Puettuina kuin kuolleet

Iho on jälleen auki yli kolmestakymmenestä kohtaa tai oikeastaan se on ollut lähes koko ajan, selkä täynnä violetteja arpia joiden vaaleneminen kestää vähintään vuoden, mutta senkin jälkeen ne erottaa vielä selvästi ja kaukaa.

Jos osaisin olla edes täydellisen ruma.

Ahmimiseni on vähentynyt, ja silloinkin kun ahmin en syö enää niin valtavia määriä kuin ennen. Se on vaatinut kylläkin muutamia järjestelyjä: pähkinät on pitänyt vaihtaa siemeniin, mantelit mantelijauheeseen, mysli kaurahiutaleisiin ja niin edelleen. Turvallisempiin vaihtoehtoihin.

Minua väsyttää aivan liikaa vaikka nukuin kaksitoista tuntia, nuokuin sohvalla ja äiti kysyi, olenko ottanut joitakin lääkkeitä. En mitään muita kuin ne pakollliset. Ja silti tämä uniaika. Iltapalaksi kahvia konjakilla, ateriasuunnitelma on romutettu, haluaisin alkaa jälleen laihduttaa sillä minä ja kehoni emme tule toimeen. En vain enää osaa.

Lopussa toinen Metropolian ennakkotehtävistä, siinä piti väkertää jonkinlainen kuvakäsikirjoitus, jossa sai olla korkeintaan kahdeksan kuvaa. Käytin pullotussia ja keinokuitusivellintä. Jälki ei ole erityisen hyvää, klikatkaa suuremmiksi ja kärsikää.


"Suunnitteilla on lyhyt animaatioelokuva, jossa kaksi eläinhahmoa valmistaa yhdessä
ruokaa. Toinen hahmoista on karppaaja ja toinen sokerileipuri. Hahmojen haasteena on valmistaa annos, joka kelpaa syötäväksi molemmille."