Minä en pelkää mitään

En tiedä mikä siinä on etten koskaan osaa päättää, en ainakaan oikein, enkä minä tiedä kuinka kauan jaksan olla vahva, jos sitä kestääkin vain muutaman päivän tai vielä vähemmän.

Koska epävarmuus ja kaikki. 

En ole lainkaan vakuuttunut siitä, onko minusta opiskelemaan aamusta iltaan ja käymään samalla töissä, jos opintotuki ei riitä (ja eihän se riitä?) ja työttömistä vanhemmista ei ole juurikaan apua. Ja mistä saan rahaa lääkkeisiin ja lääkärikäynteihin, missä käyn jatkossa silmänpohjakontrollissa ja kun kaikkea pitäisi hankkia eikä minulla ole mitään valmiiksi ja kun. En tiedä.

Ja äidin kanssa ei voi edes puhua, En minä jaksa nyt keskustella näistä asioista, ehkä joskus myöhemmin, mutta ei tässä ole enää montaakaan kuukautta syksyyn. Jos edes pääsen mihinkään. Todennäköisesti en, sillä en ole hyvä piirtämään ilman mallia, aikaa on vähän, isältä peritty synnynnäinen hitaus ja pääsykoetilanne on kamala.

Anteeksi että olen niin. Viikka.

Ei minulla ole sanoja vieläkään, mutta

Käynnit reumapolilla päättyvät, sillä tarvetta jatkotutkimuksiin ei enää ole. En tarvitse myöskään fysioterapiaa. Lopullisena diagnoosina siis Raynaud'n syndrooma ja jokin epämääräinen reumasairaus, jonka kanssa minun pitäisi selviytyä kuitenkin ilman lääkkeitä. (Verikokeiden mukaan reumafaktorini on 26, kun sen tulisi olla alle 15.)

Jatkossa vältettävä kylmyyttä, alkoholia, tupakointia jota en harrasta ja tupakoivaa seuraa, mikä on tosin mahdotonta. Eikä se minua edes häiritse.

He olivat tyytyväisiä siitä että olen lisännyt liikuntaa: päivittäin yli tunnin kävelylenkki, neljä kertaa viikossa lihaskuntotreeni ja kolme kertaa aerobiccia tms. Oikeastaan tuntuu hieman hassulta, että saisin syödä vuorokaudessa päälle 1800 kaloria ja laihtua silti puoli kiloa viikon aikana.

Mutta syön kuitenkin 2000 tai enemmän, sillä en jaksa enää laihduttaa, se on typerää eikä johda mihinkään muuhun kuin kolmen tai useamman päivän ahmimisputkiin. Ja sitä paitsi haluan kasvattaa lihaksiani. On jokseenkin surkuhupaisaa, että jotkut kuvittelevat saavansa lihaksikkaan vartalon yhdistämällä kitudieetin ja treenaamisen, vaikka vaikutushan on juuri päinvastainen.

Lääkärin mielestä olin enemmän läsnä kuin aikaisemmin, hymyilin ja nauroin ja vaikutin kuulemma iloisemmalta. Itse en osaa oikein sanoa tuosta mitään, mutta tiedän vain etten halua enää pitkittää tätä viisi vuotta kestänyttä kierrettä.

"Sinä olet selvinnyt tämän talven yli ja tiedän että selviät jatkossakin."

Potkin seinää ja varpaisiin sattuu

Keskiviikkoiltana minä vain makasin sängylläni ja tuijotin kattoon, sieltä putoavat alas kymmenen vuotta vanhat julisteet enkä minä jaksa välittää, kuusituhatta kaloria vatsassa ja lisääntyvä rasvakerros, minä en enää edes palele.

Ravitsemusterapeutti sanoi, että tämän on nyt loputtava ja kyllä minä sen tiedän, elimistöni ei kestä tätä ahmimista ja panttaamista ja jojoilua ja pitämättömiä lepopäiviä.

Ateriasuunnitelmaan tehtiin jälleen lisäyksiä, yksi leipä aamuun ja iltaan, sanoin sen olevan ihan ok vaikka ei se ole, ei mikään ole.

En pääse koskaan eroon ahmimisesta jos elän täällä, minun on päästävä pois, kauas kaikista nyt kun Kilpikonnakin lähtee. Aion osallistua kevään yhteishakuun ja katsoa mitä tästä tulee, ei mahdollisesti mitään mutta ainakin yritän. 

Sitä paitsi voin aina tehdä katoamistempun, sen minä varmasti osaan.

We’re half-awake in a fake empire

Pureskeltuja ja syljettyjä laskiaispullia sekä muutama korvapuusti, ensi viikolla minä lopetan, aivan varmasti lopetan, sylkirauhasia särkee ja posket ovat turvoksissa. Mutta oma vika.

Huomenna labra jossa ei ilmeisesti sittenkään tarkisteta triglyjä, sillä saan syödä aamupalan. Olisin toisaalta toivonut, että arvojani olisi seurattu pidempään, pelkään korkeaa kolesterolia ja diabeteksen puhkeamista (riski on minun kohdallani kuulemma suuri). Eikä asiaa juurikaan paranna epätyypillinen ahmimishäiriö, josta en pääse irti.

Eilen mietin vakavasti, että lopettaisin kirjoittamisen kokonaan, unohtaisin typerät ja utopistiset suunnitelmani ja tekisin niitä valintoja joita muut minulta odottavat.

Sillä tässä todellisuudessa työtön, syrjäytynyt, epäsosiaalinen ja vailla omaa asuntoa tai opiskelupaikkaa oleva misantrooppi on yhtä kuin kuollut. Sellaista katsotaan alaspäin, sellaiselle puhutaan kuin yksinkertaiselle, sellaisen nimi kirjoitetaan aina väärin.