Anna minulle rahaa ja ilmakivääri

Olen alkanut nukkua jälleen yli puolenpäivän, silloin aikaa jää jäljelle vähemmän, aikaa ahmia, en halua siihen samaan kierteeseen, en enää ikinä.

Tämä talo hautautuu pölyyn ja välinpitämättömyyteen, se kasvaa lattianrajasta jota peittävät koirankarvamytyt ja kuivuneet lehdet, laskeutuu kosteusvaurioiden täplittämästä katosta. Jos olisin pienempi, minut vietäisiin täältä pois. Äiti pelkäsi silloin terveysviranomaisia, kaikki ne pahvilaatikot ja tavarat joiden yli piti kiivetä, neulasensa varistanut joulukuusi keittiössä.

Mutta kaikkeen tottuu, vähitellen oppii olemaan näkemättä ja kuulematta, uskottelemaan ettei se haittaa, ei mikään haittaa. Naurattaa vain.

 

Keskiviikkona kontrollikäynti reumapolilla, aika fysioterapeutille ja ehkä myös verikoe, jossa tarkistetaan ainakin magnesium- ja kaliumpitoisuudet.

Kun kerrot että olen

Eilen satoi vähemmän kuin aikoihin ja ehkä minä kuitenkin selviän, edes Kilpikonnan vuoksi. Ja niiden mannerten, joille me vielä karkaamme, jos emme muuten niin ainakin ajatuksissamme. Pukeudumme valkoisiin lakanoihin ja kuljemme paljain jaloin, maa on lämmin ja me hukumme aikaan.

Koska tämä ei ole kaikki, tämä ei ole mitään.

Mutta on silti asioita joita rakastan, on Tove Jansson ja muumit, Disney, Beatrix Potter, Hans Christian Andersen, T.S. Eliot, maitokahvi aamuisin, inkivääritee, tutkimusmatkat, Twin Peaks, polviin asti ulottuvat villasukat, ylisuuret neuleet, pimenevät illat, glögi, kynttilät, joulu, suklaakalenterit, Patti Smith, Enya, Hans Zimmer, Tori Amos, Simon & Garfunkel, Samuli Putro, Regina ja Villa Nah. Ja on niitä muitakin, aika paljon oikeastaan.

Olen valmis katoamaan kaikkiin maailman jäteviemäreihin

Hip hei, ja taas minä ahmin, puolukkarahkaa sokereineen ja pähkinöitä, marjajäätelöä ja suklaajäätelöä, minä pyysin ettei niitä ostettaisi mutta kukaan ei kuuntele, ei välitä, eihän sinun ole niitä pakko syödä, no ei niin mutta kun

luulen ettei tästä pääse koskaan vapaaksi, ei ainakaan täysin, ja jos minä nyt vajoan jälleen, kaikki alkaa alusta ja sitten ei ole enää mitään

huomenna se nainen punnitsee minut taas, enkä haluaisi nähdä kasvavia lukuja jotka juoksevat ylöspäin ja sitä tyytyväistä hymyä ja uutta merkintää painotaulukossa, antakaa minun olla

ja sitten he miettivät mitä minusta voisi tulla ja kuinka jalkani voitaisiin kiinnittää tiukasti, pysyvästi ja iankaikkisesti tähän maahan, joka on aivan liian musta

mutta minä osaan vain heittää paperimyttyjä roskakoriin 

ja nauraa kun ei saisi

Vaihtoehtorajalla

Rahkasammal oli märkää ja upottavaa, harmaat kenkäni katosivat näkyvistä. Aluskasvillisuuden suojassa virtasi kaksi pientä puroa, toisen yli kulki kaatunut mänty, juuri sellainen jolla voi istua ja antaa minuuttien lipua ohi. Se on salainen metsä, minun metsäni.

Ylhäällä harjulla kiemurtelee kapea polku, joka jatkuu ja jatkuu, sitä pitkin minä juoksen vaikka en saisi, verkkokalvot eivät ehkä kestä. Mutta rakastan sitä tunnetta kun kuusenoksat vilahtelevat sivuillani ja jostakin putoilee kuivia lehtiä, punaisia ja keltaisia, ympärillä on syksy, minussa myös.

Tunnetta, että vielä on olemassa jotakin kaunista jonka vuoksi jäädä.