"Sinun isästäsi näki jo lapsena, että siinä on poika joka rakastaa ruokaa. Minussa ja E:ssä ei ole ollut koskaan sitä ominaisuutta." Ja minä sanon tädilleni kiireesti, että ei minussakaan. Sillä eihän Viikassa sellaista häpeällistä piirrettä voi ollakaan, Viikka syö aina terveellisesti, Viikka ei käytä voita, sokeria ja valkoisia jauhoja, Viikka niuhottaa muiden syömistottumuksista, Viikka kieltäytyy karkeista, Viikka ei ole lihava.
Se on minun valepukuni ja se on ommeltu peittämään todellisen Viikan. Sen, josta kukaan ei pitäisi. Sen, joka syö viimeisen vaniljafudgen, saa jäätelöt katoamaan mystisesti pakastimesta, juo kirsikkaviinit, unohtaa kysyä lupaa.
Sillä minä olen ollut aina se lapsi, jolla on pohjaton nälkä, joka ei tahdo pahoittaa mummin mieltä, joka syö sitä mitä tarjotaan. Minun viereeni asetetaan mukamas huomaamattomasti santsilautanen, vanukkaan jäännökset, viimeinen kakkupala, pikkuleivät joista halutaan päästä eroon. Ja minä teeskentelen, että en välitä.
"Viikka, voisitko syödä nuo kaksi pihviä tuosta pannulta?"
"Marjajäätelöä jäi vielä. Jos sinulle vain maistuu, niin..."
"Pellillä on muutama pala pannukakkua ja jääkaappi on jo täynnä."
"Viikka, olen varma että sinulla on yhä nälkä."
Ja sitten ne ovat olevinaan hauskoja ja tökkivät sormillaan vatsaani, tänne mahtuu vielä, katsokaa nyt kuinka pieni vyötärö. Eikä se edes ole pieni, jättäkää minut rauhaan, en minä tahdo.
Minä teen aina väärin, söin tai en, ne huomauttelevat ja naureskelevat, katsovat vinoon. Isä moittii ja huutaa, jos olen syönyt jotakin makeaa (No niin, avasit sitten Kantolan piparipakkauksen tai Olet ottanut taatelipikkuleipiä, äiti on pettynyt sinuun), mutta samoin käy myös silloin jos kieltäydyn. En enää tiedä, mitä saan tehdä ja mitä en. Mikä on oikein.
Ja silti. Ehkä minä kestän. Jos ensi vuonna oma asunto ja tyhjät ruokakaapit. Tai jogurttia, maitorahkaa, raejuustoa, marjoja ja kasviksia. Ei muuta. Ja silloin minä en enää tarvitse valepukuja. En enää koskaan en koskaan en koskaan.
William Leithin Pohjaton nälkä sattui sattui.
Mulla on ollut ihan yhtä ongelmallista mun äidin kanssa toi syömis ja liikunta ja painoasia. Olen kuulemma aina pyöristynyt liikaa ja olen lihava, mutta silti äiti tuputtaa mulle sitä ruokaa. Eikä se ikinä ymmärrä että loukkaa mua. Joten ymmärrän sua täysin <3
VastaaPoistatoivottavasti voit nauttia kuitenkin joulusta ruokineen ilman tuollaisia kommentteja. yritä olla välittämättä niistä, vaikka se vaikeaa onkin. heillä on itsellään ongelma, kun pitää tuollaisia kommentoida.
VastaaPoistatunnelmallista joulua sinulle <3
Voi sinua, pieni.
VastaaPoistaIhanaa joulua ♥
<3 Koko blpogisi koskettaa syvästi. Olen käynyt läpi samat ajatukset, ahdistukset ja pelotkin, sekä osastolla että kotioloissa ja tiedän mistä puhut. Luin myös William Leithin Pohjattoman Nälän ja se jos jokin herätti tuttuja tuntemuksia pintaan. Niin sarkastisesti kuin teos onkin kirjoitettu, rivien välistä saattoi aistia pohjattoman tuskan ja kivun ja masennuksen. :(
VastaaPoistaToivon, että kipuat vielä jaloillesi, saat voimaa ja luottamusta itseesi ja elämään. Muiden ihmisten kommenteille ei voi kuitenkaan olla täysin immuuni, ei immuuneinkaan zombi-ihminen. Mieli pyörittelee sanoja ja lauseita uudelleen kerta toisensa jälkeen ja ajatukset paisuvat härkäsiksi omassa pienessä päässä. Typerä neuvo, vaikkakin hyöydyllinen: Kun joku sinua kritisoi, kuuntele toisella korvalla lintuja. :>
Itse olen paremmassa suunnassa kuin vuosikausiin ja päädyin sairauteni seurauksena(kin) opiskelemaan ravitsemusalaa. Tuntuu että palaset loksahtelevat paikoilleen, vaikka saan itsekin kuulla monenlaista kommenttia siitä, kuinka tämä ala "saattaa olla haitaksi" minun sairaushistoriani huomioonottaen.
Voimia sinulle aivan hurjasti. Aurinko paistaa joskus, toisinaan, sattumalta ja yks kaksyllättäen risukasaankin.
Rauhaisaa ja levollista joulunaikaa sinulle!
Suuri kiitos teille ♥
VastaaPoista