Oikean käteni kaikki sormet ovat nyt turvonneet ja kivun vuoksi lähes täysin hyödyttömät. Kaiken lisäksi ranne ei tahdo enää liikkua. En pysty pitämään kynää kädessä, saati kirjoittamaan (anteeksi te kaksi jos satutte lukemaan tämän; saattaa kestää melko kauan, ennen kuin saan kirjeenne postiin saakka).
Minulla on ollut aina minimaaliset kyvyt ajatella positiivisesti, mutta tällä hetkellä nuo vähäisetkin rippeet ovat kadonneet. Pyysimme, että minut kutsuttaisiin keskussairaalaan aikaisemmin kuin vasta kuukausien päästä. Puhelimeen vastannut virkailija ei tosin luvannut kovinkaan paljoa.
Vanhempani kauhistelevat, miten käteni muuttuvat ja vielä näin lyhyessä ajassa. Jos alan muistuttaa vähitellen yhä enemmän Quasimodoa, jään odottamaan vapauttavaa maailmanloppua huoneeni muodostamaan turvavyöhykkeeseen. Au revoir.


Voi eii..=( toivottavasti kätesi ja silmäsi tulisivat kuntoon<33
VastaaPoistaVoin tulla kanssasi huoneesi pimeyteen,
VastaaPoistavoimme eksyä sinne ja katsella ruohometsän kansaa tv:stä, enkä minä välittäisi vaikka näyttäisit miltä. Tahtoisin vain saada sinut hymyilemään.
Kumpa kaikki olisi paremmin.
Iso halirutistus ♥
Leena: ♥ Toivottavasti, vaikka toivo alkaa olla jo kyllä mennyt.
VastaaPoistaMary: Huoneessani ei ole tv:tä, mutta ehkä saisin sellaisen ryöstösaaliina jostakin.
Kiitos ♥