Alan romahtaa jälleen, vähitellen ja täydellisesti. Tulevaisuuden suunnittelu tuntuu typerältä ja naiivilta, sillä sitä ei ole, en halua viettää niitä vuosia yksin yksin yksin. Koska kaikki se mitä minusta on jäljellä on rumuutta, satuttaa nähdä kuinka minä olen pilannut ihoni niin ettei sitä voi enää parantaa, ettei sitä voi edes katsoa. Ja kuinka reuma etenee minun käsissäni, se on rumuutta myös. Ja tieto siitä, etten anna kenenkään koskettaa itseäni, en nyt enkä milloinkaan.
Isä ei suostu allekirjoittamaan avioeropapereita, hän vetoaa minuun, käskee puhumaan äidille järkeä. Mutta kun ei sitä järkeä ole, äiti vihaa tätä kaikkea kuten minäkin, punatiilistä taloa, hakattuja metsiä ja naapureita joiden kasvoilla on halveksiva hymy.
Ja kun Kilpikonna lähtee Australiaan, en minä silloin kuulu enää kenenkään elämään, olen vain joku joka-joskus-oli-Viikka, puolittain kuollut.
Tuli vain mieleen, oletko nähnyt tuon Lilja 4-ever -leffan, josta tuo kuva on?
VastaaPoistaAa. Sitä on kehuttu paljon mutten ole löytänyt sitä mistään :<
VastaaPoistaMut jaksele♥
Hae opiskelemaan, mitä vain mikä kiinnostaa edes vähän ! pääsisit pois sieltä <3
VastaaPoista