Kotona asuminen alkaa ahdistaa yhä enemmän. Kannettavani hajosi, eikä minulla ole todellakaan rahaa ostaa uutta vielä pitkään aikaan. Äiti käytännössä asuu pöytäkoneella, joten siitäkään ei ole juuri apua. Yritän silti päivittää blogejani niin usein kun vain pystyn.
Tunnen olevani hieman hukassa. En kuvitellut tulevaisuuttani likimainkaan tällaiseksi. Opiskelusta ei silmieni vuoksi tulisi enää mitään, eikä kukaan halua sokeutuvaa työntekijää, jolla ei ole takanaan muuta kuin lukiokoulutus. Ja runoilla nyt ei kukaan elä. (Paitsi ehkä joku ylimaalliset lahjat omistava kynäilijä, en minä.)
Pakeneminen alkaa olla huonoista vaihtoehdoistani ainoa käyttökelpoinen: juosta niin kauas, ettei millään ole enää mitään väliä.
Painoni laskee, mutta tunnen itseni silti suuremmaksi kuin koskaan.
Minusta olet lahjakas runoilija,
VastaaPoistakirjoitat todella kauniisti.
Mutta se on vain yksi mielipide muiden joukossa.
Kuinka nopeasti lääkäri kertoi sokeutumisen tapahtuvan?
aivan kamalaa tuo sokeutuminen.
VastaaPoistavoimia ihan hirmuisesti <3
mutta kyllä sinä selviät, usko itseesi.
Se on niistä vaihtoehdoista huonoin, se pakoon juokseminen. Vaikka se varmasti houkuttelee. Mutta se vie vain pahempaan oloon, vaikka lupaa kauniisti muuta. Ja hyvää oloa sinä tarvitset, et pahaa.
VastaaPoistaTotta kai sokeatkin ihmiset voi käydä töissä. Ja siis onko sun molemmat silmät sokeutumassa, vai vain toinen? Ja näkövammaiset voivat opiskella, voivat harrastaa, voivat tehdä työtä, voivat elää elämää. Siihen saa apua, tukea, neuvoja. Kunpa et olis niin yksin kuin nyt oot. Eikö sulla ole kavereita, ystäviä? Voisiko olla joku, jolle kertoa asioista, jotka painaa mieltä?
Sä et tarvitse syömishäiriötä, vaan rakkautta. Ystävyyttä, turvaa. Syömishäiriö varastaa sulta viimeisetkin elämänhalut. Tiedän, miten ajatus siihen pakenemisesta lohduttaa, kun kukaan muu ei lohduta.
Ja mäkin kerron sulle, että sä olet lahjakas kirjoittaja. Kirjoita paljon.
Halausx100!
Minunkin täytyy (täysin tuntemattomana, asiaankuulumattomana) todeta, että kirjoitat uskomattoman kauniita sanoja uskomattoman kamalista ja vääristä asioista. Edelliset olivat oikeassa myös siinä, että jos vain uskot itseesi, sinä selviät niistäkin.
VastaaPoistaJään lukemaan.
Mary: Kiitos sanoistasi <3
VastaaPoistaTilanteen kehitystä on todella vaikea arvioida; sokeutuminen saattaa tapahtua periaatteessa milloin tahansa. Huomenna, ensi viikolla, muutaman vuoden päästä. Verkkokalvoni ovat niin hauraat, että ne saattavat irtaantua täysin yllättäen. Lääkäri sanoi, että olen silmäklinikalla vaikein tapaus. Eikä lääketiede ole kehittynyt tarpeeksi.
Immortal: Niinhän se on. Yritän kovasti ajatella jotakin muuta, mutta se on melkein mahdotonta. Ja kiitos <3
Girlygirl: Vasen silmäni on huomattavasti huonommassa kunnossa, mutta oikeassakaan ei ole kehumista. Ja minulla on niiden vuoksi paljon rajoitteita, jotka haittaavat normaalia elämää: en saa nostaa mtn painavaa, en hölkätä tms, lukea paljoa tai muuten rasittaa silmiäni.
On minulla muutamia ihmisiä, joille voin puhua, mutta he eivät aina jaksa kuunnella. Onhan se ymmärrettävää.
Tiedän, ettei syömishäiriö paranna asiaa yhtään, mutta vuosien aikana olen jäänyt yhä tiukemmin siihen kiinni. Irti yritän päästä kuitenkin edelleen.
Kiitos, että jaksat tukea <3
elodie: Kiitos <3 Tällä hetkellä tuntuu, että selviäminen on vain kaukainen haave, mutta en aio vielä luovuttaa.
Ja tervetuloa lukijaksi :)