Mutta onhan se tietenkin jo kovin tuttua, että jälleen tuntuu ei miltään. Yöt ovat lyhyitä ja silti liian pitkiä, heräilen yhtenään ja katsoessani kelloa toivon sen olevan enemmän. Pelkään katoavani unissa niin kauas, etten pääse enää takaisin. Vaikka oikeastaan en tiedä, haluaisinko edes.
Luen Aarresaarta ja inhoan tätä aikakautta, jolloin merellä kulkeneet valkopurjeiset ovat uponneet pimeisiin syvyyksiin mukanaan lukittuja kirstuja ja aarrekarttoja. Ja minä haluan itselleni kolmikokkaisen hatun.
Perjantaina on aika fysioterapeutille, jonka kanssa minun pitäisi suunnitella jonkinlainen liikuntaohjelma. Erikoislääkäri sanoi minun liikkuvan liian vähän, kun kerroin hänelle käyväni päivittäin lenkillä ja tekeväni sen lisäksi myös lihaskunnot noin kolme tai neljä kertaa viikossa. Minun on tosin kovin vaikea uskoa, että verenkiertohäiriöni johtuisi siitä. Onneksi fysioterapeutti ei sentään ole sama kuin neljä vuotta sitten. Vartaloni hiveleminen siveltimellä pikemminkin aiheutti lisää traumoja kuin poisti niitä.
Verikoikeista ei löytynyt mitään borrelioosiin viittaavaa, mutta sairautta onkin vaikea todeta pelkän seerumin perusteella. Selkäydinnäytteen ottaminen olisi ilmeisesti varmempi tapa tutkia vasta-aineita. (Pelkkä ajatuskin puistattaa.)



MS? Voimia. Koin saman 1½ vuotta sitten.
VastaaPoistat. satunnainen lukija
Oi, minä tulisin mielelläni kanssasi sinne aikakauteen jossa on valkoisia purjeita ja loputon arvoituksellinen meri.
VastaaPoistaLuulen että siellä unohtuisi aika ja unissakin olisi tuvallista.
Ihmettelen tuota että liikut muka liian vähän jos käyt lenkillä joka päivä plus teet lihaskunnost 3-4 kertaa viikossa. Minusta se kuulostaa juuri sopivalta. Jos se on vähän niin mikä on sitten sopivasti?
Halaus < 3
Voimia sinulle kovasti! Lääkäri ei varmasti tarkoitakaan sitä, että liikkumisesi olisi lainkaan vähäistä. Liikut tarpeeksi ja paljon. Hän varmasti tarkoitti, että tuo verenkiertohäiriö saattaa vaatia erityyppistä liikuntaa enemmän. Se saattaa siis olla sulle lääkettä, jonka annostusta pitää muuttaa. Mutta toivottavasti olisi kiva fysioterapeutti, ymmärtäväinen.
VastaaPoistaEn ihmettele, että haluat upota satuihin ja lapsuuteen. Sun elämässä on niin vaikeita asioita, että mikä tahansa sua auttaakaan jaksamaan, niin turvaudu siihen.
Olet hyvä kirjoittaja, sen haluan vielä sanoa.
Anonyymi: Olen itsekin epäillyt välillä MS-tautia, mutta oireeni ovat kovin epämääräisiä. Toivottavasti ei olisi sentään sitä.
VastaaPoistaKiitos, ja voimia myös sinulle.