Rantakallioilla on graniittihampaat

Olen ollut viime sunnuntaista lähtien (ja tämän jälkeen vielä kaksi päivää) saaressa ja soutanut aina välillä mantereelle hakemaan lisää ruokaa. Ei kai olisi pitänyt. Heti kotiin palatessani alan voida huonosti, heti siitä lähtien kun avaan ruskean, sateen kuluttaman puuoven. Ja sitten joku sanoo jotakin väärää, jotakin mikä pilaa kaiken, kääntää kaiken taas ylösalaisin.

Kuulin kun isäni puhui siskonsa kanssa puhelimessa ruokavaliostani ja painostani, siitä kuinka minulle ei mukamas kelpaa mikään, ja etten Lontoossakaan suostu luultavasti syömään kunnolla. Ja tätini sanoi, että olisi ihan hyvä jos voisin syödä sitä mitä hotellissa tarjotaan, muuten tulee liian kalliiksi. Ei se niin ole, en minä ole nirso, miksi aina pitää liioitella, kohta he eivät enää halua minua mukaan.

Ja sitten:

"Ei Viikka näytä alipainoiselta."
"No ei niin, mutta kuukautiset ovat jääneet taas pois."

Soudin takaisin mökille ja heitin osan ruoasta järveen, hetken se tuntui pahalta, mutta sitten ei enää. Ja myöhemmin löysin kaapista suolapähkinöitä, liikaa suolapähkinöitä, minä söin ne kaikki,
kaikki kaikki kaikki.

En voi uskoa, että tein sen taas.
Yhdentoista onnistuneen päivän jälkeen tein sen taas.