisia ja toiset eivät. Jälkimmäisiin kuuluvat silmät, joiden näkökyky muuttuu vähitellen yhä sumeammaksi, kuva on alkanut jo vääristyä huolestuttavasti, en tunnista ihmisiä kuin vasta muutaman askeleen päästä. Toinen on pää tai hienommin ilmaistuna henkinen kapasiteetti. Se on ongelma, joka tekee kaikesta muustakin ongelman.
Ehkä palaan ensi kevään jälkeen takaisin entiseen epäelämääni. Siinäkin oli oma viehätyksensä. Hyvin vähäinen tosin.
Olen ehkä hyvin laiska ja velvollisuudentunnoton ja kamala ihminen, mutta minun on pakko myöntää, etten jaksaisi käydä kansanopiston ohella töissä. Vaikka opiskelu siellä onkin kevyttä verrattuna yliopistoihin tai ammattikorkeakouluihin. Vaikka olenkin ollut kaksi vuotta tekemättä mitään.
Minut on vain ilmeisesti jaettu osiin, joista jotkut ovat käyttökelpoisia ja toiset eivät. Jälkimmäisiin kuuluvat silmät, joiden näkökyky muuttuu vähitellen yhä sumeammaksi, kuva on alkanut jo vääristyä huolestuttavasti, en tunnista ihmisiä kuin vasta muutaman askeleen päästä. Toinen on pää tai hienommin ilmaistuna henkinen kapasiteetti. Se on ongelma, joka tekee kaikesta muustakin ongelman.
Ehkä palaan ensi kevään jälkeen takaisin entiseen epäelämääni. Siinäkin oli oma viehätyksensä. Hyvin vähäinen tosin.
20120814
Stumble and cough and grin a lie
Kävin viime perjantaina ihotautilääkärillä, mikä olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin. Se alkoi yli kaksi vuotta sitten, kasvoihin ja muualle ihoon ilmestyi yhä enemmän ja enemmän pieniä punaisia näppyjä, joihin tuli vähän ajan päästä valkoinen, kutiseva keskus. Silloin minä ajattelin sen olevan vain uusitunut akne, minulle määrättiin toinen Isotretinoin-kuuri (ja aivan turhaan), edes lääkäri ei osannut epäillä mitään muuta.
Mutta ei se ole akne, se on homeen aiheuttama ihotulehdus. Kaksikymmentäyksi vuotta altistumista homeelle. Lääkkeisiin katosi kahden viikon ruokarahat, ja tulee katoamaan jatkossakin sillä kuuria pitää jatkaa vähintään puoli vuotta. Kasvoni ovat tosin jo täynnä arpia ja posket tuntuvat sormien alla karheilta kuin hiekkapaperi, sille ei voi enää mitään.
En saisi olla hetkeäkään kotona ja silti minut on jälleen raahattu tänne, vanhemmat haluavat nähdä minut joka viikko, koirien vuoksi en voi kieltäytyä. Mutta tällä tavoin altistun homeelle aina uudelleen.
Opintolainani hupenee pelottavan nopeasti, sähköhammasharjani hajosi ja sen tilalle on ostettava uusi, tarvitsisin myös vahvemmat silmälasit sekä oman tietokoneen. En tiedä mitä pitäisi tehdä.
Mutta ei se ole akne, se on homeen aiheuttama ihotulehdus. Kaksikymmentäyksi vuotta altistumista homeelle. Lääkkeisiin katosi kahden viikon ruokarahat, ja tulee katoamaan jatkossakin sillä kuuria pitää jatkaa vähintään puoli vuotta. Kasvoni ovat tosin jo täynnä arpia ja posket tuntuvat sormien alla karheilta kuin hiekkapaperi, sille ei voi enää mitään.
En saisi olla hetkeäkään kotona ja silti minut on jälleen raahattu tänne, vanhemmat haluavat nähdä minut joka viikko, koirien vuoksi en voi kieltäytyä. Mutta tällä tavoin altistun homeelle aina uudelleen.
Opintolainani hupenee pelottavan nopeasti, sähköhammasharjani hajosi ja sen tilalle on ostettava uusi, tarvitsisin myös vahvemmat silmälasit sekä oman tietokoneen. En tiedä mitä pitäisi tehdä.
20120802
Asun toisessa maailmassa mutta sinähän asut samassa
Apteekista ostin Natusan vauvaöljyä ja sinkkivoidetta, myyjä kysyi tulevatko nämä jollekin pikkulapselle, eivät, ne tulevat minulle. Sanoin jotakin herkästä ihosta. Kaupasta Haisuli hammastahnaa ('sopii erityisesti pienten maitohampaiden puhdistukseen') ja Linna lastenshampoota. Mutta ei sille voi mitään, minun hiukseni ovat ohutta kuin seitti ja hammaskiille varisee kuin viikon vanha kynsilakka.
Ja silti ne pelkäävät minua. Minun on pakko kertoa sinulle, että minun lapseni pelkäävät sinua. Se nainen kertoi sen siellä toisessa kirjastossa, pysäytti minut hetkeksi scifi- ja kauhuteosten viereen, en osannut vastata mitään. Luulen että se johtuu sinun ulkonäöstäsi.
Oikeastaan se on melko huvittavaa, sillä ainoa mitä haluan tehdä on ohjata animaatioita, ohjata niitä juuri heitä varten.
Remonttimiehistä ei ole kuulunut vieläkään mitään, vaikka kaapin pitäisi jo olla täällä, olisi pitänyt olla jo päiviä sitten.
20120723
Ei ole huomista päivää, ei ole kaupunkia
Yksiö alkaa näyttää vähitellen hieman enemmän kodilta, silti en saa unta, liikaa askelia ja veden kohinaa putkistossa. Tuntuu tyhjältä enkä tiedä miksi, haluaisin täyttää sen tyhjiön ruualla tai lääkkeillä, mutta minä lupasin. Ainakin itselleni.
Käyn viikonloppuna kotona, yritän kirjoittaa silloin jotakin.
20120714
Väritän kasvoni mustikalla
Ja minulle tulee ikävä metsää, niitä pieniä polkuja jotka ovat vain minun, pöllön huhuilua syvältä kuusikosta. Piiloutumista sananjalkapeiton suojaan. Sillä minä olen yhä samanlainen kuin alle kouluikäisenä, silloin kun veimme äidin kanssa koiria lenkille ja minä heittäydyin näkymättömiin aina jonkun vieraan kävellessä vastaan. Se mies kysyi kukas tuo on? Ja äiti ei oikein tiennyt mitä vastata, kun makasin puun takana käpertyneenä kokoon kuin osteri.
En tiedä, kuinka usein pystyn enää päivittämään tätä blogia. Minulla ei ole omaa konetta, ei varmaan vielä pitkään aikaan. Eikä sen puoleen televisiotakaan, elän tyhjiössä ja tuijotan seiniä. Erityisesti sitä, jonka vuokranantaja oli joskus keksinyt maalata sinapinväriseksi.
20120707
Katatoninen skitsofrenia
Sain eilen hyväksymiskirjeen Lahden kansanopistosta. Olisin kuollut häpeästä, jos sitäkään ei olisi tullut, tunne siitä että on läpikotaisin lahjaton, auttamattomasti ja todistetusti.
