Kouristus

Minun pitäisi saada oma kone kahden viikon sisällä, jollei tule mitään ongelmia. Kuluneen puolentoista kuukauden aikana olen vain lukenut lukenut ja lukenut, käynyt säälittävän epäsäännöllisesti lenkillä, keittänyt liikaa kahvia ja kärsinyt huomattavan korkeasta verenpaineesta. Asunnossani ei ole edes tv:tä, mikä tarkoittaa luopumista piirretyiden katsomisesta, mikä taas puolestaan tappaa minut.Öisin valvon ja kuuntelen jääkaapin hurinaa, joka muistuttaa enemmänkin sarjatuliasetta. Jos se hajoaa, siirryn säilykkeisiin.

Olen ehkä hyvin laiska ja velvollisuudentunnoton ja kamala ihminen, mutta minun on pakko myöntää, etten jaksaisi käydä kansanopiston ohella töissä. Vaikka opiskelu siellä onkin kevyttä verrattuna yliopistoihin tai ammattikorkeakouluihin. Vaikka olenkin ollut kaksi vuotta tekemättä mitään.

Minut on vain ilmeisesti jaettu osiin, joista jotkut ovat käyttökelpoisia ja toiset eivät. Jälkimmäisiin kuuluvat silmät, joiden näkökyky muuttuu vähitellen yhä sumeammaksi, kuva on alkanut jo vääristyä huolestuttavasti, en tunnista ihmisiä kuin vasta muutaman askeleen päästä. Toinen on pää tai hienommin ilmaistuna henkinen kapasiteetti. Se on ongelma, joka tekee kaikesta muustakin ongelman.

Ehkä palaan ensi kevään jälkeen takaisin entiseen epäelämääni. Siinäkin oli oma viehätyksensä. Hyvin vähäinen tosin.