Juoksen jäniksenä

Tein joulua varten yli kymmenen litraa rasvanpolttokeittoa, eikä minulla ole aavistustakaan, mahtuvatko kaikki purkit edes pakastimeen. Nestettä taisi tulla hieman liikaa, sillä koko litku maistuu lähinnä veden ja sellerin säälittävältä sekoitukselta (mutta kaloreita on litraa kohden vain 200, mikä on pääasia). Seuraava punnitus on heti tammikuun alussa, enkä tahdo nähdä lukujen enää kasvavan. Vaikka tiedänkin, että juuri niin pitäisi tapahtua jos haluan saada kuukautiseni takaisin. Ja jos ylipäätään haluan saada elämäni takaisin.

Äiti lähtee huomenna mummille siskonsa ja tämän miesystävän kanssa, mutta minä jään jälleen kerran kotiin. En kestä juuri nyt mitään järjettömiä ahmimiskohtauksia, en suklaita, korvapuusteja, jäätelöä, keksejä, en yhtään mitään. Luulen hieman, että myös Kilpikonna oli salaa helpottunut; hän sanoi lähtevänsä vain jos minäkin lähden.

Minä haluaisin olla se, joka joskus olin, se jonka ei tarvinnut ottaa päivittäin yhtätoista eri pilleriä, joka osasi koota itsensä oli tilanne mikä hyvänsä, jolle ei esitetty typeriä kysymyksiä ja suositeltu Pallo haltuun -kurssia (omahoitaja ei tunnu luottavan kykyihini selviytyä animaatiotuottajana) ja jota ei kohdeltu toistuvasi kuin aivokuollutta.