Mummi toivottaa onnea, mutta ei se sitä tarkoita, Viikka ei ole pitkälle lukenut, yliopiston käynyt ja kansainvälisyyttä nähnyt tai mitään muutakaan niistä kamalista sanoista. Koska Viikan pitäisi olla taideteollisessa korkeakoulussa tai humanistisessa tiedekunnassa, mieluiten kuitenkin lääketieteellisessä. Sillä yliopisto on ainoa oikea, se on ainoa millä on väliä, se on käytävä vaikka vain periaatteesta, minä vihaan sitä.
Minun pitäisi kai hankkia tukia varten jokin todistus siitä, etten voi asua muiden kanssa, en edes tiedä voiko sellaista saada. Ja mitä he haluavat kuulla. Että olen vailla sosiaalisia taitoja oleva idiootti, täysin arvaamaton psykopaatti. Ehkä se on osittain tottakin, en päästä enää ketään liian lähelle, lihakseni jännittyvät ja pidätän henkeäni, haluaisin paeta. Fysioterapeutin lausunnosta: ei osaa rentoutua, ei pidä kosketuksesta, ei anna koskea itseään päähän.
Painoni on noussut jälleen normaalipainon alarajalle, toisinaan se ei haittaa mutta toisinaan kyllä, olen päättänyt etten aloita sitä kaikkea uudestaan ja pelkään aloittavani kuitenkin. Seuraan liian monia blogeja, jotka pyörivät vain laihduttamisen ympärillä, niiden pitäjät ovat minua laihempia, paljon laihempia. Ei sen pitäisi tuntua tältä, mutta tuntuu silti.
20120701
What else should I be? All apologies
Tietokoneeseen asennettiin uusi käyttöjärjestelmä ja ilmeisesti jotain muita korjauksia tehtiin myös. Sen pitäisi kuulemma toimia vielä ehkä vuoden tai kaksi. Mitä tosin epäilen vahvasti.
Kesäkuun aikana kävin muutamassa asuntoesittelyssä ja jätin yhteystietojani lähes kaikille Lahden kiinteistövälittäjille. Sillä kansanopiston asuntolassa en halua asua, siihen on monta syytä, huoneissa ei ole vessaa eikä suihkua, ja jos sellaiset haluaisi, pitäisi jakaa huone jonkun kanssa. Ja minä en kestä ketään muuta, eikä se toinenkaan kestäisi minua, en pysty syömään toisten aikana, en vieläkään ja en varmaan koskaan ikinä. Ja on niitä muitakin syitä.
Viime keskiviikkona eräs kiinteistövälittäjä soitti, ja sanoi että minulle oltaisiin valmiita vuokraamaan keskustasta yksiö, jota kävin päivää aikaisemmin katsomassa. Tein sopimuksen, ja nyt on avaimet ja epävarmuus ja paniikki.
Vuokra on 400e + muut kulut, koulutus 400e kuukaudessa, ja sitten pitäisi kaiketi olla rahaa ruokaan ja lääkkeisiinkin. Opintotuki yhdistettynä opintolainaan on ainoastaan 500e ja toimeentulotukea en saa. Mikä tarkoittaa, että olen kusessa ja edelleen riippuvainen vanhemmistani, joilla ei tosin ole rahaa edes elättää kunnolla itseään. Ja vain siksi, että olen ongelmatapaus ja kieltäydyn asuntolasta.
Pitäisi suunnitella muuttoa, mutta ei siitäkään tule mitään, sillä eilen vasen kainaloni kipeytyi täysin yllättäen, siihen levisi punainen, kova alue, jota ei pysty koskemaan. Tuntuu, kuin ihon alla olisi tennispallo. En voi liikuttaa kättäni mihinkään suuntaan, en edes nukkua, täytyy kaiketa kiinnittää siihen jokin kantoside joka pitäisi käden paikoillaan. Kuume nousee.
Tämä on luultavasti jokin Sjögrenin syndroomaan liittyvä akuutti rauhastulehdus tai suuri paise (kuinka ihastuttavaa taas kerran, ja tervetuloa muuten uusille lukijoille, kannattaa harkita uudelleen), pelkään että se leviää verenkierron kautta sydämeen. Ja pelkään myös, että koko kainalo täytyy viiltää auki. Mutta viikonloppuisin päivystys on turhan kaukana, pakko selvitä maanantaihin.
Kesäkuun aikana kävin muutamassa asuntoesittelyssä ja jätin yhteystietojani lähes kaikille Lahden kiinteistövälittäjille. Sillä kansanopiston asuntolassa en halua asua, siihen on monta syytä, huoneissa ei ole vessaa eikä suihkua, ja jos sellaiset haluaisi, pitäisi jakaa huone jonkun kanssa. Ja minä en kestä ketään muuta, eikä se toinenkaan kestäisi minua, en pysty syömään toisten aikana, en vieläkään ja en varmaan koskaan ikinä. Ja on niitä muitakin syitä.
Viime keskiviikkona eräs kiinteistövälittäjä soitti, ja sanoi että minulle oltaisiin valmiita vuokraamaan keskustasta yksiö, jota kävin päivää aikaisemmin katsomassa. Tein sopimuksen, ja nyt on avaimet ja epävarmuus ja paniikki.
Vuokra on 400e + muut kulut, koulutus 400e kuukaudessa, ja sitten pitäisi kaiketi olla rahaa ruokaan ja lääkkeisiinkin. Opintotuki yhdistettynä opintolainaan on ainoastaan 500e ja toimeentulotukea en saa. Mikä tarkoittaa, että olen kusessa ja edelleen riippuvainen vanhemmistani, joilla ei tosin ole rahaa edes elättää kunnolla itseään. Ja vain siksi, että olen ongelmatapaus ja kieltäydyn asuntolasta.
Pitäisi suunnitella muuttoa, mutta ei siitäkään tule mitään, sillä eilen vasen kainaloni kipeytyi täysin yllättäen, siihen levisi punainen, kova alue, jota ei pysty koskemaan. Tuntuu, kuin ihon alla olisi tennispallo. En voi liikuttaa kättäni mihinkään suuntaan, en edes nukkua, täytyy kaiketa kiinnittää siihen jokin kantoside joka pitäisi käden paikoillaan. Kuume nousee.
Tämä on luultavasti jokin Sjögrenin syndroomaan liittyvä akuutti rauhastulehdus tai suuri paise (kuinka ihastuttavaa taas kerran, ja tervetuloa muuten uusille lukijoille, kannattaa harkita uudelleen), pelkään että se leviää verenkierron kautta sydämeen. Ja pelkään myös, että koko kainalo täytyy viiltää auki. Mutta viikonloppuisin päivystys on turhan kaukana, pakko selvitä maanantaihin.
20120627
Hei
Tietokone on edelleen huollossa, Applen liikkeestä ei ole otettu vieläkään yhteyttä. En tiedä, voiko sille enää edes tehdä mitään.
