Kun alan pitää väreistä, minusta tulee virhe

Isä kolusi muutama päivä sitten vintillä ja etsi jotakin mikä oli hukkunut joskus tuntemattomana ajankohtana ja mitä kukaan ei enää muista, huoneeni katto tärähteli askelten painosta tai oikeistaan aaltoili, loput laastista varisi päälleni ja sitten valtava räsähdys. Ylhäältä kuului Voi perkele.

Isän jalka oli vajonnut jonkun kerroksen läpi ja minä pelkäsin hänen rysähtävän päälleni, hakkasin kattoa alhaalta käsin ja huusin aiotko helvetti tappaa mut? Tämä taitaa olla talomme loppu.

Ja koska minulla ei ole mitään kirjoitettavaa, kerron teille tarpeettomia asioita, joita ette halua kuulla eikä minuakaan huvita (sillä olen muuttunut lyhyessä ajassa hyvin ikäväksi ja tylsäksi ihmiseksi, joka ei osaa hymyillä ja joka pukeutuu huonosti).

1.  En ole ahminut seitsemään päivään - ainakaan varsinaisesti. Hyvin edistyksellistä.

2. Pihassamme hortoilee päivittäin ruskeasävytteinen kissa, jota ei todennäköisesti omista kukaan ja jolla on suuret vihreät silmät. Ja jonka minä haluaisin kovasti itselleni. Vaikka ei niin voi oikeastaan edes sanoa.

3. Olen alkanut pukeutua lumppuihin. Rakastan ylisuuria neuleita ja löysiä, kevyitä housuja sekä värikkäitä, hieman rispaantuneita huiveja.

Äiti: "Onko sinulla jokin mekko päälläsi? Ei kun tuo onkin se kulahtanut villapaita."

Isä: "Etkai sinä ostanut niitä haaremihousuja?? Eivät naiset saa pukeutua sellaisiin, se on niin tyylitöntä ja jalat näyttävät entistä lyhyemmiltä. Sinun kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota pukeutumiseesi jos haluat joskus seurustella."

Ai jaa.

4. Pian minä alan jälleen tutkimusmatkailla.