" Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their
"tagger" and post it on their blog. Then, choose 11 new people to tag and
link them in your post. Create 11 new questions for the people you tag
to answer. Do not tag back to the person who has already tagged you. "
1. Millaiset suhteet sinulla on vanhempiisi ?
Kyllä niitä voi kaiketi kutsua hyviksi, vaikka erimielisyyksiä onkin paljon. Joskus peruskoulussa häpesin vanhempiani heidän työttömyydensä vuoksi, häpesin sitä että olimme köyhiä. Isän kanssa olemme luonteeltamme melko samanlaisia ja hänelle voin puhua monista asioista, joita äiti taas ei halua edes kuulla. Mutta toisinaan äiti ja minä kylläkin nauramme selän takana isän hölmöydelle.
2. Mitä tekoasi kadut kaikista eniten ?
2. Mitä tekoasi kadut kaikista eniten ?
Näitä on monia, enkä osaa sanoa mitä niistä katuisin eniten. Mutta suurin osa liittyy siihen, etten ole osannut pitää suutani kiinni ja pettänyt siten jonkun luottamuksen.
Yksi niistä asenteista, joita en voi sietää.
4. Mainitse yksi asia, mistä pidät itsessäsi ?
4. Mainitse yksi asia, mistä pidät itsessäsi ?
Kai se on se itseironia ja se, että pystyn vääntämään vaikeimmatkin asiat vitsiksi. Toisaalta se on joskus myös ongelma.
5. Mitä pelkäät ?
Pimeää, ihmisiä, hämähäkkejä ja verikokeita/rokotteita. Kontrollin menettämistä. Ja sitä, että läheisilleni tapahtuu jotakin.
6. Mistä tämä pelko johtuu ?
6. Mistä tämä pelko johtuu ?
Pimeän, hämähäkkien, verikokeiden sekä läheisten menettämisen pelko on kaiketi melko yleistä ja ehkä synnynnäistäkin. Ihmisten karttelu liittyy osittain ujouteen ja osittain inhoon koko lajia kohtaan. Ja kontrollin menettäminen..no jaa.
Yritin epätoivoisesti varoittaa vanhempiani, että jokin paha lähestyi kotiamme, mutta he eivät tahtoneet uskoa. Äiti ja minä istuimme keittiön pöydän ääressä ja isä seisoi ovensuussa, minulla oli koko ajan inhottava, ahdistava tunne, koska tiesin jonkun astuvan pian huoneeseen. Lopulta keittiöön käveli hitain askelin pitkä, laiha mies, joka oli pukeutunut kokonaan mustiin vaatteisiin.
Mies erottui pelottavalla tavalla muusta unesta, hän vaikutti liian elävältä ja todelliselta. Hahmo tavallaan käveli unesta ulos, ehkä hieman samaan tapaan kuin Samara ryömi tv:n kuvaruudun läpi. (Melko kömpelö vertaus, mutta vaikutelmaa on vaikea selittää.) Tiesin miehen tulleen hakemaan minua.
Kamalinta oli, että näin täsmälleen saman miehen myös todellisuudessa, mutta tajusin yhteyden vasta myöhemmin. Olin myöhään illalla lenkillä, kun huomasin hieman kauempana punaisen auton pysäytettynä tien sivuun. Kaksi miestä kaivoivat maahan jotakin metsän puolella, heistä rotevampi lapio multaa päälle. Maantiellä juoksi vapaana lisäksi heidän koiransa, joka minut huomattuaan alkoi haukkua vihaisesti ja lähti seuraamaan yrittäen tarttua käsiini hampaillaan.
Kumpikaan miehistä ei komentanut koiraa mitenkään. Kun vilkaisin heihin päin, heistä pidempi ja tummempi tuijotti suoraan minuun, silmät näyttivät selittämättömällä tavalla tyhjiltä, kuin olisi katsonut veden läpi. Lähdin paikalta nopeasti. Muutamaa päivää myöhemmin muistin uneni.
Anteeksi kilometrivastaus.