Olen hakenut kansanopistoon vuoden mittaiseen sarjakuva ja animaatio koulutukseen. Harmittaa kylläkin yhä, etten päässyt Turun taideakatemiaan, että se oli vain yhdestä tehtävästä kiinni. Ja ensi vuonna ei ole hakua.
Olen alkanut jälleen ahmimaan, en tosin kovin suuria määriä mutta kuitenkin. Paino heittelee. Liikaa.
Älkää kadotko, päästäiset ♥
Olen hakenut kansanopistoon vuoden mittaiseen sarjakuva ja animaatio koulutukseen. Harmittaa kylläkin yhä, etten päässyt Turun taideakatemiaan, että se oli vain yhdestä tehtävästä kiinni. Ja ensi vuonna ei ole hakua.
Olen alkanut jälleen ahmimaan, en tosin kovin suuria määriä mutta kuitenkin. Paino heittelee. Liikaa.
Älkää kadotko, päästäiset ♥
20120601
Here is my real head
Vatsassa kasvaa jokin mikä muistuttaa paniikkia, oksettaa, ei ole nälkä. En tiedä, miten kestän neljä päivää lähes yhtämittaista piirtämistä, sillä jo alle puolen tunnin jälkeen silmissäni alkaa viiltävä kipu ja verisuonet katkeilevat raks raks raks. Sattuu liikaa ja ääriviivat vääristyvät, Viscotears ei auta. Jos ne saavat tietää missä kunnossa näkökykyni on, minua ei valita ikinä.
Paino on laskenut taas itsestään, se tapahtuu aina toukokuussa, pelastus. Äiti katsoo käsivarsiani ja sanoo miten sä pysyt tollasena, vaikka syöt niin PALJON? Plus miinus kaksituhatta kaloria, senhän pitäisi olla se normaali, en ole enää edes ahminut. Ja silti. PALJON.
Hei hei päästäiset, katoan ainakin viikoksi.
20120526
Olen hukassa I'm lost Ich bin verloren
Piirrän piirrän piirrän, mutta tuntuu että mikään ei riitä, jos olisin aloittanut harjoittelun jo ensimmäisenä välivuotena, ei olisi näin suurta epävarmuutta. Tyhmä minä. Kaikkiin välineisiin on kulunut valtavasti isäni rahoja, jos lennän ulos jo ensimmäisen vaiheen jälkeen, en kehtaa enää palata kotiin.
Uin ehkä Gotlantiin. Muutan Huvikumpuun ja pakoilen poliiseja. Tulevaisuus. Se vaikuttaa aina yhtä loistavalta.
Torstaina oli silmänpohjatarkastus, heikot alueet verkkokalvoissa ovat yhtä heikkoja kuin ennenkin, mutta uusia reikiä ei kaiketi ole. Lääkäri ei tosin vaivautunut katsomaan kolmipeililasilla, jolla olisi nähnyt tarkemmin, uusi aika sovittiin vuoden päähän.
Vuoden? Ja vielä maaliskuussa tilanteeni oli erään lääkärin mielestä niin vakava, että voisin sokeutua hetkenä minä hyvänsä, jos verkkokalvoa ei välittömästi laseroitaisi. En tiedä, ketä pitäisi uskoa.
Ravitsemusterapia loppui.
Rakastan Peppiä.
Toinen on Peppermint Patty.
Rakastan pisamia.
Uin ehkä Gotlantiin. Muutan Huvikumpuun ja pakoilen poliiseja. Tulevaisuus. Se vaikuttaa aina yhtä loistavalta.
Torstaina oli silmänpohjatarkastus, heikot alueet verkkokalvoissa ovat yhtä heikkoja kuin ennenkin, mutta uusia reikiä ei kaiketi ole. Lääkäri ei tosin vaivautunut katsomaan kolmipeililasilla, jolla olisi nähnyt tarkemmin, uusi aika sovittiin vuoden päähän.
Vuoden? Ja vielä maaliskuussa tilanteeni oli erään lääkärin mielestä niin vakava, että voisin sokeutua hetkenä minä hyvänsä, jos verkkokalvoa ei välittömästi laseroitaisi. En tiedä, ketä pitäisi uskoa.
Ravitsemusterapia loppui.
Rakastan Peppiä.
Toinen on Peppermint Patty.
Rakastan pisamia.
20120521
We were so dumb
Kutsu Turun taideakatemian valintakokeeseen tuli sittenkin, nukuin vielä kahdentoista aikaan kun isä tuli sanomaan että sulle on postia. Ehkä ne olivat ne kirjalliset tehtävät jotka pelastivat minut, en tiedä.
Pitäisi saada rahaa, mutta sitä ei ole edes ruokaan. Matka Turkuun kahdeksankymppiä, neljä yötä hostellissa yhdeksänkymppiä, sitten pitäisi kai syödäkin, matka takaisin kahdeksankymppiä. Tätä kutsutaan mahdottomuudeksi.
Olen viettänyt liikaa aikaa neljän seinän sisällä, tuskin muistan milloin olen viimeksi puhunut jonkun muun kanssa kuin vanhempieni, ehkä se oli psykopolilla. Pelottaa kaikki tuntemattomat ihmiset, pelottaa että on yritettävä esittää edes jokseenkin normaalia, pelottaa se etten ole piirtänyt lainkaan tarpeeksi. Pelottaa helvetti liikaa.
Jos otan aina ennen kokeen alkamista rauhoittavia, kusen koko homman, jos en ota, olen hyytelöprinssi joka putoaa ulottuvuusaukosta alas
Pitäisi saada rahaa, mutta sitä ei ole edes ruokaan. Matka Turkuun kahdeksankymppiä, neljä yötä hostellissa yhdeksänkymppiä, sitten pitäisi kai syödäkin, matka takaisin kahdeksankymppiä. Tätä kutsutaan mahdottomuudeksi.
Olen viettänyt liikaa aikaa neljän seinän sisällä, tuskin muistan milloin olen viimeksi puhunut jonkun muun kanssa kuin vanhempieni, ehkä se oli psykopolilla. Pelottaa kaikki tuntemattomat ihmiset, pelottaa että on yritettävä esittää edes jokseenkin normaalia, pelottaa se etten ole piirtänyt lainkaan tarpeeksi. Pelottaa helvetti liikaa.
Jos otan aina ennen kokeen alkamista rauhoittavia, kusen koko homman, jos en ota, olen hyytelöprinssi joka putoaa ulottuvuusaukosta alas
alas
alas
alemmas.
20120518
Kategorisoikaa
Ei niitä kutsuja tule, en minä sitä odottanutkaan, mutta kun. Ideoita ei enää ole, täti ja hänen miehensä tulivat viikonlopuksi mökilleen, en pysty tapaamaan heitä, en vain pysty. Kuulin olohuoneeseen asti, kun täti huusi vanhemmilleni pihassa etteivät he ole tukeneet minua lainkaan, että Viikka ei saa koskaan omaa elämää ja että Viikka jää tänne loppuiäksi.
Viikka ei ole ihminen. Viikka ei ole kukaan. Silloin päätin, että jos muuta vaihtoehtoa ei ole, niin minä teen sen, kaikki on suunniteltu jo valmiiksi, ihan kaikki. En halunnut joutua tällaiseen loukkuun.
