Valvon yöt katsoen tyhjyyteen tai tehden sanaristikoita (jälkimmäistä en ymmärrä itsekään), sillä jokin on saanut minut pelkäämään nukahtamista. Ja tarkemmin ajatellen tätä on kestänyt jo lähemmäs vuoden. Mutta sanat luovat turvaa, olivat ne sitten missä tahansa. