20111206

Viides kerros ja ikkuna (se oli kiinni)

Perjantaina on aika omahoitajalle, ja toivon sen olevan viimeinen tämän vuoden puolella, sillä jouluna en halua lähteä mihinkään. Tiedän, että hän punnitsee minut nyt, välissä on ollut jo monta viikkoa, mutta punnitkoon vain. Vaaka näyttää enemmän kuin syksyllä, minun pitäisi kai olla ahdistunut ja täynnä itsevihaa ja niin oikeastaan olenkin, mutta oikeasti en jaksa välittää. Minulla ei ole ollut vähään aikaan rytmihäiriöitä eikä huimausta, pystyn liikkumaan horjumatta ja ottamatta yhtenään tukea seinistä.

Kaikki lääkkeet tuntuvat loppuvan aina yhtä aikaa, Adalat, Sertralin, Viscotears ja entsyymikapselit, minua hävettää joka kerta pyytää isää ostamaan lisää, eihän minulla ole tuloja. "Vai eletään sitä vielä isän pussista", sen sosiaalityöntekijän suupielet nykivät ja minä ajattelin että haista paska.


Kunhan saan vielä muutaman kangastuksen aikaiseksi, aion lähettää tekstit joillekin kustantajille, eivät ne ehkä suostu, mutta ei minua enää pelota.

4 kommenttia:

  1. Halauksia sinulle. ♥

    Haluaisitko kertoa mulle jotain sun lempikirjoja? mä en keksi enää mitä lukea ja musta tuntuu että sä luet hyviä kirjoja.

    VastaaPoista
  2. Ne näkee kuinka sä puhallat.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Kustantajiako tarkoitat? Käsittääkseni en ole kyllä puhaltanut yhtään mitään.

    VastaaPoista

Silmiä en uskalla kohdata unissa