Viikka ei ole ihminen. Viikka ei ole kukaan. Silloin päätin, että jos muuta vaihtoehtoa ei ole, niin minä teen sen, kaikki on suunniteltu jo valmiiksi, ihan kaikki. En halunnut joutua tällaiseen loukkuun.
Lenkillä otettu kuva,
laatu surkea. Käsivarteni näyttää
kamalalta, erityisesti ranne.
Olen kai laihtunut vaikka luulin lihonneeni.
Eikä tämä edes liity tekstiin mitenkään.
20120514
Mun silmät oli ennen kai ruskeat
Eilen yöllä isäni hevonen sai ensimmäistä kertaa ähkyn, se oli kai onnistunut syömään liian paljon heinää. Valmistauduimme jo siihen, ettei se enää näkisi aamua, kello oli kaksitoista yöllä, viikonloppu ja päivystys toisessa kunnassa. Toisin sanottuna monia satoja euroja. Isä kutsui kuitenkin eläinlääkärin, joka letkutti hevosen suolistoon parafiiniöljyä ja vettä. Se selviää onneksi.
Lasku tulee perässä, eikä meillä ole mitään millä maksaa, siihen menevät kaikki Kelasta tulevat rahat jotka oli tarkoitettu ruokaan. Olemme velkaa lähes jokaiselle, ja sossun luukulta emme kuulemma saa mitään.
En saanut kutsua Metropolian valintakokeisiin, Turun AMK:sta ne lähetetään huomenna ja tiedän että en kuulu niiden kahdeksankymmenen joukkoon. Ja kohta sukulaiset alkavat kysellä, tämä on niin helvetin nöyryyttävää, en päässyt edes ensimmäiseen vaiheeseen.
Täti pakottaa minut kortistoon, jotta isä saisi siten lisää rahaa, joutuisin käymään kaikilla kursseilla ja muuttumaan niin epäihmiseksi kuin mahdollista. Vain kaikki kylän spurgut ovat siellä. Ja äiti sanoo, että kun olet noin heikoksi syntynyt. Äiti häpeää minua, näen sen hänen kasvoistaan. Mä olen niin täynnä teitä jokaista, kun lähden täältä ei mulle tule ikävä ketään.
Kahvi ei enää maistu miltään, en jaksa katsoa edes piirrettyjä, en pysty tapaamaan ihmisiä, en ketään muuta kuin Kilpikonnaa ja sekin lähtee kolmen viikon päästä Australiaan. Jaloissa on outo tunne, ne painavat liikaa ja tutkimusmatkailu on vain pelkkää särkyä lihaksissa. Vatsassa jotakin raskasta ja tummaa, en saisi sitä ulos vaikka oksentaisin oksentaisin oksentaisin.
Haluan lopettaa terapian, minulle se ei ole ollut sitä koskaan. En jaksa enää kuunnella kenenkään älykkäitä neuvoja, en jaksa enää kuunnella, en nähdä. Mutta sille vuorelle minä aion vielä kiivetä, sieltä voi katsoa koko kylää ja ihmisiä jotka ovat hyvin pieniä, pienempiä kuin uskovat olevansa. Pian katoavat hiirenkorvat minä haluan nähdä.
En tiedä, pystynkö enää pitämään tätä blogia.
Lasku tulee perässä, eikä meillä ole mitään millä maksaa, siihen menevät kaikki Kelasta tulevat rahat jotka oli tarkoitettu ruokaan. Olemme velkaa lähes jokaiselle, ja sossun luukulta emme kuulemma saa mitään.
En saanut kutsua Metropolian valintakokeisiin, Turun AMK:sta ne lähetetään huomenna ja tiedän että en kuulu niiden kahdeksankymmenen joukkoon. Ja kohta sukulaiset alkavat kysellä, tämä on niin helvetin nöyryyttävää, en päässyt edes ensimmäiseen vaiheeseen.
Täti pakottaa minut kortistoon, jotta isä saisi siten lisää rahaa, joutuisin käymään kaikilla kursseilla ja muuttumaan niin epäihmiseksi kuin mahdollista. Vain kaikki kylän spurgut ovat siellä. Ja äiti sanoo, että kun olet noin heikoksi syntynyt. Äiti häpeää minua, näen sen hänen kasvoistaan. Mä olen niin täynnä teitä jokaista, kun lähden täältä ei mulle tule ikävä ketään.
Kahvi ei enää maistu miltään, en jaksa katsoa edes piirrettyjä, en pysty tapaamaan ihmisiä, en ketään muuta kuin Kilpikonnaa ja sekin lähtee kolmen viikon päästä Australiaan. Jaloissa on outo tunne, ne painavat liikaa ja tutkimusmatkailu on vain pelkkää särkyä lihaksissa. Vatsassa jotakin raskasta ja tummaa, en saisi sitä ulos vaikka oksentaisin oksentaisin oksentaisin.
Haluan lopettaa terapian, minulle se ei ole ollut sitä koskaan. En jaksa enää kuunnella kenenkään älykkäitä neuvoja, en jaksa enää kuunnella, en nähdä. Mutta sille vuorelle minä aion vielä kiivetä, sieltä voi katsoa koko kylää ja ihmisiä jotka ovat hyvin pieniä, pienempiä kuin uskovat olevansa. Pian katoavat hiirenkorvat minä haluan nähdä.
En tiedä, pystynkö enää pitämään tätä blogia.
20120511
Kolme kertaa yksitoista
" Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their
"tagger" and post it on their blog. Then, choose 11 new people to tag and
link them in your post. Create 11 new questions for the people you tag
to answer. Do not tag back to the person who has already tagged you. "
1. Millaiset suhteet sinulla on vanhempiisi ?
Kyllä niitä voi kaiketi kutsua hyviksi, vaikka erimielisyyksiä onkin paljon. Joskus peruskoulussa häpesin vanhempiani heidän työttömyydensä vuoksi, häpesin sitä että olimme köyhiä. Isän kanssa olemme luonteeltamme melko samanlaisia ja hänelle voin puhua monista asioista, joita äiti taas ei halua edes kuulla. Mutta toisinaan äiti ja minä kylläkin nauramme selän takana isän hölmöydelle.
2. Mitä tekoasi kadut kaikista eniten ?
2. Mitä tekoasi kadut kaikista eniten ?
Näitä on monia, enkä osaa sanoa mitä niistä katuisin eniten. Mutta suurin osa liittyy siihen, etten ole osannut pitää suutani kiinni ja pettänyt siten jonkun luottamuksen.
3. Miten suhtaudut miesten "naiset keittiöön" asenteeseen?
Yksi niistä asenteista, joita en voi sietää.
4. Mainitse yksi asia, mistä pidät itsessäsi ?
4. Mainitse yksi asia, mistä pidät itsessäsi ?
Kai se on se itseironia ja se, että pystyn vääntämään vaikeimmatkin asiat vitsiksi. Toisaalta se on joskus myös ongelma.
5. Mitä pelkäät ?
Pimeää, ihmisiä, hämähäkkejä ja verikokeita/rokotteita. Kontrollin menettämistä. Ja sitä, että läheisilleni tapahtuu jotakin.
