Itsesuggestio

Käsien tärinästä sen huomaa, silloin minä en halua pysyä paikoillani, jokainen liikkumaton hetki tuntuu väärältä, pahalta. Kävelen ympäri taloa ja siivoan, imuroin, teen ruokaa, leivon teeleipiä ja muffinsseja, en pysähdy, en en, ei se käy. Lenkillä jalkani ovat luonnottoman kevyet, ne kulkevat liian nopeasti ja minä jään jälkeen, ajatukseni kompastuvat ja kaatuvat. En kohdista katsettani mihinkään, ehkä en edes näe.

Ja sitten ovat ne toisenlaiset päivät, jotka vietän piiloutuneena täkkeihin, äiti tulee koputtamaan oveen ja kysymään onko kaikki hyvin. Ei ole, en halua nousta enää koskaan ylös. Samanlaisia aamuja, sameita ja vaikeita hahmottaa.

Huomenna jälleen punnitus ja minä alan kyllästyä tähän, kaikkiin kysymyksiin jotka toistuvat ja toistuvat, listaan siitä mitä olen ahminut ja miksi, oranssiseen ajanvarauskorttiin, verikokeisiin ja uusiin resepteihin, joiden allekirjoituksista en saa koskaan selvää.