8. Jos saisit palauttaa yhden ihmisen henkiin, kuka se olisi ?
Walt Disney. Miksi piti siirtyä tietokoneanimaatioihin?
Blogger, we ♥ it, tumblr, sähköposti.
10. Millainen on pukeutumistyylisi ?
Mustaa ja harmaata, ylisuuria neuleita ja telttaa muistuttavia paitoja, puisia koruja.
11. Miten juot kahvisi ?
11. Miten juot kahvisi ?
Soijamaidolla. Joskus (melko harvoin) kermalla.
***
1. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla.
Ujo, välttelevä, todellisuuspakoinen.
Ujo, välttelevä, todellisuuspakoinen.
2. Kamalin muistosi?
Luultavasti se, kun sain tietää silmieni todellisen tilanteen.
3. Onnellisin muistosi?
Varmaankin jokin niistä kesistä, kun minä ja Kilpikonna olimme vielä lapsia.
4. Onko sinulla terve suhtautuminen ruokaan? Kerro siitä.
Ei ole. Panttaan. Ahmin. Panttaan. Ahmin. Yritän täsmäsyödä. AHMIN. Tätä siis jatkunut kohta tarkalleen kuusi vuotta. 90% päivästä ajattelen kaloreita ja sitä, mitä söisin seuraavaksi.
5. Millainen olisi haavemaailmasi?
Ehdottomasti Muumilaakso. Ja joku Neverwheren kaltainen paikka olisi myös kiinnostava. Kelluvia markkinoita ja katakombeja.
6. Eläinkunnan kaunein olento?
Apua. Tämä on liian vaikea. Mutta upeimmat ovat ehkä suuret kissapedot, valkopäämerikotka ja susi.
7. Eläinkunnan rumin olento?
Ihminen (ainakin sisältä). Ja hyvä on, myös eräät selkärangattomat ja bakteerit yms.
8. Ihmiskehon rumin osa?
Varpaat aiheuttavat jostain syystä kylmiä väreitä.
9. Ihmiskehon kaunein osa?
Miehistä en keksi oikein mitään muuta (anteeksi) kuin selkä, mutta naisella solisluut, kaula ja rinnat.
10. Voisitko koskaan pettää kumppaniasi? Jos voisit, selitä miksi.
10. Voisitko koskaan pettää kumppaniasi? Jos voisit, selitä miksi.
Ei ole ollut koskaan kumppania, jota pettää. En tiedä. En usko.
11. Onnellisuutta on... ? Jatka lausetta.
11. Onnellisuutta on... ? Jatka lausetta.
...elää karhun elämää.
***
1. Uskotko johonkin, jonka olemassaoloa ei voi tieteen keinoin todistaa?
Uskon ruumistairtautumiseen ja astraalimatkoihin. On tuskin sattumaa, että niin monella on ollut aivan samanlaisia kokemuksia onnettomuuden tai tajunnan menettämisen yhteydessä.
Ihmisen persoona ei voi perustua pelkästään aivoihin, ei vain voi. Ei siinä tarvitse olla mitään yliluonnollista, luulen että niin sanottu sielu koostuu samankaltaisesta materiasta kuin muukin todellisuus, mutta ihmissilmä ei kykene sitä näkemään. Kuten ihminen ei pysty havaitsemaan kaikkia valon aallonpituuksiakaan.
Mutta uskovainen en kuitenkaan ole.
2. Elämässäsi sattunut kokemus tai tilanne, joka tulee juuri nyt mieleesi.
Koska minulla on juuri nyt nälkä, tuli jostain syystä mieleen ala-asteen ensimmäinen saksan koe. Viimeisessä tehtävässä piti kertoa jotakin itsestään ja minä kirjoitin: Ich habe eine große Nase und ich bin hungrig wie ein Wolf.
3. Jos muistat usein uniasi, millaisia samoja asioita tai tekijöitä niissä toistuu?

Kamalat englannintunnit (kiitokset opettajalle), läksyjen unohtaminen, myöhästyminen, putoaminen jostakin korkealta, jonkin uhkaavan henkilön/olennon seuraaminen ja lähestyminen.
4. Yksi asia, jossa olet hyvä. (Eikä mitään näsäviisaita "oon hyvä epäonnistumaan" tai vastaavia.
Sepittämään tarinoita ja valheita lyhyellä varoitusajalla.
Universumien tomu -trilogia. Etenkin sen ensimmäinen osa.
6. Kummat kauniimpia - värilliset vai mustavalkoiset valokuvat?
En osaa sanoa. Mustavalkoisissa on kuitenkin jotain sellaista hienoutta, mitä nykyisissä elokuvissa vain harvoin tapaa.
7. Kerro ihmisestä, joka on sinulle tärkein. (Jos et osaa valita, kerro tärkeimmistä.)
7. Kerro ihmisestä, joka on sinulle tärkein. (Jos et osaa valita, kerro tärkeimmistä.)
Kilpikonna on ollut minulle aina kuin sisko. Hän ymmärtää minua puolesta lauseesta, ajattelee samalla tavalla ja hänellä on kaunis hymy. Miehet piirittävät Kilpikonnaa, ja miksipä ei, Kilpikonnassa on aivan omanlaista vetovoimaa.
8. Luettele ruokia, joita rakastat.
8. Luettele ruokia, joita rakastat.
Useimmat pastaruoat, salaatit, kiinalainen, lohi, mexicolainen...yms.
9. Miksi kirjoitat blogia?
Pilatakseni muidenkin päivät kuin vain omani. Ja ollakseni edes jossakin täysin oma itseni.
10. Missä asut ja missä haluaisit asua?
10. Missä asut ja missä haluaisit asua?
Asun Rääkyvässä Röttelössä keskellä ei-mitään. Tulevaisuudessa haluaisin asua joko saaristolaiskylässä tai ulkoluodolla. Myös jokin kaupunkiasunto olisi mukava, tilava kattohuoneisto, josta näkisi kauas. Ja talot olisivat niin vierekkäin, että kattoja pitkin voisi kävellä.
11. Kerro elämäsi tavoite ja tarkoitus.
Tarkoitus on ehkä tulla sokeaksi, kuuroksi ja mykäksi ja asustella olmina jossakin pimeässä luolassa. Mutta tavoitteena on kirjoittaa ainakin yksi kirja.
Olen pahoillani, mutta minä en keksi tällä hetkellä ainuttakaan kysymystä. Sitä paitsi kuulostaa siltä että pian alkaa ukkonen.

Tiedän... En ole onnellisempi nyt kuin aiemminkaan, mutta silti sitä jotenkin tyhmänä uskoo, että kun vaa'assa on tietty luku, olisi yhtäkkiä onnellinen. Ei se niin mene, mutta jotenkin on niin vaikea muuttua =/
VastaaPoista