But I caught the darkness baby, and I got it worse than you

Aion tappaa itseni tulevana syntymäpäivänäni.
Kiitokset kaikille teille, jotka olette lukeneet blogiani.

But we are like broken instruments, twisted up and wheezing out the runnels

Psykiatri kysyi puhelimessa lääkityksen vaikutuksesta ja sanoin, etten voi todellakaan hyvin
Hän vastasi vain "jaa" ja puhelun päätteeksi iski luurin korvaan kesken lauseen
Edellinen psykiatrinen sairaanhoitaja lopetti työnsä joulukuun alussa ja ketään ei ole tullut hänen tilalleen tai vaihtoehtoisesti minut on unohdettu

Vaikkei niistä käynneistä ole koskaan mitään hyötyä ollutkaan, aina samat kysymykset, vaivihkainen vilkuilu seinällä olevaan kelloon ja sarja kiusaantuneita hiljaisuuksia

Vihaan jatkuvia kipuja, vihaan sitä miten ne kuitataan järjestään mielenterveysongelmilla, vihaan yksinäisyyttä, vihaan läpitunkevaa hiljaisuutta joka kasvaa vähitellen korviavihlovaksi huudoksi, vihaan kaikkia niitä valintoja joita olen tehnyt ja niitä jotka olen jättänyt tekemättä, vihaan tekoja jotka ovat satuttaneet muita ja samalla myös minua, vihaan itseäni läpikotaisin, vihaan sitä miten paljon toivoisin että joku pitäisi minusta edes hetken kiinni

But can you see this opposition comes rising up sometimes?

Päivä päivältä impulssien kontrollointi on yhä vaikeampaa ja tiedän, että hetken kuluttua mitään kontrollia ei enää ole

Olen painanut keittiöveistä lujaa ranteitani vasten ja halunnut viiltää auki kaiken kaiken, iskeä terän vatsaani niin monta kertaa kuin vain pystyn, antaa ahdistuksen, yksinäisyyden, pelon, pahoinvoinnin ja itsevihan vuotaa viimein ulos

Ei ole ketään, kelle puhua
Enkä edes osaisi puhua
Olen eristäytynyt täydellisesti ja viettänyt lähes kuusi kuukautta kokonaan yksin
En halua enää tavata ihmisiä, en aiheuttaa kenellekään enempää pahaa oloa

Kuten olen tehnyt, joko pelkästään olemalla minä tai tietämättäni tai toimimalla tavalla, joka on vaikuttanut aluksi oikealta, mutta osoittautunut täysin päinvastaiseksi

Alkoholia en ole juonut neljään kuukauteen, enkä tule juomaan enää koskaan
Jatkossa en tule juomaan tai syömään paljoa muutakaan, sillä kaikki aiheuttaa voimakasta vatsakipua tai nousee takaisin ylös
Tähystyksessä havaittiin huomattavasti löystynyt ja toimimaton mahaportti sekä alkava palleatyrä, josta ei vielä vuosi sitten ollut mitään merkkejä
Kirurgi ei suosittele minun tapauksessani leikkausta ja lääkehoidollakaan ei saada vastetta

Kahden vuoden oireilun jälkeen myös munuaisiani alettiin tutkia viimein tarkemmin ja niiden todettiin toimivan vaillinaisesti, konsentrointikyky on 2-4-vuotiaan lapsen tasolla
Lääkärin mukaan vaihtoehtoja on kaksi: munuaisten vajaatoiminta tai aivolisäkkeen häiriö/kasvain

Olen yrittänyt jaksaa, mutta en kykene siihen enää

I think you're crazy, maybe

Halusin vain tulla kertomaan, että olen yhä elossa
Vaikka en toivoisi sen olevan niin ja tavallaan se ei olekaan

Tällaista tyhjyyttä ei ole ollut vielä koskaan aiemmin
en osaa enää lainkaan hymyillä, en tehdä mitään, kaikki on sumuista
En ole tavannut muita ihmisiä kohta neljään kuukauteen,
paitsi sairaaloissa, jotka ovat niitä harvoja paikkoja, joissa olen viettänyt aikaani

Viikko sitten jalastani poistettiin kasvain
Ensi viikolla on jälleen pään magneettikuvaus, sillä neurologi haluaa varmistaa, ettei pahentuneen huimauksen taustalla ole kuitenkin MS-tauti tai aivokasvain

Olen syönyt ahdistukseeni liikaa ja liian usein, painoni on noussut useita kiloja keväästä ja pääni ei kestä sitä tämän kaiken muun lisäksi

Koko kesän onnistuin välttelemään erästä ihmistä, jota minun ei olisi ikinä pitänyt tavata ja jota en olisi ikinä edes halunnut tavata

Kunnes viikon alussa törmäsin häneen ja jo yksi ainoa lause sai minut voimaan pahoin.

