Täällä minä olen jälleen, enkä oikein tiedä, pidänkö siitä vai en. Lontoossa olin hetken jotakin muuta kuin jalkakäytävän reunaa viipottava pieni ja alakuloinen otus. Hotellihuoneessa ikkunaa ei saanut kunnolla kiinni ja aamupala oli pelkkää paahtoleipää, mutta minua se ei haitannut. Kunhan sain vain polttaa kieleni kuumaan kahviin viisi kertaa päivässä ja ostaa itselleni kuorrutettuja flapjackeja, jotka jauhoin ja syljin myöhemmin vessassa.
Hyvä, voinkin kertoa isällesi että hän on aivan turhaan huolissaan. Syöt juuri niinkuin pitääkin.
En minä osaa olla, en vain osaa. Kilpikonna haluaisi asua minun kanssani, mutta tiedän sairastuttavani kaiken ympärilläni, mahdollisesti hänetkin. En kestäisi sitä.
Halaisin.<3
VastaaPoista