6. Mistä tämä pelko johtuu ?
6. Mistä tämä pelko johtuu ?
Pimeän, hämähäkkien, verikokeiden sekä läheisten menettämisen pelko on kaiketi melko yleistä ja ehkä synnynnäistäkin. Ihmisten karttelu liittyy osittain ujouteen ja osittain inhoon koko lajia kohtaan. Ja kontrollin menettäminen..no jaa.
7. Millainen on ollut pelottavin näkemäsi uni ?
Yritin epätoivoisesti varoittaa vanhempiani, että jokin paha lähestyi kotiamme, mutta he eivät tahtoneet uskoa. Äiti ja minä istuimme keittiön pöydän ääressä ja isä seisoi ovensuussa, minulla oli koko ajan inhottava, ahdistava tunne, koska tiesin jonkun astuvan pian huoneeseen. Lopulta keittiöön käveli hitain askelin pitkä, laiha mies, joka oli pukeutunut kokonaan mustiin vaatteisiin.
Mies erottui pelottavalla tavalla muusta unesta, hän vaikutti liian elävältä ja todelliselta. Hahmo tavallaan käveli unesta ulos, ehkä hieman samaan tapaan kuin Samara ryömi tv:n kuvaruudun läpi. (Melko kömpelö vertaus, mutta vaikutelmaa on vaikea selittää.) Tiesin miehen tulleen hakemaan minua.
Kamalinta oli, että näin täsmälleen saman miehen myös todellisuudessa, mutta tajusin yhteyden vasta myöhemmin. Olin myöhään illalla lenkillä, kun huomasin hieman kauempana punaisen auton pysäytettynä tien sivuun. Kaksi miestä kaivoivat maahan jotakin metsän puolella, heistä rotevampi lapio multaa päälle. Maantiellä juoksi vapaana lisäksi heidän koiransa, joka minut huomattuaan alkoi haukkua vihaisesti ja lähti seuraamaan yrittäen tarttua käsiini hampaillaan.
Kumpikaan miehistä ei komentanut koiraa mitenkään. Kun vilkaisin heihin päin, heistä pidempi ja tummempi tuijotti suoraan minuun, silmät näyttivät selittämättömällä tavalla tyhjiltä, kuin olisi katsonut veden läpi. Lähdin paikalta nopeasti. Muutamaa päivää myöhemmin muistin uneni.
Anteeksi kilometrivastaus.
Mies erottui pelottavalla tavalla muusta unesta, hän vaikutti liian elävältä ja todelliselta. Hahmo tavallaan käveli unesta ulos, ehkä hieman samaan tapaan kuin Samara ryömi tv:n kuvaruudun läpi. (Melko kömpelö vertaus, mutta vaikutelmaa on vaikea selittää.) Tiesin miehen tulleen hakemaan minua.
Kamalinta oli, että näin täsmälleen saman miehen myös todellisuudessa, mutta tajusin yhteyden vasta myöhemmin. Olin myöhään illalla lenkillä, kun huomasin hieman kauempana punaisen auton pysäytettynä tien sivuun. Kaksi miestä kaivoivat maahan jotakin metsän puolella, heistä rotevampi lapio multaa päälle. Maantiellä juoksi vapaana lisäksi heidän koiransa, joka minut huomattuaan alkoi haukkua vihaisesti ja lähti seuraamaan yrittäen tarttua käsiini hampaillaan.
Kumpikaan miehistä ei komentanut koiraa mitenkään. Kun vilkaisin heihin päin, heistä pidempi ja tummempi tuijotti suoraan minuun, silmät näyttivät selittämättömällä tavalla tyhjiltä, kuin olisi katsonut veden läpi. Lähdin paikalta nopeasti. Muutamaa päivää myöhemmin muistin uneni.
Anteeksi kilometrivastaus.
8. Jos saisit palauttaa yhden ihmisen henkiin, kuka se olisi ?
Walt Disney. Miksi piti siirtyä tietokoneanimaatioihin?
9. Mitä nettisivuja pääasiassa käytät ?
Blogger, we ♥ it, tumblr, sähköposti.
10. Millainen on pukeutumistyylisi ?
Mustaa ja harmaata, ylisuuria neuleita ja telttaa muistuttavia paitoja, puisia koruja.
11. Miten juot kahvisi ?
11. Miten juot kahvisi ?
Soijamaidolla. Joskus (melko harvoin) kermalla.
***
1. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla.
Ujo, välttelevä, todellisuuspakoinen.
Ujo, välttelevä, todellisuuspakoinen.
2. Kamalin muistosi?
Luultavasti se, kun sain tietää silmieni todellisen tilanteen.
3. Onnellisin muistosi?
Varmaankin jokin niistä kesistä, kun minä ja Kilpikonna olimme vielä lapsia.
4. Onko sinulla terve suhtautuminen ruokaan? Kerro siitä.
Ei ole. Panttaan. Ahmin. Panttaan. Ahmin. Yritän täsmäsyödä. AHMIN. Tätä siis jatkunut kohta tarkalleen kuusi vuotta. 90% päivästä ajattelen kaloreita ja sitä, mitä söisin seuraavaksi.
5. Millainen olisi haavemaailmasi?
Ehdottomasti Muumilaakso. Ja joku Neverwheren kaltainen paikka olisi myös kiinnostava. Kelluvia markkinoita ja katakombeja.
6. Eläinkunnan kaunein olento?
Apua. Tämä on liian vaikea. Mutta upeimmat ovat ehkä suuret kissapedot, valkopäämerikotka ja susi.
7. Eläinkunnan rumin olento?
Ihminen (ainakin sisältä). Ja hyvä on, myös eräät selkärangattomat ja bakteerit yms.
8. Ihmiskehon rumin osa?
Varpaat aiheuttavat jostain syystä kylmiä väreitä.
9. Ihmiskehon kaunein osa?
Miehistä en keksi oikein mitään muuta (anteeksi) kuin selkä, mutta naisella solisluut, kaula ja rinnat.
10. Voisitko koskaan pettää kumppaniasi? Jos voisit, selitä miksi.
10. Voisitko koskaan pettää kumppaniasi? Jos voisit, selitä miksi.
Ei ole ollut koskaan kumppania, jota pettää. En tiedä. En usko.
11. Onnellisuutta on... ? Jatka lausetta.
11. Onnellisuutta on... ? Jatka lausetta.
...elää karhun elämää.
***
1. Uskotko johonkin, jonka olemassaoloa ei voi tieteen keinoin todistaa?
Uskon ruumistairtautumiseen ja astraalimatkoihin. On tuskin sattumaa, että niin monella on ollut aivan samanlaisia kokemuksia onnettomuuden tai tajunnan menettämisen yhteydessä.
Ihmisen persoona ei voi perustua pelkästään aivoihin, ei vain voi. Ei siinä tarvitse olla mitään yliluonnollista, luulen että niin sanottu sielu koostuu samankaltaisesta materiasta kuin muukin todellisuus, mutta ihmissilmä ei kykene sitä näkemään. Kuten ihminen ei pysty havaitsemaan kaikkia valon aallonpituuksiakaan.
Mutta uskovainen en kuitenkaan ole.