And the truth is stranger than my own worst dreams

Olen ollut pitkään kadoksissa, niin tämän blogin puolella kuin kaikkialla muuallakin.

Ongelmani ovat tasaisesti pahentuneet ja toissapäivänä minulla diagnosoitiin viimein myös PTSD. Henkinen jaksaminen on totaalisesti loppu, en jaksa seurata näitä vuosia jotka ovat toistensa toisintoja, en kykene elämään itseni kanssa, enkä kenenkään muun. Satutin pahasti erästä ihmistä, jota todella rakastin ja josta välitin hyvin paljon, vaikka en osannut sitä koskaan näyttää oikealla tavalla.

Tämä tulee olemaan viimeinen merkintä, jota kukaan ei luultavasti enää lue. Aion tappaa itseni.

Kill me, but screw me first

Kun olen kääntänyt katseeni pois hukatuista minuuteista, sanoista jotka pyyhin pois jokaista puolihuolimatonta sakaraa myöten, kunnes jäljelle jää vain tarpeettomia pisteitä ja pilkkuja, irrallisia tavuja joita kukaan ei kaipaa tai järjestä uudelleen

Kun vodka on liuottanut ajatuskarttani kartoittamattomuudeksi, kun olen kadottanut koordinaatit lopullisesti ja samoin ruumiinjäsenteni hataran yhteyden, kun kolhin itseäni sivumennen ovenpieliin ja toivon että olisi joku, joka pitäisi hetken kiinni silloin kun en itse osaa, jolle kelpaisin edes yhdeksi yöksi

Joka ei sanoisi minun olevan ruma, joka ei työntäisi minua vähitellen syrjään, joka ei repisi esiin lukemattomat puutteeni ja päättäisi kaikkea yhteen viestiin:
pysyn huomattavasti paremmin tasapainossa ilman sun kaltaista ihmistä

Mutta ei sellaista ole, ei ole koskaan ollut ja ei tule olemaan

Kun on viimein myönnettävä olevansa täydellisen yksin ja pahemmin sekaisin kuin mitä uskalsin odottaa, kun on pidettävä itsensä väkivalloin parvekkeen kaiteiden sisäpuolella tai estettävä omia käsiään viiltämästä vatsaa auki, kun on tunnustettava kykenemättömyytensä jatkaa opintoja ja jäätävä paikoilleen kuten aina ennenkin

Tämä ahdistus ja tyhjyys ovat jotain, millä ei ole nimeä ei silmiä ei suuta
Minä katselen kehoani ulkopuolelta, enkä saa siitä otetta, en muutettua sen kiertorataa, en pysty luottamaan siihen eikä se minuun, en pysty luottamaan kehenkään

Kuluneiden kuukausien aikana olen tuhlannut satoja ja jälleen satoja euroja vaatteisiin, alkoholiin ja tavaroihin, joita en olisi tarvinnut, joita en olisi ehkä edes halunnut, en kykene enää kontrolloimaan impulsseja ja tunnen olevani joku toinen

YTHS:n psykiatrin mukaan odotettavissa on jälleen siirto psykiatrian polille ja BPD-diagnoosin varmistaminen

Schwarzer Engel, lass mich fliegen wie noch nie

Tämä blogi alkaa olla jo kuollut
eikä se juurikaan hämmästytä, sillä niin olen minäkin
asiani ovat huonommin kuin pitkiin aikoihin
kenties huonommin kuin koskaan ennen

En pysty enää kirjoittamaan, sillä kaikki on niin tyhjää
katkenneita ajatuksia ja kadonnut keskittymiskyky

Marraskuussa tapasin tytön, jota tapailin vain hetken
Joulukuussa nelikymppisen naisen, joka oli helvetin sekaisin
ja aloitin neljä kuukautta kestäneen suhteen, jossa ei ollut mitään järkeä
ja joka päättyi kaikkea muuta kuin hyvin

Paniikkihäiriöni ja ahdistukseni ovat kasvaneet hallitsemattomiin mittasuhteisiin
neurologilta uusi diagnoosi: essentiaalinen vapina
Naapurini luuli minun muuttaneen pois, kun ei ollut nähnyt minua viikkoihin
Opinnot eivät ole edistyneet ja olen pian ongelmissa Kelan kanssa

Kun asunnosta poistuminen on lopulta mahdotonta
Voimakas vapina, puristus rinnassa, lisälyönnit ja jalat, jotka eivät kanna
Kun on helpompaa jäädä paikoilleen
pahentaa tilannetta tieten tahtoen ja tahtomattaan
kadota ennen sosiaalista kanssakäymistä vessaan ja vetää sekaisin lääkkeitä ja vodkaa
ja juoda myös iltaisin, jotta voisi nukahtaa

Kun ymmärtää, ettei tulevaisuutta ole
ettei ole enää sitä Viikkaa, jonka joskus tunsin

The catatonic, the sacrilege, your primadonnas are a privilege

Liikaa baareja ja tupakansavua, liikaa tekemättömiä kurssitöitä ja kahden henkilön sijasta äkkiä kolme.

