Satatuhattavuotta

Te haluaisitte kaiketi että kertoisin perheestäni ja lapsuudestani, kyselyä tehdessä se aihe tuntui kohtalaisen helpolta, mutta nyt en enää tiedä, en tiedä osaanko sanoa niistä mitään, tahdonko sanoa. En ehkä vielä. Kuitenkaan.

Eilen lamaannus ja sen jälkeen pakeneminen metsään, minä olen loukussa täällä
ei ole rahaa ei ajokorttia ei autoa ei paikkaa minne mennä

vanhemmat eivät edes halua ymmärtää:

-Helppohan sinun on, kun ei tarvitse lähteä aamuisin mihinkään.
-Ei sinulla pitäisi olla mitään ongelmia.
-Sinun sairautesi ovat tulleet turhan kalliiksi.
-Älä viitsi olla enempää taakaksi.

"Kun Gregor Samsa eräänä aamuna heräsi rauhattomasta unesta, 

hän huomasi muuttuneensa sängyssään suunnattomaksi syöpäläiseksi."

Ai niin

Perustin uuden blogin, jonne laitan kuvia muutamista luonnoksistani ja muista töistä sekä kirjoitan piirretyistä, elokuvista, runoista, kirjoista yms. Blogi on vielä vähän vaiheessa, mutta tässä on osoite, jos jotakin kiinnostaa:

http://alleycatsinpyjamas.blogspot.com/

Ad infinitum

Pituuteni on jossain vaiheessa lisääntynyt peräti yhdellä sentillä, BMI:ni on sittenkin aavistuksen pienempi, kuinka huimaa. Alipainon puolella on edelleen turvallisempaa, vaikka en haluaisi sitä myöntää.

"Sä olet sairastunut taas henkisesti."
-Miten niin taas?

Isä luulee, että syömishäiriö katoaa välillä kokonaan ja palaa sitten uudestaan. Ei se niin mene, ne ajatukset ovat päässä kaiken aikaa, joskus huomaamattomampina ja joskus taas ei muita olekaan.

Asuminen täällä on nykyään mahdotonta, isän lääkenarkkari-veli pyöräilee tänne silloin kun itse haluaa, edellisestä kerrasta on vasta kaksi päivää. Tänään tulimme koirien kanssa lenkiltä ja se vanha miestenpyörä oli siinä portin vieressä, vilkaisin äitiin ja hän muodosti huulillaan sanat voi helvetti. Veli oli avannut oven itse ja vain kävellyt sisään. Minä en kestä, pakko päästä pois.

Muuten te siellä, 
toivottavasti olette huomanneet 
tuon sivupalkissa olevan kyselyn.

Kieltää kaiken

Luulin jo päässeeni chew'n spitistä jotakuinkin eroon, mutta kuinkas sitten kävikään, yhtenä päivänä puoli litraa nougatjäätelöä, toisena loput, kolmantena kuusi pannukakkua. Vatsaan on kertynyt ilmaa, löystynyt leukanivel pitää epäilyttävää rusahtelua ja loksahtaa pahimmassa tapauksessa vielä irti.

Äiti sanoo, että sinä näytät niin laihalta. Mutta kun ei se ole totta, ei alkuunkaan.

Piirtäminen vie minulta järjen, raivostuttaa myöntää itselleen etteivät lahjat ja kärsivällisyys riitä, minä vihasin kuvaamataidon tunteja jo ala-asteella, kaikkia niitä typeriä töitä, opettajan kiertelyä pöytien ympärillä, sitä että olin aina hitain. Sitä että minua täytyi odottaa. Helvetti.

Pitäisi pysytellä kirjoittamisessa, sitä minä haluan tehdä, voisin myös käsikirjoittaa animaatioita mutten ikinä piirtää tai mallintaa. Voi miten fiksua olikaan hakea juuri sille alalle. Mutta minulla on kuitenkin suunnitelma B, se vaatii rahaa ja sen nimi on Katoamistemppu.