2. Elämässäsi sattunut kokemus tai tilanne, joka tulee juuri nyt mieleesi.
Koska minulla on juuri nyt nälkä, tuli jostain syystä mieleen ala-asteen ensimmäinen saksan koe. Viimeisessä tehtävässä piti kertoa jotakin itsestään ja minä kirjoitin: Ich habe eine große Nase und ich bin hungrig wie ein Wolf.
3. Jos muistat usein uniasi, millaisia samoja asioita tai tekijöitä niissä toistuu?
Uskon ruumistairtautumiseen ja astraalimatkoihin. On tuskin sattumaa, että niin monella on ollut aivan samanlaisia kokemuksia onnettomuuden tai tajunnan menettämisen yhteydessä.
Ihmisen persoona ei voi perustua pelkästään aivoihin, ei vain voi. Ei siinä tarvitse olla mitään yliluonnollista, luulen että niin sanottu sielu koostuu samankaltaisesta materiasta kuin muukin todellisuus, mutta ihmissilmä ei kykene sitä näkemään. Kuten ihminen ei pysty havaitsemaan kaikkia valon aallonpituuksiakaan.
Mutta uskovainen en kuitenkaan ole.
2. Elämässäsi sattunut kokemus tai tilanne, joka tulee juuri nyt mieleesi.
Koska minulla on juuri nyt nälkä, tuli jostain syystä mieleen ala-asteen ensimmäinen saksan koe. Viimeisessä tehtävässä piti kertoa jotakin itsestään ja minä kirjoitin: Ich habe eine große Nase und ich bin hungrig wie ein Wolf.
3. Jos muistat usein uniasi, millaisia samoja asioita tai tekijöitä niissä toistuu?
Kamalat englannintunnit (kiitokset opettajalle), läksyjen unohtaminen, myöhästyminen, putoaminen jostakin korkealta, jonkin uhkaavan henkilön/olennon seuraaminen ja lähestyminen.
4. Yksi asia, jossa olet hyvä. (Eikä mitään näsäviisaita "oon hyvä epäonnistumaan" tai vastaavia.
Sepittämään tarinoita ja valheita lyhyellä varoitusajalla.
5. Kirja, jonka haluat aina lukea uudestaan.
Universumien tomu -trilogia. Etenkin sen ensimmäinen osa.
6. Kummat kauniimpia - värilliset vai mustavalkoiset valokuvat?
En osaa sanoa. Mustavalkoisissa on kuitenkin jotain sellaista hienoutta, mitä nykyisissä elokuvissa vain harvoin tapaa.
7. Kerro ihmisestä, joka on sinulle tärkein. (Jos et osaa valita, kerro tärkeimmistä.)
7. Kerro ihmisestä, joka on sinulle tärkein. (Jos et osaa valita, kerro tärkeimmistä.)
Kilpikonna on ollut minulle aina kuin sisko. Hän ymmärtää minua puolesta lauseesta, ajattelee samalla tavalla ja hänellä on kaunis hymy. Miehet piirittävät Kilpikonnaa, ja miksipä ei, Kilpikonnassa on aivan omanlaista vetovoimaa.
8. Luettele ruokia, joita rakastat.
8. Luettele ruokia, joita rakastat.
Useimmat pastaruoat, salaatit, kiinalainen, lohi, mexicolainen...yms.
9. Miksi kirjoitat blogia?
Pilatakseni muidenkin päivät kuin vain omani. Ja ollakseni edes jossakin täysin oma itseni.
10. Missä asut ja missä haluaisit asua?
10. Missä asut ja missä haluaisit asua?
Asun Rääkyvässä Röttelössä keskellä ei-mitään. Tulevaisuudessa haluaisin asua joko saaristolaiskylässä tai ulkoluodolla. Myös jokin kaupunkiasunto olisi mukava, tilava kattohuoneisto, josta näkisi kauas. Ja talot olisivat niin vierekkäin, että kattoja pitkin voisi kävellä.
11. Kerro elämäsi tavoite ja tarkoitus.
Tarkoitus on ehkä tulla sokeaksi, kuuroksi ja mykäksi ja asustella olmina jossakin pimeässä luolassa. Mutta tavoitteena on kirjoittaa ainakin yksi kirja.
Olen pahoillani, mutta minä en keksi tällä hetkellä ainuttakaan kysymystä. Sitä paitsi kuulostaa siltä että pian alkaa ukkonen.
11. Kerro elämäsi tavoite ja tarkoitus.
Tarkoitus on ehkä tulla sokeaksi, kuuroksi ja mykäksi ja asustella olmina jossakin pimeässä luolassa. Mutta tavoitteena on kirjoittaa ainakin yksi kirja.
Olen pahoillani, mutta minä en keksi tällä hetkellä ainuttakaan kysymystä. Sitä paitsi kuulostaa siltä että pian alkaa ukkonen.
20120507
Vaikka olen hereillä
Helvetistä on monia muunnelmia ja jollen erehdy, tämä on niistä yksi. Rahat ovat loppuneet kokonaan, edes koirille ja hevoselle ei ole mitään ruokaa, tämä on jo eläinrääkkäystä. Neksu vinkuu ja sillä on surulliset silmät, vihaan itseäni, vihaan meitä kaikkia. Tekisi mieli antaa nimetön ilmianto viranomaisille.
Jos minulla olisi yhtään enemmän rohkeutta, tappaisin itseni nyt. Olen tulossa hulluksi ja näen sairaita unia. Aivot ovat kosmisen liukenemisen tilassa ja teen pian jotain typerää. Ehkä tämä kaikki onkin unta, ehkä olenkin appelsiini ja voisin vieriä alas katolta, pum pum pum.
En osaa enää pelätä.
Jos minulla olisi yhtään enemmän rohkeutta, tappaisin itseni nyt. Olen tulossa hulluksi ja näen sairaita unia. Aivot ovat kosmisen liukenemisen tilassa ja teen pian jotain typerää. Ehkä tämä kaikki onkin unta, ehkä olenkin appelsiini ja voisin vieriä alas katolta, pum pum pum.
En osaa enää pelätä.
20120503
Well, well, well, so I can die easy
Ei ole rahaa ruokaan. Ei ole rahaa lääkkeisiin. Ei ole rahaa maksaa laskuja. Ei ole rahaa käydä hammaslääkärissä (tämä on purukalustoni loppu). Ja vaikka minut kutsuttaisiinkin valintakokeisiin, ei olisi rahaa matkoihin.
Jääkaapissa tällä hetkellä jogurttia, pala juustoa ja kuivahtaneita porkkanoita. Olen laihtunut jälleen alipainon puolelle ja äiti sanoo että on tästä sentään jotain hyötyä.
En tiedä, mitä selitän ravitsemusterapeutille.
Jääkaapissa tällä hetkellä jogurttia, pala juustoa ja kuivahtaneita porkkanoita. Olen laihtunut jälleen alipainon puolelle ja äiti sanoo että on tästä sentään jotain hyötyä.
En tiedä, mitä selitän ravitsemusterapeutille.
