20110913

Hengittävät taas hetken

Liian kauan on aikaa siitä, kun viimeksi kiersin kolmen kilometrin päässä sijaitsevan järven. Pensaikossa säksätti orava, tiesin sen tarkkailevan minua, mutta en kääntynyt katsomaan. Se halusi pysyä piilossaan ja minä omassani. Ja juuri sellaisesta minä pidän, kun on näkymätön eikä kuitenkaan aivan.

Löysin vanhan sillan alta mukavan kivitasanteen, voi miksi en ollut huomannut sitä aikaisemmin, varhain kesällä, silloin vesi olisi ollut vielä lämmintä. Joku oli istunut siellä ennen minua, ehkä kalastamassa, kolme haavanoksista tehtyä ongenvapaa ja venäläisiä säilyketölkkejä.


Käyn tästä lähtien psykiatrilla Terveystalolla, hän punnitsee minut viikoittain ja haluaa tietää enemmän syömiskäyttäytymisestäni. Pureskelemisesta ja sylkemisestä en ole kehdannut kertoa, häpeän sitä, häpeän liikaa. Leuanalussylkirauhaseni on tulehtunut ja koko vasenta puolta kasvoista särkee. En ole varma mistä se johtuu, minusta vai reumasairaudesta vai jostakin mitä en tiedä.

3 kommenttia:

  1. Etkö voisi muuttaa fonttia isommaksi?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Anteeksi, se taisi olla tosiaan liian pieni.

    VastaaPoista
  3. (fonttia voi lukija itsekin suurentaa)

    Anteeksi etten ole pitkään aikaan sanonut mitään, olet silti ajatuksissani.
    Olen niin ylpeä ja samalla myös hieman kateellinen että päätit valita oman tiesi ja julkaista kirjan. Kumpa minäkin uskaltaisin.
    Kirjoitat niin kauniisti, joten mikset muka voisi tehdä sitä mitä osaat ja mistä pidät. Älä muiden mielipiteistä välitä.

    halaus ihanalle ♥

    VastaaPoista

Silmiä en uskalla kohdata unissa