Mummi kuoli keskiviikkoiltana. Syöpä levisi kahdessa kuukaudessa valtavalla nopeudella, eikä tämä vieläkään tunnu todelliselta. Ei mikään tunnu. Hautajaiset ovat jouluna ja minua ahdistaa mennä paikalle, ahdistaa näyttää kaikki ne tunteet, joita yritän aina padota ja tukahduttaa mahdollisimman pitkään. Lääkkeillä ja alkoholilla ja ahmimisella ja ihoni tuhoamisella. Kun tekisi mieli vain huutaa ja huutaa ja huutaa.
Väsyttää liikaa, en jaksa enää keskittyä luennoilla tai lukea tai kirjoittaa tai keskustella tai yhtään mitään. Opintopisteitä ei ole kertynyt koko syksyn ajalta vielä ainuttakaan ja odotankin vain, milloin Kela ottaa minuun yhteyttä. Myös psykiatri oli huolissaan siitä, etten ole osoittanut edistymistä juuri minkään suhteen. Tämä oli kai sitten tässä.
