Päivisin minua pitävät elossa Disneyn juhlajulkaisut, Topeliuksen sadut, taatelilevyt, Simon & Garfunkel ja Ruohometsän kansa, jonka kannet tosin lahoavat hetkenä minä hyvänsä. Enkä juuri nyt halua ajatella muuta kuin ulkona hohtavia jouluvaloja, jotka muistuttavat huurteisia tähtiä. Isä sitoi yhteen monta pienehköä kuusta, mutta illan hämärissä ne näyttävät yhdeltä suurelta lumipuulta.
Lääkärissä käydessäni en saanut vieläkään välttyä loppuunkuluneelta kysymykseltä: "Missäs sinä nyt opiskelet?" En voi valehdella loputtomiin, joten ennemmin tai myöhemmin joudun kertomaan olevani kotona piileskelevä renttu. Ja pysyvänikin sellaisena, kunnes minulla on riittävästi rahaa johonkin säälittävään loukkoon. Mutta itsepähän olen näin valinnut.
En enää tiedä, kuinka alas tässä kaikessa voi vielä vajota. Tuhlasin viimeiset rahani kahteen pehmoleluun, varpushaukkaan ja hirveen. Psykologini varoitti joskus, että syömishäiriöni vuoksi saattaisin jäädä henkisesti johonkin tiettyyn kehitysvaiheeseen. Silloin muistan nauraneeni, mutta nyt en olisi ihan niinkään varma. Toivottavasti tämä regressio ei kehkeydy entistä pahemmaksi tai saatan ostaa joulun jälkeen värikkään perhosmobilen sänkyni yläpuolelle.
Äiti sanoi minun olevan luuseri, ja siinä hän taitaa olla todellakin oikeassa.
disney on parasta koskaan. pakko myöntää että katson niitä usein ja osaan paljon ulkoa.
VastaaPoistaja pehmoleluihin tuhlaaminen ei koskaan ole turhaa, niille voi kertoa kaikenlaista, eikä ne unohda.
Ehkä välillä täytyy päästää irti
VastaaPoistaja sitten tarttua uudestaan.
Toivoen, että se onnistuisi
edes vielä joskus.
Sinä et ole luuseri.
VastaaPoistaOlet kaunis ja herkkä persoona josta tulee vielä joskus jotain, jossei mitään suurta niin ainakin ehjä ja vahva. Vaikka vahva sinä olet jo nyt. ♥
et sinä ole.
VastaaPoista