Mummi kuoli keskiviikkoiltana. Syöpä levisi kahdessa kuukaudessa valtavalla nopeudella, eikä tämä vieläkään tunnu todelliselta. Ei mikään tunnu. Hautajaiset ovat jouluna ja minua ahdistaa mennä paikalle, ahdistaa näyttää kaikki ne tunteet, joita yritän aina padota ja tukahduttaa mahdollisimman pitkään. Lääkkeillä ja alkoholilla ja ahmimisella ja ihoni tuhoamisella. Kun tekisi mieli vain huutaa ja huutaa ja huutaa.
Väsyttää liikaa, en jaksa enää keskittyä luennoilla tai lukea tai kirjoittaa tai keskustella tai yhtään mitään. Opintopisteitä ei ole kertynyt koko syksyn ajalta vielä ainuttakaan ja odotankin vain, milloin Kela ottaa minuun yhteyttä. Myös psykiatri oli huolissaan siitä, etten ole osoittanut edistymistä juuri minkään suhteen. Tämä oli kai sitten tässä.
Otan osaa mummisi vuoksi. Kuolema on asia joka tulee aina liian yllättäen ja äkkiä vaikka se on meillä kaikilla edessä.
VastaaPoistaVäsymys on niin tuttua täälläkin, ikuisesti vallitseva olotila.
Haluaisin sanoa jotain josta saisit voimaa, mutta väsymys syö ajatukseni.
Haluaisin halata sinua oikein lämpimästi.
Ja lähettää paljon paljon tsemppaavia ajatuksia ja aurinkoa.
Vaikka en minä tiedä pidätkö auringosta.
Jotain kuitenkin mikä toisi sinulle paremman olotilan.
Voimia. <3
Voi Viikka.
VastaaPoistaHalaus sinulle sinne kauas
Kiitos teille molemmille <3
VastaaPoista