Epätavallisista piirretyistä

Koska minä olen täynnä ruikutusta ja valitusta ja kitinää (eikä sitä kukaan halua kuulla), ja koska joku oli kysynyt minulta formspringissä "Kuka tai mikä inspiroi sinua?".

Kuvaoksennus hieman epätavallisista piirretyistä, joissa on lapsille suunnatuista eläinsaduista poiketen väkivaltaisia ja/ tai pelottavia kohtauksia. 

Kaksi ensimmäistä olen nähnyt, kahta viimeistä en. Haluaisin tietää, jos joku teistä on.


WATERSHIP DOWN (1978), ohjannut Martin Rosen:

Näin tästä pätkiä pienempänä, mutta ensimmäistä kertaa kokonaan vasta vuosi sitten. Piirretty oli oikeastaan raaempi kuin Adamsin kirja, tunnelma oli jotenkin kieroutunut ja ahdistava. Mutta juuri sellaisestahan minä pidän. Piirrosjälki ei ole Disneyn klassikoiden veroista, mikä toisaalta vain voimistaa elokuvan synkkyyttä. Rakastan.

THE SECRET OF NIMH (1982), ohjannut Don Bluth:

Tämä perustuu yhdysvaltalaisen Robert C. O'Brienin kirjoittamaan lastenromaaniin Hiirirouva ja ruusupensaan viisaat (jonka aion lukea heti kun ehdin). Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa on uskomattoman kauniisti toteutettu piirretty, joka peittoaa monet Disneyn pienemmistä animaatioista. Rakastin sitä lapsena ja rakastan edelleen.

Muistaako joku teistä tämän?

THE PLAGUE DOGS (1982), ohjannut Martin Rosen:

En ole valitettavasti koskaan nähnyt tätä, ja täytyy myöntää etten ole lukenut vielä Adamsin kirjaakaan. Tarinan aiheena jälleen eläinkokeet.

FELIDAE (1994), ohjannut Michael Schaack:

Tätäkään en ole nähnyt. Felidae on kuulemma kallein saksalainen animaatio ja se perustuu Akif Pirinccin kirjasarjan ensimmäiseen osaan, jossa kissa nimeltä Francis tutkii lajitoveriensa mystisiä kuolemia. Muuta en juuri tiedäkään, sillä kirjakin on lukematta.

Juotetaan ikävää

Vihaan itseäni. Tätä vartaloa, arpia, kasvoja ja sairauksia, sitä kuinka heikko olen. Sitä, että ihoni on tällä hetkellä yli kuudestakymmenestä kohtaa auki, sitä etten minä osaa lopettaa. Mitään.

Äiti sanoin minun olevan häpeäpilkku, ehkä puoliksi leikillään mutta silti. Se on totuus.

Ole minulle ruumis sängyn alla

Vanhempien eropaperit lähtivät tänään postiin. Isä itki keittiön pöydän ääressä, kun äiti iski hänen käteensä kynän ja pyysi allekirjoituksen nyt ja heti. Minä en jaksa enää välittää pahemmin mistään, en omasta tai muiden tulevaisuudesta, en tästä ajasta ja paikasta. Sillä pääni on lopullisesti pehmennyt ja olen omistautunut kaikelle paranormaalille, OOBE:lle ja afterlifelle.       

Olen kyllästynyt jatkuvaan huutoon ja tappeluun tässä talossa. Isä sanoi, että jos hänen kärsivällisyytensä pettää, me olemme äidin kanssa molemmat pulassa.

Enkä minä sitä epäile, vuosia sitten jouduimme pakenemaan isää lähes joka päivä lukittujen ovien taakse. Eikä hän lyönyt ainoastaan äitiä. Ja vähitellen minä aloin kavahtaa kaikkia liikkeitä myös ollessani muualla; jos joku lähellä olija kohotti hieman kättään, minä piilotin vaistomaisesti pääni kyynärtaipeiden suojaan. Miksä teet noin? Kauhee säikky.

Päätäni vasenta puolta on tänään särkenyt ja puristanut oudosti, ylös noustessa huimaa ja oksettaa. En tiedä, johtuuko se siitä että olen lisännyt liikuntaa. Tai heikentyneestä näöstä. Tai jostain muusta.

"Päätä särkee edelleen. Tää on varmaan loppu."
-No eikai tuo sentään niin vakavaa ole?
"Mutta ei se haittaa. Pääsen vain seuraavalle tasolle."
-Siis mitä?


Seitsemän päivää ahmimatta.

Paperihaavoja

Viimeisten neljän päivän aikana en ole syönyt äidin tekemää mustikkarahkaa (jossa on sokeria ainakin kaksi desiä), en ole huolinut kahta kaupasta tuotua Pepe XXL:ää, en ole juonut alkoholia, en ole ahminut. Saattaa hyvinkin kuulostaa ei-miltään, mutta minulle se on sentään jotain.

Bmi on tällä hetkellä 18.3. Se on selvästi suurempi kuin syksyllä, ja hyvä on, olen masentunut ja turhautunut ja vaikka mitä muuta negatiivista.  

MUTTA: voisin ehkä ajan kanssa oppia hyväksymään tämän painon, sillä siinä elimistöni toimii kutakuinkin normaalisti. Jos ei siis oteta lukuun jo tapahtuneita muutoksia, kuten jokseenkin quasimodomaista ryhtiä, haurastuneita luita, alarajalla kiikkuvaa veren natriumpitoisuutta, alhaista estrogeenitasoa, vatsaongelmia, entistä ohuempia hiuksia (tarvitsen pian peruukin), jatkuvia ientulehduksia, kadonneita lihaksia = olen rasvapallo, jne.

Olen päättänyt alkaa kokeilla 300 toiston kiinteytystreeniä, jota naistenlehden mukaan käytetään myös Hollywoodissa (hahh, no niin varmaan). Minkäänlaisia punnerruksia en tosin pysty tekemään, sillä ponnistaminen tuntuu heti valtavana paineena silmien takana. Ja olen lähes varma, että verkkokalvoni irtoaisivat ennen kuin mitään tuloksia edes alkaisi näkyä. (Käydessäni salilla etenkin vasemmanpuoleinen kudos oli yhtenään täynnä reikiä, joten se siitä.)

Ylihuomenna psykopoli. Omahoitaja pyysi, että toisin käynneille mukaan päiväkirjani, mihin en kyllä todellakaan suostu. Monet merkinnät ovat turhan henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edes liity millään tavalla syömiseen. Kohtuuton pyyntö.