Katsoa ulos kun siellä ei ole mitään

Yksi kilo pudonnut, neljä jäljellä. On turhauttavaa palata aina lähtöpisteeseen, vaikka järjen mukaan se ei ehkä paljoa olekaan. Mutta silti liikaa. Tästä lähtien yritän syödä kolme kertaa päivässä, en yhtään enempää. Ei karkkeja, ei leivoksia, ei mitään sokeroituja jälkiruokia, ei hedelmiä (paitsi silloin tällöin 50g banaania tarkasti punnittuna).

Mutta valitettava totuus on se, etten tunne kiusausta enää ainoastaan makeaan, vaan myös joulusta jääneisiin (harmillisen kaloripitoisiin) juomiin. Bacardi Superior, Rhum Negrita, Irish Creme ja ne muutamat kevytsiiderit, joiden keveys on pelkkää sahausta linssiin.

Perjantaina reumapoli ja fysioterapeutti, en haluaisi kuulla verikokeiden tuloksia, olen melkein varma että maksa-, sokeri- ja kolesteroliarvot ovat jälleen koholla. Ja sitten ne kysyvät, olenko treenannut lihaksiani, sinä tarvitsisit enemmän bodya. No juu juu, mutta polvilumpiot ovat ongelma jota on hieman vaikea sivuuttaa.

Minun pitäisi alkaa täyttää asuntohakemuksia sinne, tänne ja tuonne, en vain enää tiedä mitä olen tekemässä. En ole varma, haluanko sittenkään tuottajaksi. Se on lähes pelkkää budjettilaskelmaa, aikataulutusta ja muuta mikä ei todellakaan kiinnosta. Mieluummin koulutus, jossa perehdytään 2D- piirrosanimaatioon, nukkeanimaatioon ja 3D- animaatioon, mutta se alkaa jo tänä vuonna. Ja se taas tarkoittaa jatkuvaa näyttöpäätetyöskentelyä, jota minun silmäni eivät kestä.

Vihaan tätä tilannetta.