Minä olen täällä jälleen. En osaa vielä tarkkaan sanoa, millainen tämä blogi tulee olemaan, mutta minun oli vain pakko paeta jonnekin. Kirjeitä kamferikuulle ja Varjolinnut ovat liian monen valvovan silmän alla: vanhempieni, serkkuni, kahden tätini ja ystäväni, ehkä muutaman muunkin. Ja kai minulla oli myös hieman ikävä sitä mitä oli ennen. En tiedä.
Täällä voin olla rauhassa oma toivoton ja pessimistinen itseni. En usko kirjoitusteni olevan kovin mielenkiintoista luettavaa; olen tosin tottunut puhumaan itseksenikin. Pakeneminen yksinään voi olla helpompaa, mutta matkaseura on enemmän kuin tervetullutta.
Eikö tätä lue vanhempasi? Tai siis, onhan tänne helppo löytää.
VastaaPoistaKirjoita mistä vain. :) On tärkeää saada purkaa ajatuksiaan, väliäkö sillä, kuulostavatko ne kiinnostavilta.
Kaikkea hyvää sinulle toivon.
Kiitos <3
VastaaPoistaTiedän, tätä ei ole todellakaan vaikea löytää, pitäisi ehkä ensinnäkin muuttaa jo tuo nimeni. (Mutta olen liian kiintynyt siihen.) Täytyy toivoa parasta, onneksi he eivät ole kovin nokkelia mitä nettiin tulee.
Tervetuloa takaisin Sayen. Minäkin perustin juuri toisen ihan oman pienen pienen blogin paetakseni ihmisiä jotka lukevat "julkisempaa" blogiani.
VastaaPoista