Tuntuu, että ahdistus kasvaa joka päivä. Ihmisten keskellä on vaikea hengittää, kaupassa asiakkaita on aivan liikaa, ne kiilaavat ohitse ostokärryjen kanssa ja kolhivat koreilla. Haluaisin pudottaa ostokset maahan ja juosta pois kassajonojen läpi ja ulos liukuovista. Ainoa kohtalaisen hyvä hetki päivässä on, kun voin käpertyä sohvalle ja vain olla. Tai tuijottaa kumisevaa lämpöpatteria kuten Henry Spencer. Pian minun päästäni tehdään pyyhekumeja. Enkä edes vastustelisi.
En tiedä, ovat nämä vieroitusoireita vai mitä, mutta itken melkein koko ajan. Ja myös ilman syytä. Välillä kaikki jäsenet tuntuvat puutuvan yhtä aikaa ja samaan aikaan tulee outoja kouristuksia. Tänään lenkillä käydessäni pelkäsin pyörtyväni. Jokaisella askelella huimasi ja minä kuljin jalkakäytävää pitkin kuin päihtynyt taskurapu.
Voi sinua, eihän lääkkeitä saisi lopettaa kuin seinään? Ja eikö olisi kuitenkin kannattanut puhua siellä ennen kuin lopetit...
VastaaPoistaPärjäile kuitenkin, jooko. Toivottavasti vielä helpottaa!
Vähensin lääkkeen määrää noin kahden viikon ajan, mutta ei sekään taida ihan riittää...Mutta niitä ei tosiaan ollut jäljellä pidemmäksi ajaksi.
VastaaPoistaPelkään aina, että minut pakotetaan tekemään jotain, mitä en itse halua. Usein sen vuoksi en tahdo puhua kenellekään mitään, vaan teen päätökset itse.
Yritän <3
Harmittaa vähän, kun en enää kirjoita blogia, enkä käy täällä enää niin usein..
VastaaPoistaYritä pärjätä.