Tämä blogi alkaa olla jo kuollut
eikä se juurikaan hämmästytä, sillä niin olen minäkin
asiani ovat huonommin kuin pitkiin aikoihin
kenties huonommin kuin koskaan ennen
En pysty enää kirjoittamaan, sillä kaikki on niin tyhjää
katkenneita ajatuksia ja kadonnut keskittymiskyky
Marraskuussa tapasin tytön, jota tapailin vain hetken
Joulukuussa nelikymppisen naisen, joka oli helvetin sekaisin
ja aloitin neljä kuukautta kestäneen suhteen, jossa ei ollut mitään järkeä
ja joka päättyi kaikkea muuta kuin hyvin
Paniikkihäiriöni ja ahdistukseni ovat kasvaneet hallitsemattomiin mittasuhteisiin
neurologilta uusi diagnoosi: essentiaalinen vapina
Naapurini luuli minun muuttaneen pois, kun ei ollut nähnyt minua viikkoihin
Opinnot eivät ole edistyneet ja olen pian ongelmissa Kelan kanssa
Kun asunnosta poistuminen on lopulta mahdotonta
Voimakas vapina, puristus rinnassa, lisälyönnit ja jalat, jotka eivät kanna
Kun on helpompaa jäädä paikoilleen
pahentaa tilannetta tieten tahtoen ja tahtomattaan
kadota ennen sosiaalista kanssakäymistä vessaan ja vetää sekaisin lääkkeitä ja vodkaa
ja juoda myös iltaisin, jotta voisi nukahtaa
Kun ymmärtää, ettei tulevaisuutta ole
ettei ole enää sitä Viikkaa, jonka joskus tunsin


Kunpa voisin sanoa jotakin joka pyyhkisi kaiken tuskan sulta pois,
VastaaPoistatoisi sulle paremman olon edes hetkeksi.
Elämä on välillä ja aivan liian usein niin vaikeaa ja epäreilua.
Toivon silti että sulla olisi edes pieniäkin hyviä hetkiä,
edes pienen pieniä, jotain minkä vuoksi olla täällä.
Paljon voimia ja halauksia ihana Viikka. <3
Huolimatta siitä etten tunne sua laisinkaan,koen suurta surua ja myötätuntoa sua kohtaan. En osaa oikein sanoa mitään järkevää,silti haluan jotain jättää sulle luettavaksi jotta tiedät - et ole yksin. Täällä välitetään susta.
VastaaPoistaToivon sulle jaksamista,paljon jaksamista <3