Terapiakäynnit alkavat kesäkuun viimeisellä viikolla, eikä minulta enää kysytä mitään. Koepalojen otto ensi keskiviikkona, minkä jälkeen en saa syödä kuin sosemaista ruokaa.
Äiti huomauttelee, että olen jälleen laihtunut, mutta se on tapahtunut kylläkin täysin itsestään. Ensimmäistä kertaa painon putoaminen pelottaa. Ja se tuntuu jokseenkin ironiselta.
Minulla ei ole enää ideoita runoihin tai tarinoihin, vaikka jotenkin tiedän että jos haluan saada julkaistua ainuttakaan nidettä, alkaa olla jo kiire.
En jaksa huutaa sanoja loppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Silmiä en uskalla kohdata unissa