20120501
Syöpäläinen (Osa 1)
Se syntyi liian aikaisin alle kaksikiloisena ja keltaisena rääpäleenä, pää ja niska täynnä mustelmia. Se näytettiin nopeasti äidille ja kiidätettiin happikaappiin, mikä ylpeydenaihe. Hoitaja ei uskonut, kun äiti sanoi että hän erotti jo rääpäleensä itkun muiden vauvojen parkunasta, se oli vain kolme lyhyttä ja toistuvaa ääntä, äää äää äää. Lapsella oli tummansiniset silmät ja niistä äiti oli erityisen ihastunut. Kunnes ne muuttuivat vähitellen epäonnistuneen suklaavanukkaan värisiksi. Another fail.
Kun se oppi puhumaan, se puhui itsestään kolmannessa persoonassa ja vain pehmolelujensa kanssa, resuinen luppakorvakoira, harmaa hippo ja raidallinen kissa. Vieraita se pelkäsi suunnattomasti, silloin oli piilouduttava äidin selän taakse tai hätätapauksessa pöydän alle. Se ei ollut sukulaisten keskuudessa koskaan yhtä rakastettu kuin kaksi vuotta myöhemmin syntynyt serkku (Kilpikonna), jolla oli suuret silmät ja joka hymyili aina ja kaikkialla.
Se leikki pehmolelujen lisäksi pikkuautoilla ja dinosauruksilla, katsoi piirrettyjä aamusta iltaan, kuvitteli olevansa Tarzan ja putosi liaaneista. Sillä ei ollut kavereita, ei ennen kuin naapurin kolme tyttöä ryhtyivät esittämään sellaisia. Ja se luotti niihin.
Ensimmäisen luokan alkaessa he eivät enää yllättäen olleetkaan kavereita, sori tää paikka on varattu, häivy, ala vetää. Niiden takana oli koko koulu ja ne esittivät opettajille kullannuppuja, jotka eivät voisi koskaan nimitellä ketään, varastaa tavaroita, eristää vaatteita naulakossa, sylkeä päälle tai keksiä valheita.
Ne väittivät että se yksi tuijotti ja että sen vuoksi ei voinut tulla kouluun, sen jälkeen syöpäläinen ei katsonut ketään silmiin, ei edes vilkaissut. Ne keksivät, että syöpäläisen vanhemmat olivat uhanneet heitä haulikolla. Rouva, voisitteko kertoa, onko teillä kenties hallussa aseita?
Ne valehtelivat, että se oli potkaissut erästä heistä suoraan ohimoon, tekoitkua ja selän takana tyytyväinen virne, myös opettajat alkoivat inhota syöpäläistä. Ja poliiseista ei ollut apua. Syöpäläinen haluttiin pois koulusta, se olisi parasta kaikille.
Se oli se silmänkääntötemppu jota tyttöjen vanhemmat olivat käyttäneet kerran aikaisemminkin, ensin mukamas ystäviä ja sitten jotakin aivan muuta. Ja hei, se toimi! Paremmin kuin hyvin.
Syöpäläinen oppi, ettei kehenkään voi luottaa. Syöpäläinen oppi vihaamaan.
Kun se oppi puhumaan, se puhui itsestään kolmannessa persoonassa ja vain pehmolelujensa kanssa, resuinen luppakorvakoira, harmaa hippo ja raidallinen kissa. Vieraita se pelkäsi suunnattomasti, silloin oli piilouduttava äidin selän taakse tai hätätapauksessa pöydän alle. Se ei ollut sukulaisten keskuudessa koskaan yhtä rakastettu kuin kaksi vuotta myöhemmin syntynyt serkku (Kilpikonna), jolla oli suuret silmät ja joka hymyili aina ja kaikkialla.
Se leikki pehmolelujen lisäksi pikkuautoilla ja dinosauruksilla, katsoi piirrettyjä aamusta iltaan, kuvitteli olevansa Tarzan ja putosi liaaneista. Sillä ei ollut kavereita, ei ennen kuin naapurin kolme tyttöä ryhtyivät esittämään sellaisia. Ja se luotti niihin.
Ensimmäisen luokan alkaessa he eivät enää yllättäen olleetkaan kavereita, sori tää paikka on varattu, häivy, ala vetää. Niiden takana oli koko koulu ja ne esittivät opettajille kullannuppuja, jotka eivät voisi koskaan nimitellä ketään, varastaa tavaroita, eristää vaatteita naulakossa, sylkeä päälle tai keksiä valheita.
Ne väittivät että se yksi tuijotti ja että sen vuoksi ei voinut tulla kouluun, sen jälkeen syöpäläinen ei katsonut ketään silmiin, ei edes vilkaissut. Ne keksivät, että syöpäläisen vanhemmat olivat uhanneet heitä haulikolla. Rouva, voisitteko kertoa, onko teillä kenties hallussa aseita?
Ne valehtelivat, että se oli potkaissut erästä heistä suoraan ohimoon, tekoitkua ja selän takana tyytyväinen virne, myös opettajat alkoivat inhota syöpäläistä. Ja poliiseista ei ollut apua. Syöpäläinen haluttiin pois koulusta, se olisi parasta kaikille.
Se oli se silmänkääntötemppu jota tyttöjen vanhemmat olivat käyttäneet kerran aikaisemminkin, ensin mukamas ystäviä ja sitten jotakin aivan muuta. Ja hei, se toimi! Paremmin kuin hyvin.
Syöpäläinen oppi, ettei kehenkään voi luottaa. Syöpäläinen oppi vihaamaan.
20120428
Satatuhattavuotta
Te haluaisitte kaiketi että kertoisin perheestäni ja lapsuudestani, kyselyä tehdessä se aihe tuntui kohtalaisen helpolta, mutta nyt en enää tiedä, en tiedä osaanko sanoa niistä mitään, tahdonko sanoa. En ehkä vielä. Kuitenkaan.
Eilen lamaannus ja sen jälkeen pakeneminen metsään, minä olen loukussa täällä
ei ole rahaa ei ajokorttia ei autoa ei paikkaa minne mennä
vanhemmat eivät edes halua ymmärtää:
-Helppohan sinun on, kun ei tarvitse lähteä aamuisin mihinkään.
-Ei sinulla pitäisi olla mitään ongelmia.
-Sinun sairautesi ovat tulleet turhan kalliiksi.
-Älä viitsi olla enempää taakaksi.
Eilen lamaannus ja sen jälkeen pakeneminen metsään, minä olen loukussa täällä
ei ole rahaa ei ajokorttia ei autoa ei paikkaa minne mennä
vanhemmat eivät edes halua ymmärtää:
-Helppohan sinun on, kun ei tarvitse lähteä aamuisin mihinkään.
-Ei sinulla pitäisi olla mitään ongelmia.
-Sinun sairautesi ovat tulleet turhan kalliiksi.
-Älä viitsi olla enempää taakaksi.
"Kun Gregor Samsa eräänä aamuna heräsi rauhattomasta unesta,
hän huomasi muuttuneensa sängyssään suunnattomaksi syöpäläiseksi."
