Viimeisin epikriisi saapui eilen postissa:
173.0 Syndroma Raynaud
F50.3 Bulimia nervosa atypica
F32.2 Depressio mentis
En jaksaisi enää käydä omahoitajan luona, ne kysymykset tekevät hulluksi ja saavat minut tuntemaan itseni entistä vastenmielisemmäksi. Katselen kierrelehtiötä ja mustekynää kun hän kirjoittaa sanoja paperille, litra jäätelöä, porkkanapiirakkaa, pähkinöitä, ...oliko vielä muuta?
Joskus haluaisin kiskoa seiniltä kaikki ne typerät ja naurettavan positiiviset taulut, kaataa pöydän ja repiä sen avautumiseen kehottavan nenäliinapaketin, jonka he aina asettavat näkyville, viskata paperit pitkin ruman väristä lattiaa. Käyttäytyä kuin hullu, mikä he olettavat minun olevan.
Mutta on helpompaa tyytyä tuttuun ilmeettömyyteen, sulkea ovi takanaan ja palata jälleen viikon kuluttua. Aulassa istui suloinen tyttö, jolla oli pään päälle kootut ruskeat hiukset. Hän hymyili, ja hetken minäkin hymyilin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Silmiä en uskalla kohdata unissa