Tiistai-iltana kerron yhdelle heistä välittäväni ja ihastuneeni enemmän, kuin mitä osasin odottaa. Sovimme, että katsomme mitä tästä kenties voisi tulla, seurustelua ilman stressiä ja paineita, sillä molemmilla sitoutumiskammo, paniikkihäiriö, pakko-oireita ja läheisyyden pelko. Hänellä entinen huumeriippuvuus, minulla rauhoittavien väärinkäyttöä.

Keskiviikkoiltana kolmas tyttö pyytää päästä luokseni viettämään iltaa ja puhumaan. Mikä muuttuu varsin nopeasti kasvavaksi humalaksi ja lopulta seksiksi. Aamulla valtava krapula, välistä jäänyt saksan luento, vaivautuneisuus ja se katumus, kun katson lattialla lojuvia tölkkejä, satunnaisia ruoanmuruja ja alusvaatteita. Ei näin olisi pitänyt tapahtua, ei olisi saanut tapahtua.

En tiedä, pystynkö enää pitämään tätä blogia. Pelkään, että väärät henkilöt löytävät tämän (mikä on oikeastaan naurettavan helppoa), sillä liian monet tuntevat minut nykyisin Viikkana. Ja kaikki nämä tekstit saavat minut voimaan pahoin.

And in between it's never as it seems

Tapailen samaan aikaan kahta eri tyyppiä ja tunnen itseni täydeksi kusipääksi. Kun toinen laittaa viestiä: "On sanomattakin selvää, että olet mulle todella tärkeä" ja minä en osaa vastata juuri mitään, en mitään järjellistä tai jotain, mitä tarkoittaisin oikeasti. Kun en pysty luottamaan kehenkään ja toisaalta en voi luottaa edes itseeni. En ole koskaan voinut. Minkään suhteen.

Ahmimishäiriöni on jälleen pahentunut, enkä ole uskaltanut käydä vaa'alla enää aikoihin. Tästä lähtien en voi ostaa jääkaappiini enää mitään muuta kuin kaikkein askeettisimmat tarvikkeet aamu- ja iltapalaan. Eikä minulla olisi edes rahaakaan muuhun, sillä olen tuhlannut aivan liikaa lävistyksiin ja vaatteisiin. Sen vuoksi jätin menemättä myös silmänpohjien jälkitarkastukseen.

Opintopisteiden määrässä laahaan kaikkia muita valovuosia jäljessä. Esseet Tennessee Williamsista, Walt Whitmanista ja T. S. Eliotista ovat roikkuneet tekemättöminä Google Drivessa jo joulusta asti. Queer-tutkimuksen tenttiä varten olen lukenut vasta yhden teoksen ja tällä vauhdilla suoritan kurssin kenties maailmanloppuun mennessä. Olen jakanut kurssit päin helvettiä ja seuraava vuosi näyttää kaikin puolin painajaiselta.

Hyvä Viikka.

And re-establish laughter in the dolls house once again

Tämä blogi alkaa muistuttaa kuollutta ja samoin minä, kaikkien niiden kuukausien aikana kun olisin halunnut kirjoittaa ja samalla tuhota joka ainoan tekstin

kun olen maannut lattialla ja yrittänyt olla kuuntelematta niitä pakkoajatuksia, jotka ovat aina siellä, jotka eivät tukahdu lääkkeillä, alkoholilla tai niiden yhdistelmällä

tapa itsesi tapa itsesi tapa itsesi

hyppää hyppää hae veitsi tai hyppää

ja se olisi niin helppoa, parveke ja kahdeksas kerros, asfaltti

Kun olen huutanut isälleni puhelimessa, etten enää jaksa, enää en, että olen sairaampi ja yksinäisempi kuin koskaan ennen, en pysty puhumaan ihmisille, en käymään missään ottamatta lääkkeitä yli sallitun rajan, en osallistumaan kontaktiopetukseen, en keskittymään tenttikirjoihin saati muistamaan mitään, en aloittamaan esseiden kirjoittamista, en keräämään opintopisteitä samaa tahtia kuin muut, en ajattelemaan

Vihaan itseäni ikuisesti ja vielä senkin jälkeen, jos joudun nyt luovuttamaan ja tunnustamaan olevani oman setäni kopio, se jota joskus ennen häpesin, sekakäyttöä ja hoipertelua ja lattialle levinneitä pillereitä

