Tarinoita minä suunnittelen hiljattain ostamaani kirjaan, jonka kannessa Pikkumyy lentää tiehensä punaisella sateenvarjollaan. Siinä ei ole viivoja, enkä minä niitä tarvitsekaan. En ole kirjoittanut pitkään aikaan satua ja juuri sen vuoksi minua hieman pelottaa. Kahden maailman välinen raja, pieni poika, metsäjänis, liito-orava, mäyrä, helmipöllö ja valkohäntäpeura. Olen ajatellut tekeväni myös jonkinlaisen kuvituksen peiteväreillä.
Syön niin paljon suklaata, että mustat silmäteränikin muuttuvat pian ruskeiksi. Enkä minä jaksa oikeastaan välittää. Mutta silti on suuri vääryys, ettei minulla ole kuin yksi joulukalenteri.

Sä varmaan pystyisit kirjoittamaan maailman ihanimman satukirjan. Oot niin käsittämättömän hyvä kirjoittamaan! :)
VastaaPoistaEn nyt sentään, mutta kiitos <3
VastaaPoistakirjoita linnuille siivet
VastaaPoistaja silloin ilta kavahtaa aamua, sillä se on kaunis.