Ensimmäisessä blogissani kerroin lähes yksinomaan epäonnistuneesta laihdutuksestani, joka muuttui vähitellen päättymättömäksi ahmimiskierteeksi. En ole päässyt siitä yli vieläkään. Toisinaan minun on vaikea uskoa, että sisälleni todella mahtuu niin valtavia ruokamääriä kuin mitä olen päiväkirjaani aina kohtausten jälkeen kirjoittanut. Häpeän kadotettua itsehillintääni ja ennen kaikkea itseäni.
Olen tällä hetkellä (vielä) normaalipainoinen, mutta tulevaisuus ei näytä kovinkaan lupaavalta. En osaa enää nimetä syömishäiriötäni, sillä se näyttää olevan sekoitus kaikkia ja enemmänkin. Vanhempieni mielestä en vain ole riittävän vahva "ottamaan itseäni niskasta kiinni". Ehkä se onkin osittain totta. Tosin ahmimisessani ei ole todellakaan kyse vain nälästä, syömisestä sen itsensä vuoksi.
Tarvitsisin jonkun ihmisen, joka jaksaisi kuunnella ja tukea. Serkkuni pyysi kuukausi sitten, että alkaisimme kirjoitella jälleen toisillemme kirjeitä kuten joskus ennen ollessamme lapsia. Haluaisin kertoa hänelle muustakin kuin vain arkipäiväisistä tapahtumista, mutta en koskaan löydä oikeita sanoja. Ja tiedän ettei hänkään. Kirjeeni ovat kaikki samanlaisia, tyhjiä.
Kuulostaa tutulta. Minunkin syömishäiriöhistoria on mennyt niin, että yritin vain kovasti laihduttaa siinä koskaan kunnolla epäonnistumatta. Syömiskäyttäytyminen oli sitä sun tätä paastoamisesta ahmimiseen erilaisin kompensaatioin. Loppuviimein se oli juuri tuota päättymätöntä ahmimiskierrettä. Kaiken ydin oli siinä, että ei halunnut luopua laihduttamisesta ja siitä toiveesta, että vielä laihtuisi. Siitä syntyy oravanpyörä, jossa syö liian vähän -> keho vaatii aliravittuna ruokaa -> tulee ahmimiskohtaus -> siinä kauhistuksessa rajoittaa taas syömisiään tai kompensoi muuten -> keho jää taas ilman tarvitsemaansa ruokaa ja huutaa sitä -> tulee uusi ahmimiskohtaus. Lopulta on vain siinä noidankehässä ja ahmiminen on kuin saisi huumeannoksen.
VastaaPoistaNyt olen parantunut siitä ja hyvin pitkälle kaikista muistakin sh-kuvioista. Jos nyt tai joskus myöhemmin haluat jutella aiheesta, niin voit laittaa sähköpostia mun profiilissa näkyvään osoitteeseen.
Sen haluan sanoa, että ei syömishäiriöstä paranemisessa oo koskaan kyse mistään itsensä niskasta kiinni ottamisesta. Jos se olisi halusta ja tahdosta kiinni, tai jostain viitsimisestä, niin jokainen paranis tosta vaa naps sit kun huvittaa. Eihän se oo niin yksinkertaista. Ei tarvii hävetä.
Heh, toki tarkoitin tokassa lauseessani, että "siinä koskaan kunnolla onnistumatta". Eikä että epäonnistumatta.
VastaaPoistaNyt löysin tän sun uuden blogisi!! Jostain syystä en voi nyt liittyä lukijaksi, koska kaikissa blogeissa noi lukijakohdat on ainakin mun kohdalla tyhjiä. Liityn kun pystyn.
VastaaPoistaKuulostaa tosi kaamealle toi sun perhetilanne, josta kerroit tossa yhdessä postauksessa. Mahtaa olla tosi kamalaa olla keskellä tollasta vanhempien perhedraamaa, johon ei voi itse millään lailla vaikuttaa. :(
Ja kyllä sä jossain vaiheessa ihan totta pääset pois tosta ahmimiskierteestä. Toivottavasti koko sh:sta!
Tsemppiä muruseni! :)