Katso sisään näe ulos

Keskustelin eilen vasta psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, ja hän päättää siitä, mihin minut jatkossa ohjataan. Psykiatriselle poliklinikalle, yksityiselle vai syömishäiriöihin erikoistuneelle klinikalle.

Nauhoitus päälle ja lista tavanomaisia kysymyksiä. Kuinka kauan olen ollut masentunut, olenko yrittänyt itsemurhaa, saanko paniikkikohtauksia, oksennanko, haluanko yhä laihduttaa. Tämänhetkisen painoni kuultuaan hän mutristi huuliaan.

Hoitaja kysyi myös, onko suvussamme psykologisia sairauksia. Hetken harkinnan jälkeen kerroin mummista ja hänen kahdesta (ellei useammasta) persoonastaan, äänistä joita muut eivät kuule. Todellisuudessa sukumme terveet jäsenet ovat laskettavissa yhden tai kahden käden sormilla, mutta siitä en puhunut mitään.

Verkkokalvoihini ei ollut tällä kertaa tullut uusia muutoksia. Seuraava kontrolli on puolen vuoden päästä, ellei mitään yllättävää tapahdu. Kävin myös reumapolilla ja sain ajan radiologille ensi torstaiksi. Toisaalta en edes haluaisi tietää, mikä korvani vieressä oleva kyhmy on. Vaihtoehtoja on kaksi, mutta kumpikaan niistä ei lupaa kovin hyvää.

Yöt ovat vihreitä

 

Äiti katosi juhannukseksi siskolleen, mutta minä olen täällä yhä. Twin Peaksia, kylmää kahvia ja 'Nipsun porkkanamuffinsseja', joita en kuitenkaan syönyt. Hymyileminen ei vieläkään onnistu ja haava on turvonnut. Tikit kiristävät liikaa, vaikka solmut ovat alkaneet aukeilla jo ennen aikojaan.

Ensi keskiviikkona silmänpohjatarkastus ja minä pelkään heidän löytävän jälleen uusia muutoksia verkkokalvoissa. Laserhoitoa, hermosärkyä. Ja kahdeltatoista ensimmäinen aika terapeutille.

En haluaisi kertoa hänelle, millaista elämäni nykyään on, syrjäytynyttä ja epätodellista. Kuinka tunnen olevani koko ajan jossakin muualla, terävähuippuisilla vuorilla ja autioilla saarilla, merillä joita rikkovat hylkypuut ja vaahtopäiset aallot. Mutta täällä minä olen. Täällä minä olen yhä.


Through the darkness of future past, 
the magician longs to see, 
one chance out between two worlds, 
fire walk with me

Langanpätkiä

Huulen sisäpinnalla neljä tikkiä ja polttava kipu (sekä paleltumia kylmäpusseista). He peittivät minut kauttaaltaan liinalla ja näin vain mintunvihreää, välähdyksiä instrumenteista, nyt et helvetti pyörry. Seitsemän sylkirauhaskerästä pois ja haava kiinni. Yritin peittää käsien tärinää, mutta ei sille mitään voi, minä olen pelkuri.

Keskussairaalasta suoraan ortopedille hakemaan tukipohjallisia. Puudutusaineen takia isäni piti toimia tulkkina ja minä näytin aivan yksinkertaiselta kylmäpussini kanssa. Aulassa oleva pikkutyttö katsoi silmät pyöreinä.

Poskeani ei ultrattu vieläkään.

Hiilipölyä

Huomenna sylkirauhasbiopsia ja minua pelottaa vaikka ei pitäisi. Alahuuleen sentin viilto, koepalat ja muutama tikki, jotakin mistä kyllä selviää. Mutta inhoan puudutuspiikkejä ja kohdevaloja, kasvoja pääni yläpuolella. Viikko ilman kahvia.

Korvani vieressä oleva imusolmukesuurentuma tai kasvain kuvataan samalla, ja minusta tuntuu etten haluaisi kuulla tuloksia. Joudun ehkä joka tapauksessa leikkaukseen, vaikka vain varmuuden vuoksi. Kymmenen sentin (ikuinen) arpi, rautaniittejä ja tikkejä. Ja todennäköisesti posken halki kulkeva kasvohermo vaurioituu osittain tai kokonaan. Ei enää koskaan tuntoa, mutta enhän minä tunne muutenkaan. Se on vain erilaista.

Minusta tulee rumuutta.