Jossakin syvällä huoneeni puurakenteissa tikittää kuolemankello, joka syö seinät ympäriltäni: yksi kaksi kolme neljä. Ja vähitellen tämä talo sortuu, mutta isä ei myönnä sitä. Kuten ei kosteusvaurioita ja homettakaan. Hän vain sanoo, ettemme saa kertoa kenellekään, vaikka sairastuisimme kuinka vakavasti. Minä tosin en lupaa enää mitään.
Ahdistukseni on alkanut pahentua jälleen, ja minä tiedän, ettei siihen auta mitkään lääkkeet niin kauan kuin joudun asumaan täällä. Makaan sängyllä ja katselen katon ääriviivoja näkemättä niitä, en ajattele, en ole siis olemassa.
Äiti elää omassa todellisuudessaan sulkeutuneena olohuoneeseen viinipullon ja tupakan kanssa. Minun tulevaisuuteni on Kanadassa, enkä laita tästä edespäin tikkuakaan ristiin tämän elämän eteen. Isä taas oli loukkaantunut kuullessaan, etten halua jäädä hänen luokseen. Ja minä en kestä enää kumpaakaan.
Olen etsinyt sopivia yksiöitä Katajanokan alueelta, mutta muutto sinne edellyttää myös opiskelupaikkaa ja töitä. Ja tiedän, että neljä tai useampi vuosi yliopistossa on yhtä kuin ennenaikainen sokeus. Minun verkkokalvoni eivät kestä, minun mieleni ei kestä. En osaa tehdä tämänkaltaisia valintoja.
Teitä on tullut taas lisää, kiitos ♥
Nyt tarvitaan vain päättäväisyyttä:
VastaaPoistaUseisiin yliopistoihin on haku myös syksyllä, varmasti myös Helsingin. Jätä tämä masentava pieni paikkakunta viimein taaksesi ja anna mennä !
-Kastehelmi
Sinun täytyy päästä opiskelemaan, sinä et saa jäädä odottelemaan, että sairautesi syö sinut elävältä. Sillä,jos jäät paikallesi minä eikä kukaan muu kohta löydetä sinua ja se on surullista.
VastaaPoistaMuutetaan yhdessä Helsinkiin.
VastaaPoistaHih hih.
Halauksia ♥
Kastehelmi: En minä haluaisikaan jäädä tänne enää päiväksikään, mutta tällä hetkellä olen kiinni psykologikäynneissä yms. Ja jonotan syömishäiriöklinikalle. Enkä tiedä, miten jaksaisin matkustaa Helsingistä Lahteen joka viikko noin kaksi kertaa (matkakuluista puhumattakaan).
VastaaPoistaSovin nimittäin psykiatrian ylilääkärin kanssa, että käyn ensin terapiassa jonkin aikaa, ja sen jälkeen pitäisi olla joku opiskelu- ja työkyvyn arviointi.
En lainkaan tiedä, kuinka kauan tässä kaikessa tulee kestämään. Joskus tahtoisin vain jättää kaiken ja lähteä.
Lasienkeli: Se on surullista, sillä minäkin haluaisin löytää teidät.
Mary: Karataan. Ja kiitos, halauksia sinullekin ♥