Psykiatrisella poliklinikalla minulle määrättiin masennuslääkkeet, sillä hoitajat pelkäävät että teen itselleni jotakin. Ehkä ei olisi pitänyt kertoa viime kerralla ajatuksistani hukuttautua. Jatkossa joudun käymään keskussairaalassa joka viikko keskustelemassa mielialastani, kunnes pääsen syömishäiriöklinikalle. Mutta totuus on, ettei meillä ole siihen varaa. Vanhempani ovat jo täysin kyllästyneet ongelmiini ja elämään, joka on jäänyt pysyvästi paikoilleen.
Olen ahminut jälleen monta päivää peräkkäin. Ja määrät eivät ole olleet todellakaan pieniä. Tänään olin vähällä purskahtaa itkuun sairaalan kanttiinissa (säälittävää kylläkin), kun yritin valita jotakin syötävää. Lopulta otin vain jääteen.
Ylilääkäri sanoi minua pieneksi ja hennoksi, mutta minä en tunnista niitä adjektiiveja. Ne eivät kuulu minulle.

Jos vanhempasi rakastavat sinua, he maksavat kaiken mitä sinä tarvitset parantuaksesi, he tekevät kaiken kunhan sinun on hyvö olla. Ok, minun on vaikea sanoa näin, kun en ole näin itse kokenut.. Äitini, hän ei tehnyt näin. Hän teki hyvin vain kun tappoi itsensä. Kuulostaa raa'alta, mutta koen itseni, olemassa oloni paremmaksi kun häntä ei ole. Voin paremmin, kun hän on kuollut.
VastaaPoistaMinäkuvasi on häiriöitynyt. Sinä olet. Hyvä, että sinulle määrättiin lääkkeitä.
Anteeksi, etten kommentoi tekstejäsi usein, vaikka koen, että minun pitäisi. Saan niin paljon tuntemuksia teksteistäsi, sanoistasi, tunteistasi ..
Olet vahva. Ole sitä jatkossakin.
Näimme viime lauantaina ja suoraan sanottuna olit pelottavan laiha ja hento. Näytit jotenkin niin hauraalta ja pieneltä että ihan hämmästyin.
VastaaPoistaToivottavasti pääset klinikalle!
Voimia! <3
Anonyymi: Minun on kovin vaikea uskoa, että olisin laiha tai edes hoikka. Kaikilla on niin erilaisia mielipiteitä. Isän mielestä olen "mukavan pyöreä, sellainen kuin naisen tulee olla".
VastaaPoistaEn ole ainakaan tietoisesti yrittänyt laihduttaa; kalorimääristä päätellen pikemminkin päinvastoin. En tiedä, miksi en ole lihonut.
Ja kiitos <3
Mutta se on ainakin varma, että sinä näytit kovin söpöltä :)