20120425
Ai niin
Perustin uuden blogin, jonne laitan kuvia muutamista luonnoksistani ja muista töistä sekä kirjoitan piirretyistä, elokuvista, runoista, kirjoista yms. Blogi on vielä vähän vaiheessa, mutta tässä on osoite, jos jotakin kiinnostaa:
http://alleycatsinpyjamas.blogspot.com/
http://alleycatsinpyjamas.blogspot.com/
Ad infinitum
Pituuteni on jossain vaiheessa lisääntynyt peräti yhdellä sentillä, BMI:ni on sittenkin aavistuksen pienempi, kuinka huimaa. Alipainon puolella on edelleen turvallisempaa, vaikka en haluaisi sitä myöntää.
"Sä olet sairastunut taas henkisesti."
-Miten niin taas?
Isä luulee, että syömishäiriö katoaa välillä kokonaan ja palaa sitten uudestaan. Ei se niin mene, ne ajatukset ovat päässä kaiken aikaa, joskus huomaamattomampina ja joskus taas ei muita olekaan.
Asuminen täällä on nykyään mahdotonta, isän lääkenarkkari-veli pyöräilee tänne silloin kun itse haluaa, edellisestä kerrasta on vasta kaksi päivää. Tänään tulimme koirien kanssa lenkiltä ja se vanha miestenpyörä oli siinä portin vieressä, vilkaisin äitiin ja hän muodosti huulillaan sanat voi helvetti. Veli oli avannut oven itse ja vain kävellyt sisään. Minä en kestä, pakko päästä pois.
Muuten te siellä,
toivottavasti olette huomanneet
tuon sivupalkissa olevan kyselyn.
"Sä olet sairastunut taas henkisesti."
-Miten niin taas?
Isä luulee, että syömishäiriö katoaa välillä kokonaan ja palaa sitten uudestaan. Ei se niin mene, ne ajatukset ovat päässä kaiken aikaa, joskus huomaamattomampina ja joskus taas ei muita olekaan.
Asuminen täällä on nykyään mahdotonta, isän lääkenarkkari-veli pyöräilee tänne silloin kun itse haluaa, edellisestä kerrasta on vasta kaksi päivää. Tänään tulimme koirien kanssa lenkiltä ja se vanha miestenpyörä oli siinä portin vieressä, vilkaisin äitiin ja hän muodosti huulillaan sanat voi helvetti. Veli oli avannut oven itse ja vain kävellyt sisään. Minä en kestä, pakko päästä pois.
Muuten te siellä,
toivottavasti olette huomanneet
tuon sivupalkissa olevan kyselyn.
20120421
Kieltää kaiken
Luulin jo päässeeni chew'n spitistä jotakuinkin eroon, mutta kuinkas sitten kävikään, yhtenä päivänä puoli litraa nougatjäätelöä, toisena loput, kolmantena kuusi pannukakkua. Vatsaan on kertynyt ilmaa, löystynyt leukanivel pitää epäilyttävää rusahtelua ja loksahtaa pahimmassa tapauksessa vielä irti.
Äiti sanoo, että sinä näytät niin laihalta. Mutta kun ei se ole totta, ei alkuunkaan.
Piirtäminen vie minulta järjen, raivostuttaa myöntää itselleen etteivät lahjat ja kärsivällisyys riitä, minä vihasin kuvaamataidon tunteja jo ala-asteella, kaikkia niitä typeriä töitä, opettajan kiertelyä pöytien ympärillä, sitä että olin aina hitain. Sitä että minua täytyi odottaa. Helvetti.
Pitäisi pysytellä kirjoittamisessa, sitä minä haluan tehdä, voisin myös käsikirjoittaa animaatioita mutten ikinä piirtää tai mallintaa. Voi miten fiksua olikaan hakea juuri sille alalle. Mutta minulla on kuitenkin suunnitelma B, se vaatii rahaa ja sen nimi on Katoamistemppu.
Äiti sanoo, että sinä näytät niin laihalta. Mutta kun ei se ole totta, ei alkuunkaan.
Piirtäminen vie minulta järjen, raivostuttaa myöntää itselleen etteivät lahjat ja kärsivällisyys riitä, minä vihasin kuvaamataidon tunteja jo ala-asteella, kaikkia niitä typeriä töitä, opettajan kiertelyä pöytien ympärillä, sitä että olin aina hitain. Sitä että minua täytyi odottaa. Helvetti.
Pitäisi pysytellä kirjoittamisessa, sitä minä haluan tehdä, voisin myös käsikirjoittaa animaatioita mutten ikinä piirtää tai mallintaa. Voi miten fiksua olikaan hakea juuri sille alalle. Mutta minulla on kuitenkin suunnitelma B, se vaatii rahaa ja sen nimi on Katoamistemppu.
20120420
Puettuina kuin kuolleet
Jos osaisin olla edes täydellisen ruma.
Minua väsyttää aivan liikaa vaikka nukuin kaksitoista tuntia, nuokuin sohvalla ja äiti kysyi, olenko ottanut joitakin lääkkeitä. En mitään muita kuin ne pakollliset. Ja silti tämä uniaika. Iltapalaksi kahvia konjakilla, ateriasuunnitelma on romutettu, haluaisin alkaa jälleen laihduttaa sillä minä ja kehoni emme tule toimeen. En vain enää osaa.
Lopussa toinen Metropolian ennakkotehtävistä, siinä piti väkertää jonkinlainen kuvakäsikirjoitus, jossa sai olla korkeintaan kahdeksan kuvaa. Käytin pullotussia ja keinokuitusivellintä. Jälki ei ole erityisen hyvää, klikatkaa suuremmiksi ja kärsikää.
"Suunnitteilla on lyhyt animaatioelokuva, jossa kaksi eläinhahmoa valmistaa yhdessä
ruokaa. Toinen hahmoista on karppaaja ja toinen sokerileipuri. Hahmojen haasteena on valmistaa annos, joka kelpaa syötäväksi molemmille."
20120417
Kun alan pitää väreistä, minusta tulee virhe
Isän jalka oli vajonnut jonkun kerroksen läpi ja minä pelkäsin hänen rysähtävän päälleni, hakkasin kattoa alhaalta käsin ja huusin aiotko helvetti tappaa mut? Tämä taitaa olla talomme loppu.
1. En ole ahminut seitsemään päivään - ainakaan varsinaisesti. Hyvin edistyksellistä.
2. Pihassamme hortoilee päivittäin ruskeasävytteinen kissa, jota ei todennäköisesti omista kukaan ja jolla on suuret vihreät silmät. Ja jonka minä haluaisin kovasti itselleni. Vaikka ei niin voi oikeastaan edes sanoa.
3. Olen alkanut pukeutua lumppuihin. Rakastan ylisuuria neuleita ja löysiä, kevyitä housuja sekä värikkäitä, hieman rispaantuneita huiveja.
Äiti: "Onko sinulla jokin mekko päälläsi? Ei kun tuo onkin se kulahtanut villapaita."
Isä: "Etkai sinä ostanut niitä haaremihousuja?? Eivät naiset saa pukeutua sellaisiin, se on niin tyylitöntä ja jalat näyttävät entistä lyhyemmiltä. Sinun kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota pukeutumiseesi jos haluat joskus seurustella."
Ai jaa.
4. Pian minä alan jälleen tutkimusmatkailla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)