Olen niin kiinni rauhoittavissa, etten selviä päivääkään niitä ilman, en edes ollessani yksin, en halunnut tätä, mitään tästä, olla mieleltäni täydellisen sairas ja vailla sitä, mitä kutsutaan elämäksi, myöntämään, että jos YTHS:n psykiatri päättää lopettaa rauhoittavien kirjoittamisen, minä tapan itseni

Mummi sai elokuun lopussa akuutin skitsofreniakohtauksen ja hänet vietiin ambulanssilla keskussairaalaan, jossa samalla todettiin sattumalta myös pitkälle levinnyt suusyöpä

ja kaikki on edennyt niin nopeasti, mummi ei pysty puhumaan, ei syömään ilman letkuja, ei mitään, ja kipujen lievitys on ainoa mitä voidaan enää tehdä

Enkä minä ole nähnyt mummia yli vuoteen, kaiken sen vuoksi mitä minä olen, sukulaisten mielestä on parempi niin, mummi ei hyväksyisi ja pahentaisin hänen oloaan vielä enemmän, enkä minä juuri ihmettele, sen jälkeen kun ajoin pääni kaljuksi on moni muukin ottanut minuun etäisyyttä

Olen pahoillani, niin helvetin pahoillani kaikesta.

In the room downstairs he sat and stared

Haluaisin olla olematta, kirjoittamatta ainoatakaan sanaa tänne, päiväkirjaani tai lukupiiriraporttiin, teosanalyysiin tai mihinkään enää koskaan ikinä

Psykiatrian poliklinikan ylilääkäri katsoi parhaaksi katkaista hoitosuhteen, sillä motivaationi keskustelemiseen ei riitä, tuhlaan sekä omaa että heidän aikaansa, ehkä joskus uudelleen tai sitten ei. Sertralinin syömisen lopetin jälleen ominpäin, mutta pian loppuvat myös rauhoittavat ja niitä ei minulle enää kirjoiteta, ei ylilääkäri eikä kuulemma kukaan muukaan. Ja paniikkihäiriö on vain pahentunut, olen yrittänyt olla ilman lääkkeitä, mutta siitä ei ole tullut mitään

kun varmuusketjun poistaminen ja oven avaaminen ovat jotain, mikä saa sydämen hakkaamaan kovaa ja kovempaa, hallitsemattomasti, saa minut käpertymään eteiseen pyöreälle matolle, jota kengät ja kuivunut hiekka ympäröivät sikin sokin,
kaiken sotkin

Se voimakas puristus päässä on pahinta, kuin joku kääntäisi jakoavaimella, silmien sumeneminen, korvien kohina, pistely rinnassa joka leviää polttavana käsivarsiin, tärinä, kielen lukkiutuminen suuhun

ja kun ei voi olla koskaan varma, mikä johtuu mistäkin, mikä paniikkihäiriöistä, mikä jännitysniskasta, mikä sydämestä, mikä jostain ihan muusta, haluan tämän loppuvan, haluan oksentaa sen kaiken poispois

kuten myös kaiken maapähkinävoin, jonka olen ahminut ja joka on takertunut minuun neljänä kilona, kuin se olisi ollut yllätys, kuin en olisi huomannut, ja minä annoin sen tapahtua ja nyt sen on tehtävä tapahtumattomaksi, minun on jälleen laihduttava, kaksi kiloa maaliskuussa ja kaksi huhtikuussa

Ylilääkäri ei päätöksestään huolimatta ollut täysin tyytyväinen, hän ei haluaisi jättää minua yksin, sillä henkinen vointini ei ole parantunut ja itsemurha-ajatuksia on yhä enemmän, kärsin samanlaisesta unettomuudesta kuin abivuonna, kun yö oli aamua ja aamu yötä

Keskiviikkona minulta otetaan viimeiset labrat ja EKG rytmihäiriöiden vuoksi, sen jälkeen vielä yksi omahoitajan tapaaminen ja sitten  ei m i t ä ä n.

That are giant hands of smoke and leprosy

Joku kysyi, olenko ok, mutta en minä todellakaan tiedä. En ole osannut vastata ainoaankaan kysymykseen näiden kuukausien aikana, luulin että jokin olisi muuttunut ja sitten kuitenkaan ei

miksi opiskelet kirjallisuutta

mitä aiot valita sivuaineeksi

mitä haluaisit  tehdä myöhemmin

miksi et koskaan käy missään

minkä takia ahmit vähintään kerran viikossa

miksi revit ihoasi

Psykiatrian poliklinikan ylilääkäri oli huolissaan rauhoittavien käytöstäni, eikä hän enää aio uusia reseptiä. Ja moxit olivat ainoa motiivi, miksi tulin säännöllisesti paikalle, miksi kerroin voinnistani vakuuttavasti ja ympäripyöreästi en-mitään. Sen sijaan hän määräsi Voxraa, suunnitteli lähettämistäni persoonallisuushäiriötesteihin ja intensiiviseen terapiaan. Joten avohoito saa minun puolestani päättyä tähän.

