Kävimme eilen pikaisesti mummilla ja tarkemmin ajatellen se riittää paremmin kuin hyvin. Ruoka + jälkiruoka + jälkijälkiruoka + pussillinen karkkia + palattuani kotiin se mitä pelkäsinkin = pahin ahmimiskohtaus pitkään aikaan + (helvetillinen olo)
2.
Enkä enää muista, miten tämänkaltaiset yhtälöt ratkaistaan.
Mummi sanoi
mutta ethän sinä näytä yhtään sairaalta
ja minä
hmm? no jaa, kiitos.
Tätä seurasi tavanomainen kysymyslitania opiskelusuunnitelmistani, töistä, sairaalakäynneistä ja lääkkeistä, johon minä vastasin niin riemastuttavan kattavasti
juu, jaa tai
ei.
(Ehdottomasti ei.)
Ja mummi kertoi jälleen J:n täydellisestä perheestä, kuinka he pukeutuvat
vain kalleimpiin merkkivaatteisiin lähtiessään ulkomaille, kuinka he ostavat
vain laatutuotteita, kuinka he ovat niin kansainvälisyyttä nähneitä kuin
vain voi olla, kuinka
vain.
Jossakin ilmeettömyyteni takana osa minusta olisi halunnut huutaa
haistakaa paska ja auttakaa edes joku.
Olen kamala ihminen, tiedän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Silmiä en uskalla kohdata unissa