Tarinasta on olemassa lukuisia versioita, kaunisteltuja ja lyhennettyjä, sillä tärkeintä on luoda horjumattomat kulissit. Tiedän, että minun pitäisi olla hiljaa tai kertoa teille jotakin muuta, mutta sitä taitoa minulla ei valitettavasti ole. Ja ennen pitkää myös valehtelemiseen kyllästyy.
Äitini palasi viikon alussa Kanadan matkaltaan, jonka todellinen syy oli se kaikkein tavallisin: toinen mies. Eivät suinkaan ne galleriakäynnit, tutustuminen intiaanireservaatteihin tai lumihuippuiset vuoret. Äidillä on kuitenkin suuri suu, joten mummi on lähipiiristämme ainut, joka uskoo yhä sinisilmäisesti kaikki kootut valheet vanhasta pariskunnasta ja hyväntahtoisesta majoittamisesta. "Emme halua tuottaa mummille järkytystä, emmehän?"
Ollakseni rehellinen minun on myönnettävä, etten odottanut paluuta kovinkaan innokkaasti. Heilutin silti olohuoneen ikkunasta auton kaartaessa pihaamme, mutta äiti ei hymyillyt niin kuin ennen. Hän ei lakannut hetkeksikään tarinointiaan niistä maagisista viikoista, jotka koostuivat Bloody Maryista, tequilasta, poltetuista jointeista (olen huomaavinani tiettyä tekopyhyyttä) ja kynttiläillallisista. Isän naama oli vääristynyt ja minä en halunnut kuunnella. Äiti aukoi samalla matkalaukkujaan ja kaivoi esiin hankkimiaan tuliaisia, joita en olisi tarvinnut. "Katso, minä ostin sinulle laukun, uuden lompakon, koruja..."
Minuun sattuu joka kerta, kun kävelen keittöön ja huomaan isäni juuri itkeneen. Hän on aivan liian kiltti, sillä luultavasti vain harva mies päästäisi vaimonsa lähtemään ja huolisi hänet vielä takaisin. Vastaavanlaisessa tilanteessa minä olisin lyönyt. Äiti haluaa palata ensi vuonna Kanadaan, ehkä pysyvästi. "Sinun asiasi on saatava ensin järjestykseen tai matkastani ei tule mitään." Minusta on tullut jälleen este, ongelma, josta halutaan päästä eroon.
Tiedän tekeväni väärin kertoessani totuuden, sillä isä ei kestäisi, jos muut saisivat selville tilanteen todellisen laidan. Ja minä tappaisin itseni, jos niin tapahtuisi minun takiani. Mutta en halua myöskään valehdella. En enää.

Voi pieni :(
VastaaPoistaTosi kurja tilanne. Ihan sydämestä ottaa sun puolesta. Sulla on oikeus olla vihainen, pettynyt, surullinen tai ihan mitä ikinä tunnetkaan. Ikävää.
Jos et vielä ole laittanut, niin laita tää blogi pois google-hauista sun asetuksissa. Sekin voi auttaa, ettei tätä löydetä niin helposti.
Tosi surullinen tilanne teidän perheessä. Sulla on oikeus sun tunteisiin ja siihen, että pidät puoliasi, että sun ei tarvitse jotenkin "saada asioita järjestykseen" jonkun toisen vuoksi tai jonkun toisen aikataululla. Sun elämä on arvokas ja tärkeä.
Minun perheessä on ollut vähän samanlainen kuvio kun olin vähän nuorempi kuin nyt. Äiti olisi halunut pitää isän, vaikka isällä oli uusi nainen, toinen nainen. Sitä oli raastavaa seurata vierestä.
Halauksia tuhat sinulle. Olethan rohkea siinä, että elät elämää siinä tahdissa kuin sinä haluat. Ja sallit itsesi tuntea kaikki tunteet.
<3
Kiitos sinulle; olet ihana kun jaksat aina tukea ♥
VastaaPoistaTotta, tällaista kuviota on kamalaa seurata vierestä.
Voimia sinulle. Girlygirl vei oikeastaan jo sanat suustani.. Tilanteesi on varmasti vaikea sinulle, sivustakatsojalle. : / Sunnitteleeko äitisi tosissaan muuttavansa Kanadaan pysyvästi? En myöskään aivan ymmärrä häntä, tai sittä että sinun pitäisi saada asiasi järjestykseen hänen vuokseen. Kyse on kuitenkin sinun omasta elämästäsi, ei hänen.
VastaaPoistaHalaus ja voimia !
Kiitos <3 Kyllä hän koko ajan korostaa sitä, ettei jaksa enää olla täällä ja kuinka Kanadassa kaikki oli paremmin. Hän on päättänyt lähteä sen jälkeen, kun olen saanut opiskelupaikan.
VastaaPoista