Uutta masennuslääkettä en halua alkaa syödä, vaikka heille niin lupasinkin. Ja 19. päivä lääkäri soittaa ja kysyy nostetaanko annostusta ja minä sanon että valehtelin ja valehtelen, aina ja ikuisesti ja anteeksi.

Ylihuomenna on seuraava käynti polilla, enkä tiedä kuinka selittäisin tämän kaiken. Jos lopetan, jään kokonaan yksin, ja jos jatkan, minun on tehtävä kaikki heidän tahtonsa mukaan. En halua uusia reseptejä, en testejä, en ruokapäiväkirjoja, en henkilöitä, jotka istuvat pöytänsä takana ja nyökkäilevät ja kirjoittavat ruutupaperille yksittäisiä sanoja.

Isä on ainut, jolle pystyn puhumaan valehtelematta. Kun hän soittaa ja kertoo Olin gallerian vessassa ja äkkiä en enää ollutkaan, koko paikka tuntui täysin vieraalta ja epätodelliselta. Ja kun minä soitan ja sanon Vaatekaupassa luulin törmääväni johonkin toiseen, pyysin anteeksi peilikuvaltani, jota en tunnistanut. Eikä toisen ole pakko vastata mitään, ei nyökkäillä, ei kirjoittaa tyhjiä analyysejä. Sillä kumpikin tietää. Ilman selityksiä.

En ole varma, kuinka kauan jaksan opiskella ja kuinka selviän ilman lääkitystä. Kuinka elimistöni kestää sen, että havahdun toistuvasti kilon pähkinäpussi vierestäni ja että sen sisältö on siirtynyt puolessa tunnissa vatsaani. Tai sen, että ihoni on kauttaaltaan rikki ja että joudun ostamaan joka viikko metrin verran laastaria, pelkäämään vakavia infektioita.

Näiden väliin jääneiden kuukausien jälkeen olisin halunnut kertoa jotakin muuta. Mitä tahansa.

We can see our chaos in motion, our chaos in motion

Syömishäiriöklinikalta saapui loppuarvio, joka lähetetään myös Jyväskylän polille.

F32.2 Vaikea-asteinen masennustila ilman psykoottisia oireita
F50.3 Epätyypillinen ahmimishäiriö (BED)

BED. Se ei ole vielä koskaan ennen ollut BED. Istuin eteisen lattialla ja olisin halunnut repiä koko potilaskertomuksen, kaikki ne sanat ja numerot, valkoisiksi paloiksi ja vieläkin pienemmiksi, työntää ne takaisin ulos postiluukusta tai sulloa roskakoriin tai vaikka syödä, niinhän minä aina teen, kaikelle kaikelle.

Mutta en minä voi. Sillä tuota paperia minun on näytettävä, jos yliopistolla kysytään jotakin opintojen lykkäämisestä. Katsokaa, olen oksettava ihrakasa joka on syönyt syönyt syönyt, ei ole edes oksentanut mitään siitä paskasta ulos, joka on laihtunut hieman ja lihonut taas, joka kärsii toistuvista paniikkioireista ja depersonalisaatiosta, joka on viettänyt viimeiset neljä vuotta täysin yksin, jolla ei ole ystäviä tai muitakaan ihmissuhteita, joka on toisin sanoen kuollut.

Verikokeiden mukaan P-ferritiini on alhainen ja punasolujen koossa liikaa vaihtelua. Lääkäri kehotti aloittamaan muutaman kuukauden rautakuurin, mutta minua ei juurikaan kiinnosta. Etenkin, kun hemoglobiini on edelleen normaali. Minun pitäisi käydä myös gastroskopiassa mahdollisen imeytymishäiriön ja pahentuneen refluksin vuoksi.

Enää viikko opintojen alkuun ja minua ahdistaa enemmän kuin pitkään aikaan, olen repinyt ihoni verille ja peittänyt sen jälkeenpäin laastareilla. En halua katsoa peiliin, en halua katsoa roskikseen jossa on tyhjiä maapähkinävoipurkkeja sekä yli 500 grammaa pistaasipähkinöiden kuoria, mitä minä olen tehnyt, miksi miksi miksi. Olen käyttänyt rauhoittavia enemmän kuin olisin saanut, liian monta kertaa ja kerralla liian monta, ne eivät riitä millään kuukautta. Tahdon että tämä loppuu, että joku lopettaa tämän.


