Se alkaisi vintiltä, tuuli kiskoisi mukaansa kaiken hylätyn tavaran: raajarikkoiset tuolit, pölyiset kappaverhot ja pahvilaatikot pehmoleluineen. Sininen nalle, takkuinen leijona, siili ja majava lentäisivät taivaalla, ne kohoaisivat kallion yli ja laskeutuisivat jonnekin missä on vielä joku joka ei ole unohtanut. Ja pian vesi syöksyisi sisään hyökyaaltoina, tummina varjoina ja vaahtopäinä, eikä minun pilkullinen sateenvarjoni olisi kyllin suuri pelastamaan meitä kolmea.
Mutta aamuisin on jäljellä yhä arkaa valoa, joka hiljalleen kasvaa ja taas hiipuu, on Fazerin suklaakalenteri ja tummapaahtoista kahvia. Pelastuinpas, sittenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Silmiä en uskalla kohdata unissa