We'll rust, our nose dust

En oikein tiedä mitä tapahtuu, päivät ovat minulle vain odotusauloja ja penkkejä kuluneine pehmusteineen. Ja öisin en enää osaa nukkua vaikka kuinka haluaisin.

Maanantaina syke nousi jo aamusta yli sataan eikä suostunut laskemaan. Huimasi ja tuntui pahalta kävellä. Sitä tapahtuu nykyään kovin usein, mutta nyt olivat myös puristus ja polte ja kipu, joka säteili vasempaan käsivarteen.

Soitin terveysneuvoon ja vastannut virkailija kehotti minua menemään rytmihäiriöiden vuoksi heti päivystykseen. Minulta otettiin joitakin verikokeita sekä EKG. Kun hoitaja mittasi sykkeen kolmannen kerran, se oli noussut jälleen vain korkeammaksi, vaikka olin istunut monta tuntia. Lääkäri oli juuri lähdössä kotiin, eikä ehtinyt ottaa minua enää vastaan. Sain ajan seuraavalle aamulle.

Korkealle sykkeelle ei löytynyt mitään selvää syytä, mutta kilpirauhasarvot tarkistetaan vielä varmuuden vuoksi. Äidin suvussa olevista lukuisista sydänsairauksista en maininnut mitään, sillä enempää tutkimuksia en jaksaisi.

Kolmen kuukauden odottamisen jälkeen pääsin korva-, nenä- ja kurkkutautien osastolle. Sylkirauhasteni jatkuva turpoaminen johtuu todennäköisesti Sjögrenin syndroomasta, eikä siihen auta oikein muu kuin kirurginen toimenpide. Tosin minun kohdallani sekään ei kuulemma kannata, sillä turvotusta on niin monessa rauhasessa.

Kerroin myös kirvelevästä kivusta kurkussa, palantunteesta ja yskimisestä ruokailun yhteydessä. Lääkäri teki peilitähystyksen ja sanoi että ruokatorveni on tulehtunut. Olin siis oikeassa, kun epäilin refluksia. Joudun syömään ainakin kuukauden ajan Nexiumia.

Suurin osa ruoka-aineista on kiellettyjen listalla sekä juomista tietenkin kahvi ja tee. Mutta mieluummin annan ruokatorveni palaa puhki, kuin luopuisin yhdestä ainoastakaan.

Viimeinen ja tarpeeton huomautus: en tiedä mistä helvetistä tulen löytämään rahat kaikkiin näihin sairaalamaksuihin.