Ja eräs blogi, joka voisi olla miltei omani:

"… the feeling you get when you look in the mirror and see a spotted monster staring back at you."

He counts the green faces

Pelkään ettei tästä mitään tule, ei kesästä ei syksystä ei mistään koskaan ikinä. Kun joka toinen hetki haluaisi tappaa itsensä tai toivoisi että joku ajaisi päälle, puukottaisi selkään. Haluaisi iskeä keittiöveitsen vatsaan ja kaivaa kaiken paskan pois, rasvaa, liikaa rasvaa.

Ne kaksi sanoivat Sinun mahasi näyttää tukevammalta muuhun kroppaan verrattuna. Yritin olla välittämättä, sivuuttaa sen lauseen kuin sitä ei olisi ollutkaan. Mutta sen jälkeen en ole ajatellut mitään muuta, yhtään mitään muuta. Oksettava läskiläskiläski. Ja silti minä ahmin. Vähintään kerran viikossa. Vaikka tiedän, mitä myöhemmin tapahtuu.

Päähäni ei mahdu muuta kuin ruoka ja kalorit ja luvut vaa'alla. Omahoitaja sanoi, ettei tuollaisessa kunnossa jaksa opiskella. Kun mikään ei muutu, yhdeksän vuotta ja ei mitään. Henkisesti olen epävakaampi kuin koskaan aikaisemmin. Myös näköni on jälleen huonontunut, se tapahtuu nopeasti, aivan liian nopeasti. Lääketiede ei ehdi kehittyä riittävästi, jotta tätä tilannetta voitaisiin enää pelastaa. Minä pelkään pimeää. Joka päivä.

Mitä ne ajattelevat, jos minä olen syksyllä yhä täällä, en lähde vieläkään opiskelemaan? Häpeän itseäni, häpeän tätä kaikkea. En pysty katsomaan heitä silmiin.

Oh hello, I am the ghost of Troubled Joe

Ahmin eilen enemmän kuin pitkiin aikoihin, en tiedä kuinka siinä kävi taas niin ja miksi ja mitä minä silloin ajattelen, kuka minä olen, onko minua, onko ketään

olen viettänyt vessassa kymmeniä minuutteja ja yrittänyt oksentaa, mutta en minä pysty, pelottaa liikaa, olen aina pelännyt sen jälkeen mitä pienenä tapahtui, pelännyt vatsatauteja ja syömistä vieraiden luona, tarkistanut salaa elintarvikkeiden päivämäärät ja tarkistanut yhä, pidätellyt kipeänä oksennusta viimeiseen asti

en minä osaa
muuta kuin ahmia
kuvottava paska
 

Huomenna on omahoitajan aika ja pian sen jälkeen viimeinen hoitoneuvottelu, miten minä saan rauhoittavia jatkossa, en selviä ilman, en osaa puhua, en kävellä, en käydä kaupassa, voi helvetti, en halunnut tällaista, haluan olla se Viikka joka joskus olin

AAVA Helsinki olisi valmis tekemään yhteistyötä kanssani ja ottamaan minut Designed By -taiteilijaksi, rojaltit ovat kylläkin pienet ennen kuin galleria laajentaa toimintaa Suomen ulkopuolelle, on kulunut jo kohta kaksi viikkoa enkä minä ole vieläkään vastannut sille miehelle mitään, en tiedä mitä vastata

I'm with you in Rockland where you scream in a straightjacket

Puoliltapäivin oli hoitoneuvottelu, jonka aikana vastailin vain yhdellä sanalla ja yritin välttää totaalista nukahtamista nojatuoliin. Huomenna alkaa työkokeilu kirjansitomossa, mutta päivärytmini on niin sekaisin, etten tiedä miten saan itseni aamuisin ylös. Heräilen yöllä tunnin välein, jääkaappi hurisee liian kovaa tai on liian kuuma tai usean eri kellon luoma kakofonia tai jokin muu. Ketipinoria otan enää vain harvoin, sillä se tuntuu pahentavan rytmihäiriöitäni.

Lääkärin mielestä verenpainelukemat ovat olleet ikäiselleni huolestuttavia, ja hän käski seurata niitä säännöllisesti terveyskeskuksen omamittauspisteessä. Hän ei ollut tyytyväinen myöskään nykyisiin syömisiini. Näytän kuulemma aliravitulta. Lääkäri ja omahoitaja ehdottivat, että menisin viimeistään työkokeilun jälkeen aikuisprykiatrian päiväpoliklinikalle. Opettelemaan säännöllistä ja monipuolista syömistä. Kokopäiväisesti. Ei ikinä.

