Hyönteispanoraama

• Olen lopettamassa salaa masennuslääkkeiden syömisen, sillä minulla ei ole rahaa, eikä tämä tästä muutenkaan paremmaksi muutu
• Aamuisin minun on pakotettava itseni ulos ovesta, alas portaita 
• Depersonalisaatiohäiriö on taas pahentunut, R-kioskin kassalla unohdin että olen olemassa, se tunne kun jalat irtoavat maasta 

 

 

• Syömisestä tulee paha olo, vielä pahempi jos en syö
• Haluaisin heittää vaa'an ulos ikkunasta, niin korkealle että se lentäisi yli vihreiden kattojen
• Iltaisin makaan lattialla ja kuuntelen naapureiden ääniä, käsissäni on akryyliväritahroja, violettia ja mustaa, tauluja en saa valmiiksi
• Enkä ennakkotehtäviä, pääsykokeisiin en ehdi lukea, kaikki kirjat on varattu eikä minulla ole varaa niitä ostaa
• Valehtelen enemmän kuin koskaan ja minun nenäni kasvaa pidemmäksi ja pidemmäksi
• Minun nimeni on Rottis, do not forget my name, do not forget me

Josta ei pääse

Psykopolilla kerrottiin viimeisimpien verikokeiden tulokset. Kolesteroli on jälleen kohonnut, nyt korkeammalle kuin koskaan ennen. Se johtuu perintötekijöistä, enkä minä voi vaikuttaa arvoihin syömisilläni enempää kuin 10%. Tulevaisuudessa on odotettavissa myös diabetes. Se yhdistettynä verenkiertohäiriööni on yhtäkuin amputaatio.

Isä soitti:

"Isoäidillänikin oli sokeritauti. Siltä jouduttiin amputoimaan ensin toinen jalka. 

Ja sitten toinen. Mutta se kuoli siinä välillä."

 -Öh. Mitä? Kuoli siinä välillä?

"Siltä ei ehditty amputoida sitä toista."

-Jaaha.

Osallistuin tahtomattani yhteishakuun, mutta en ota mitään erityisen vakavasti. Hutaisen ennakkotehtävät enempiä miettimättä ja pääsykoekirjat vain lueskelen kerran läpi. Teenkin tämän lähinnä työkkärin takia, en halua enää jatkossa saada ukaaseja ja kysymyksiä että mitä ja miksi ja minkä vuoksi välivuosi ja edellisenä keväänä vain kaksi hakukohdetta, sitä ei lasketa hauksi.

Olen päättänyt laihduttaa viisi kiloa ja katsoa, miten se vaikuttaa veriarvoihini. Kolesteroli ja sokeri ovat aina laskeneet ihanteellisiksi silloin, kun olen ollut alipainoinen. Mutta normaalipainossa ne ovat jotakin muuta.

Sometimes I feel like I want to live far from the metropolis

Saan toistuvia ahdistuskohtauksia. Viime keskiviikkona minun oli jälleen pakko päästä pois ja pakenin kotiin. En pysty olemaan ihmisten seurassa, mutta en kestä myöskään sitä yksinäisyyttä joka on kiinni minussa. Se on kuin harmaa ja takkuturkkinen pieni eläin, joka roikkuu niskassani kaikilla neljällä käpälällään. Se ei päästä irti, koska sillä ei ole muita kuin minä ja minulla ei ole muita kuin se.

Minä en halua yhteishakua, en ennakkotehtäviä. Olen niin helvetin huono ihminen, etten halua opiskella, en tehdä töitä. Haluan vain kirjoittaa ja maalata. Kaukana kaikesta. Isä sanoi sinun pitää näytellä, esittää jotakin muuta kuin mitä olet. Muuten täällä ei pärjää. 

En minä osaa.

Cheese, Gromit!

Kiitos Charly.

Eli 14 jossain määrin outoa asiaa itsestään/elämästään, ja sitten eteenpäin neljälle onnettomalle uhrille: Oona, Kuisma, Mary ja Raven. Olen laiska, enkä jaksa laittaa tästä erillistä viestiä blogeihin.


1. Pelkään sähkölaitteita. Jos lähden jonnekin, kaikki johdot on revittävä irti seinistä. Olen varma, että muuten tapahtuisi oikosulku tai ylikuormitus tai mitä vain, mikä johtaisi tulipaloon tai muuhun kamalaan. Minun pitäisi kai muuttaa saarenmökille, jossa ei ole edes valoja.

2. Edelliseen liittyen näen usein unta, että en saa sammutettua esim. televisiota tai stereoita, vaan ne käynnistyvät aina uudelleen. Vaikka tekisin mitä. Tämä ei johdu kauhuelokuvista, sillä olen nähnyt samanlaisia unia aivan pienestä asti. (Lumisade on kammottavaa.)

3. Pelkään kovia ääniä. Katson elokuviakin matalalla volyymilla.

4. Minulla on paha fiksaatio eläinhahmoisiin pehmoleluihin. Viime kuussa ostin jälleen pulleromajavan ja pulleropöllön.

5. Piirrän sarjakuvia, joissa seikkailevat pehmoleluni. Teen niitä osaksi isäni kertomien tarinoiden pohjalta. Kun olin pieni, hän improvisoi valtavan määrän erilaisia satuja, joiden päähenkilöinä olivat useimmiten Eetu-hiiri, Tassu, Hippo, Hupi, Reuhu ja Töppö-Piipitin. En suostunut syömään, ellei minulle luettu samalla Aku-Ankkaa tai keksitty tarinaa. (Nykyään on enemmänkin ongelmana se, kuinka syömisen saisi lakkaamaan.)

6.  En osaa edelleenkään luistella. Ainakaan kunnolla.

7. En pysty aloittamaan aamua ilman piirrettyjä.

8. Minulla on yksi OOBE-kokemus, josta en ole puhunut kenellekään.

9. Rakastan juustoja. Niihin kuluu suuri osa ruokarahoistani. Halloumia, leipäjuustoa, kotijuustoa, sulatejuustoa, tuorejuustoa, raejuustoa... "Cheese, Gromit!"

10. Puhun enemmän itsekseni kuin muiden ihmisten kanssa.

11. Olen odottanut koko elämäni Peter Pania tai Maija Poppasta.

12. Pienenä minulla oli pakkomielle Lumikin kuningattareen. Ja myöhemmin Joan Crawfordiin (ja kaikkiin vähänkään häntä muistuttaviin naisiin), joka olikin yksi kuningattaren esikuvista.

13. Muita pakkomielteitä: Tove Jansson, Gwyneth Paltrow, Cate Blanchett, Jodie Foster, Tilda Swinton, Julie Delpy, Kate Ashfield, Kolmen Muskettikoiran Juliette. Suurin osa terävänenäisiä blondeja. Voi ei, houskailmiö. Isä nauraa tälle piirteelle minussa, ja usein kaupungilla bongaammekin yhdessä houskia.

14. En pysty katsomaan Muumien Leija-jaksoa. Se tuntui äärimmäisen ahdistavalta jo pienenä. Syytä siihen en tiedä.