Revin palasia rohtuneista huulistani, eikä minusta ole koskaan tuntunut näin paljon ei miltään. Muut näyttävät odottavan kevättä, mutta itselleni se on ollut lähes aina vaikeinta aikaa. Alan purkaa ahdistustani ruokaan, vaikka tiedän mihin sellainen ennen pitkää johtaa. Äiti ei juurikaan helpota tilannetta paistamalla pannukakkuja vähintään kaksi kertaa viikossa.
Koko suku tuntuu olevan sekaisin. Äiti ja hänen siskonsa lähtivät tarkastamaan mummin tilanteen (joka ei järjettömien viestien perusteella ole kovinkaan hyvä) ja katsomaan isäänsä leikkauksen jälkeen. Setäni on taas lääkepilvessä, vuodeosastolla makaavan mummoni hautajaisiin ei ole enää todennäköisesti kauaa ja rahat ovat totaalisen lopussa. Sitä paitsi kaikki näyttävät olevan riidoissa keskenään.
Näin jälleen unta sairaalasta. Minulta löydettiin vaikea syöpä ja heräsin lopulta siihen, että olin itkenyt tyynyni märäksi. Ajatus ensi viikon kontrollista ja verikokeista ahdistaa.
"Meillä on hampaat ja meillä on hännät,
meillä on hännät ja meillä on silmät,
me olimme täällä ennen kuin kaaduit,
sinä olet täällä vielä kun me nousemme."
-Neil Gaiman
Toivottavasti toivoa on vielä jäljellä sinullakin, pieni.
VastaaPoistaTuntuu pahalta sun puolesta. Tuntuu, että oot hirveän yksin. Ja riidat on tyhmää. Toivon sulle rauhallista mieltä. Ja että lääkärijutut menisi hyvin.
VastaaPoistaOon kysyny tätä kai joskus ennenkin, mutta en voi olla kysymättä uudelleen, että onko sun elämässä ketään kavereita, ystäviä, ihmisiä joita tavata ja joille olla se kuka olet? Yksinäisyys on surullista.
Halaus sinulle <3.
Halaus täältäkin <33
VastaaPoistaSnyytti: Haluaisin uskoa niin. (Muuten, tervetuloa lukijaksi ♥)
VastaaPoistaGirlygirl: Kaksi ystävää on, mutta näen heitä hyvin harvoin. Tätini on myös tärkeä, vaikka en voikaan puhua hänelle kaikesta. Nykyään olen lähes yksinomaan kotona (eli melko yksin).
Kiitos <3
Mary: Kiitos <3