20110224

And nobody seems to know where you go

Kävin tänään jälleen terveyskeskuksessa. Sanoin, etten pysty enää edes solmimaan kengännauhojani ilman apua, enkä voi mitenkään odottaa kauempaa. Lääkäri katsoi käsiäni ja soitti saman tien keskussairaalan reumaosastolle. Hän kertoi puhelimessa, että ei ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa. 

Sain ajan (yllättävää kyllä) jo aamu kahdeksaksi, ja joudun myös uudelleen verikokeisiin. Maanantaina takaisin silmänpohjatarkastukseen. En jaksaisi tätä enää. Haluaisin olla rohkeampi, mutta minua pelottaa. En voi sille mitään.



Äidistäni olen alkanut näyttää kävelevältä kuolemalta.

9 kommenttia:

  1. tämä on niin sydäntäraastavaa :(
    voimia <3 !!!!

    VastaaPoista
  2. :/ ! Kuulostaa kyllä tosi raskaalta. Ketä tahansa pelottaisi tuossa tilanteessa. Voimiavoimia!

    VastaaPoista
  3. Koita pärjätä, olet ajatuksissani <3
    T: I

    VastaaPoista
  4. (tuohon sydämeen sisältyy paljon kauniita ja rohkaisevia ajatuksia joita en osaa muuttaa sanoiksi)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista, vaikken kyllä keksi yhtään ylpeyden aihetta itsessäni.

    Halaus < 33

    VastaaPoista

Silmiä en uskalla kohdata unissa