Ja jos olen alipainoinen vielä ensi syksynä, en saa lähteä edelleenkään opiskelemaan Jyväskylään. Eivät he voi sitä päättää, eivät voi. Eikä minun painoni ole läheskään niin pieni. En kestä, jos joudun tuottamaan jälleen kerran pettymyksen sukulaisilleni. Olemaan pettymys. Häpeä.

Sain lääkärin uusimaan Opamoxin reseptin. Vaikka ei hän sitä kovin mielellään tehnytkään. Sinun on muistettava, että tässä on melko suuri riippuvuusriski. Alkaa olla myöhäistä tässä vaiheessa.

Vanhemmat painostavat minua yhä sydäntutkimuksiin. Viikonlopulla olin tuupertua myöhään illalla suojatielle hölkkäämisen jälkeen. Jaloista katosi tunto, silmissä pyörivät autojen valot ja ihmisten ääriviivat, oli vaikeaa pysyä pystyssä. En tiedä, mitä tämä on.

Näytän seonneelta ja silmäpussit yltävät pian maahan.
Fuck you and your eyebrows.

Who sank all night in submarine light

Rauhoittavat ovat taas loppumassa, enkä usko että he uusivat reseptiä enää kovin kauaa. Olen käyttänyt lääkkeitä enemmän, kuin mitä olen kertonut omahoitajalle vastaanotoilla. En tule toimeen ilman Opamoxia, olen kyllä yrittänyt, mutta se on päättynyt aina huonosti. Ja nyt kun äiti häipyi pääkaupunkiseudulle, meidän YYA-sopimuksemme toimii vain osittain.

Ahmin jälleen lähes joka toinen päivä, joskus vielä useammin. Pureskelen ruokaa, syljen ruokaa, syön särkylääkkeitä sylkirauhasten kipuun. Nielen Gavisconia jo kuudetta kuukautta ja teeskentelen, että ruokatorveni on aivan kunnossa.

Sydämessäni on luultavasti jotain vikaa, ja omahoitaja kehotti varaamaan ajan tutkimuksiin. Verenpaine on ollut jo pitkään huolestuttavan korkea, samoin syke. Minulla on myös päivittäin rytmihäiriöitä sekä levossa että rasituksessa. Muljahduksia, nopeita ylimääräisiä lyöntejä, taukoja, puristusta ja polttavaa kipua. Jatkuvaa huimausta ja voimattomuutta.

Pelkään olla täällä yksin. Pelkään, että olen aiheuttanut tämän jotenkin itse. En tiedä onko se mahdollista, en ole koskaan ollut sairaalloisen alipainoinen, mutta eriasteinen ruoalla pelleily on jatkunut jo yhdeksän vuotta. Paino on taas hieman pienempi, ei silti läheskään niin pieni, että se voisi saada aikaan jotakin tällaista.

Vanhempi koiristamme joudutaan lopettamaan lähipäivinä. Sairaus eteni huonompaan suuntaan hoidosta huolimatta, eikä Liinu pysty enää lainkaan liikkumaan. Äiti lähti kotiin ja pyysi, että olisin tullut sinne myös. Mutta en minä voi. Vihaan itseäni enemmän kuin koskaan, mutta minusta ei ole siihen. Olemaan vieressä. Anna anteeksi.

Ja kaikki, mitä kaltaisenani epäihmisenpaskana osaan tehdä, on käyttää alkoholia ja lääkkeitä sekaisin tai ahmia ahmia ahmia, kunnes vuorokausi vaihtuu vähitellen seuraavaan.

Name ten thousand reasons why

• Dermatillomanian kanssa on jälleen vaikeampaa kuin aikoihin. Minun vartaloni on täynnä laastareita, rikkinäistä ihoa ja kaikkea, minkä haluaisin vain unohtaa ja olla näkemättä peilissä.
• Lähetin pääkirjastoon s-postia ja ehdotin, että he hankkisivat kokoelmiinsa Angela Hartlinin kirjan Forever Marked. Olin varma, ettei heitä kiinnostaisi, mutta nähtävästi he olivat kuitenkin laittaneet sen tilaukseen.

• Minun sääreni olivat pitkään hyvin samanlaiset kuin Angelan näissä kuvissa. Lapsena eräs entinen ystäväni sanoi: Viikka, mitä tuo on? Se näyttää ihan helvetin pelottavalta. Lopeta. Nykyään jalkojeni arvet ovat haalistuneet, mutta tällä hetkellä käsivarteni ja selkäni (alas asti) ovat juurikin tuossa kunnossa.
• Totuus on, että kuolisin mieluummin kuin antaisin jonkun nähdä itseni ilman vaatteita.
• Vihaan suihkussa käymistä, sillä silloin joudun näkemään itse itseni.
• Rumuuteni vuoksi en aina koe olevani enää edes ihminen.

