It`s not the way you look dead

Tämän kesän aikana tulee lähtemään seitsemän kiloa. En tahdo elää tämän vartalon kanssa. Pelkkää rasvaa, ei yhtään lihasta. Silmieni vuoksi en saa treenata. Ei sitten, mutta nämä rasvat haluan ainakin pois.

Ei pitäisi katsoa elokuvia. Tässä tapauksessa vanhoja. Audrey Hepburn 170cm ja 46kg, vyötärö 50cm (no okei, syömishäiriö ehkä osasyy). Grace Kelly 170cm ja 50kg, vyötärö 60cm. Takaikkunassa en nähnyt mitään muuta kuin Kellyn vyötärön. Miksimiksimiksi. Miksi en minä?

ps. Ylihuomenna taidehistorian pääsykoe Helsingissä. Olen lukenut vain muutaman viikon enkä osaa mitään. Ei jaksanut edes kiinnostaa.

Closer comes the screaming knife

Viikka: Ajattelin, että voisin antaa itseni syödä karkkia kerran tai kaksi kuukaudessa.
Äiti: Parempi pitää se siinä kerrassa.

Omahoitaja: Sun kannattaa ostaa itsellesi porkkanoita ja näkkäriä. Niitä ei tule syötyä paljoa.
 
Toisin sanottuna, olet lihava. Yritin selittää niille, ettei minulla ole enää samanlaista tarvetta ahmia kuin aikaisemmin. Että niin käy nykyään huomattavasti harvemmin ja määrät ovat pienempiä. Että en haluaisi kuitenkaan luopua kaikesta. Kokonaan.

Viikka on pelkkä möykky

Kadulla tulee vastaan tyttöjä, joiden jalkoja ei tahdo ensin edes erottaa, yhdellä oli yhtä kapeat jalat kuin minulla kädet. Se seisoi liikennevaloissa ja minä sen takana hieman kauempana. Koskaan en ole tuntenut itseäni yhtä lihavaksi. Tytön vyötärö oli niin ohut, että olisin saanut kämmeneni helposti sen ympärille. Lihavalihavalihava.

Eikä se ollut vain se yksi tyttö, niitä samanlaisia on aivan liian monta. Jos joskus aamulla onnistun jotenkin hyväksymään edes puolet itsestäni, niin kävellessäni kouluun ehdin vihata itseäni jo kymmenet kerrat. Se tunne on ollut olemassa viidennestä luokasta asti, kun minulle kasvoivat rinnat ja lantio. Ei sen pitänyt mennä niin, en minä olisi halunnut. Eivät ne kuulu minulle. (Rinnat ovat tosin laihduttaessa pienentyneet ainakin puolella, mikä on vain hyvä asia.)

Isä valitti, että nykyään liian monella naisella on lyhyet ja paksut sääret, jenkkakahvat tai turhan leveä rintakehä. Minulta paloi sulake täysin. En kestä enää kuunnella mitään vastaavaa, etenkin kun hänellä itsellään ei ole juurikaan varaa arvosteluun.

Asiasta poiketen, rakastuin Frankenweenie-animaatioon.

Minulla on hyvin suuri kylkiluukehikko, jota olen aina hävennyt. Muutenkin olen perinnyt luustoni enemmän isän puolelta, enkä voisi näyttää koskaan samalta kuin se tyttö liikennevaloissa vaikka laihduttaisin kuinka. Joskus vuosia sitten joku mies huusi perääni Kerrankin näkee naisia joilla on leveä selkä! Ahahah, voi kiitos.

Ruokien valitseminen on nykyään taas vaikeampaa ja saatan pyöriä kaupassa pitkään tyhjän korin kanssa. Minun on pakko laihduttaa ainakin ne viisi kiloa, jotka olen onnistunut lihomaan omaan asuntoon muuttamisen jälkeen. Jo kahdeksan vuotta samaa kitinää. Lihoin, laihduin, lihoin. Ihmettelen, miten jotkut teistä jaksavat vielä lukea tätä.

Sinua varten on terävä raja

Masennuslääkkeiden lopettaminen ei ehkä ollutkaan erityisen järkevää. Psykopolilla ne luulevat, että syön edelleen 100mg päivässä. Kun he saavat tietää, minua syytetään jälleen epäluotettavuudesta ja yksipuolisesta päätöksenteosta. Mutta en halua nappailla pillereitä koko elämääni. Ja tällä hetkellä rahaa on hädin tuskin ruokaan.

Tuntuu, että ahdistus kasvaa joka päivä. Ihmisten keskellä on vaikea hengittää, kaupassa asiakkaita on aivan liikaa, ne kiilaavat ohitse ostokärryjen kanssa ja kolhivat koreilla. Haluaisin pudottaa ostokset maahan ja juosta pois kassajonojen läpi ja ulos liukuovista. Ainoa kohtalaisen hyvä hetki päivässä on, kun voin käpertyä sohvalle ja vain olla. Tai tuijottaa kumisevaa lämpöpatteria kuten Henry Spencer. Pian minun päästäni tehdään pyyhekumeja. Enkä edes vastustelisi.

En tiedä, ovat nämä vieroitusoireita vai mitä, mutta itken melkein koko ajan. Ja myös ilman syytä. Välillä kaikki jäsenet tuntuvat puutuvan yhtä aikaa ja samaan aikaan tulee outoja kouristuksia. Tänään lenkillä käydessäni pelkäsin pyörtyväni. Jokaisella askelella huimasi ja minä kuljin jalkakäytävää pitkin kuin päihtynyt taskurapu.