Freak show, goin' broke

Perjantai oli jokseenkin väsyttävä päivä, sillä sairaalan ensimmäisessä ja viidennessä kerroksessa annettiin yhtenään täysin ristiriitaisia ohjeita.  

"Mene ensiksi labraan." 

"Voi hyvänen aika, sinullahan olisi ollut aika lääkärille jo 8:15. " 

"Ei, ei, tässä on tapahtunut nyt joku virhe. Odota hetki, kun soitan alakertaan." 

"Mitä nämä tälläiset kokeet oikein ovat? En löydä niitä täältä koneelta."

 

Jouduin ravaamaan hissillä ylös ja alas, vastaanottoluukulla taakseni kertyi lähes koko käytävän mittainen jono ja virkailija oli menettää hermonsa. 

Loppujen lopuksi minulta otettiin kuvat käsistä, jalkateristä ja keuhkoista sekä kaksikymmentä koeputkellista verta. Näytteenottaja oli yli viisikymppinen nainen, jolla oli naurettavat kynsikorut ja sormenpäät veressä. Ajattelin mielessäni, milloin hän oli viimeksi mahtanut pestä kätensä - jos sellaista oli edes tapahtunut. (Puistattaa vieläkin.)

 

Myöskään reumalääkäri ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa tapausta. Mitään tarkkaa diagnoosia en saanut, mutta toistaiseksi varsin ympäripyöreä määritelmä on "vaikea verenkiertohäiriö". Maaliskuun loppupuolella minun on tultava poliklinikalle uudelleen, kun verikokeiden täydelliset tulokset ovat saapuneet.

Tästä eteenpäin joka aamu Adalatia ja kortisonia. Odotan innolla kasvojeni turpoamista.