• Olen jälleen sylkenyt ruokaa, vaikka minun piti lopettaa se viimeistään saatuani diagnoosin refluksista. Typerä Viikka.
• Kaksitoista vuotta alahampaissani ollut retentiolanka irtosi eilen osittain, mutta en jaksa tehdä asialle mitään.
• Myös silmänpohjat pitäisi tarkistuttaa viimeistään tammikuun alussa. Mutta. En haluaisi myöntää sitä, että pelkään. Aina vain enemmän.

• Katsoin viimein Mary & Max -animaation ja rakastuin. Max Jerry Horowitz on yksi niistä henkilöhahmoista, joihin olen samaistunut enemmän kuin ikinä kehenkään.

But you see, it's not me, it's not my family

Lääkärin mielestä minun pitäisi jo kokeilla vähentää rauhoittavien käyttöä, ettei riippuvuutta pääsisi syntymään. Mutta minulle se on samantekevää. Ilman lääkkeitä en pystyisi olemaan tässä todellisuudessa hetkeäkään.

En ole kirjoittanut tai piirtänyt enää aikoihin. Ajatukset kulkevat hitaammin ja takertuvat jonnekin, minä en saa niitä ulos. En osaa olla paikoillani, on vain pakko liikkua koko ajan, en tiedä mistä se johtuu. Jatkuva sekoamisen pelko.

Täti oli kirjoittanut isälle viestissään: Olen miettinyt kauan, mitä teidän elämässänne parhaillaan oikein tapahtuu. Toivottavasti kerrot minulle joskus. Hän ei vieläkään tiedä, että vanhempani ovat eronneet jo puolitoista vuotta sitten, että äidillä on uusi mies. Isä ei kehtaa kertoa. Hän takertuu minuun entistä enemmän, soittaa joka päivä vähintään kerran, usein kahdesti. Mutta en minä jaksaisi, en nyt. Kun en osaa auttaa edes itseäni.

Ensi kuussa minun pitäisi käydä jälleen silmänpohjatarkastuksessa, sillä edellisestä kerrasta on kulunut vuosi. He edellyttävät minun menevän ensin yksityiselle ja vasta sen jälkeen keskussairaalaan, jos on tarvetta. Ei minulla ole varaa Terveystalon silmälääkäriin. En ymmärrä, miksi he katkaisivat hoitosuhteen. Se on sinulle helpompaa. Ja paskat on.

Kilpikonna ei ole pitänyt enää mitään yhteyttä. Tiesin, että tässä tulee käymään näin. Ei se ole hänen syynsä.

"---kahvimuki jalkojen välissä

rantaa halaillen, siemaillen ja tupakoiden

paeten

toivoen mahdottomia, että minusta voisi jotenkin

tulla parempi kirjoittaja

tai vähemmän toivoton lepakonpaska mielipuoli

joka tukehtuu kuoliaaksi yksinäisyyttään"

-Dan Fante

U is for Una who slipped down a drain

Jääkaappi hurisee liian kovaa ja kolme kelloa tikittävät eri tahtiin, minä en pysty ajattelemaan, en muistamaan milloin ja mistä kaikki alkoi. Milloin minusta tuli Viikka. Koska se minä nykyään olen enkä kukaan muu, se joka pelkää, joka on aina väsynyt, joka ei halua nähdä ketään, jolla ei ole ketään jota nähdä, joka on itse tuskin näkyvä. Apua, en lainkaan huomannut että sinä olit siinä. Äkkiä ovensuussa seisoi vain tumma varjo. Haluatko järjestää sydänkohtauksia?

 
En osaa kertoa niille miksi ja miten ja kuinka paljon minua väsyttää, että ainoa mitä jaksan tehdä on kirjoittaa ja maalata. Ja joskus sekin on liikaa. Että minusta ei ole siihen mihin muista on, minussa on jotain väärää ja väärinpäin, että tämä on häpeä minullekin. Ne odottivat jotakin muuta ja sitten. Ei mitään. Ei yhtään mitään.

Käynnit psykopolilla ovat turhauttavampia kuin ikinä, yritän puhua depersonalisaatiosta, mutta omahoitaja katsoo vain suu auki ja näyttää siltä, kuin ei osaisi edes tavata koko sanaa. Ja minusta tuntuu, että käyn parempia keskusteluja jopa leivänpaahtimeni kanssa. Sillä loppujen lopuksi tänne mahtuu vain yhdenlaisia ihmisiä, niitä jotka ovat vahvoja ja käyvät töissä ja jotka eivät erkane ruumiistaan keskellä jalkakäytävää. Viikat eivät kuulu niihin.

En enää muista mistä minun piti alun perin kirjoittaa, söin viimeiset Ketipinorit ja päässä pyörii ja haluan nukkumaan.

V is for Victor who squashed under a train.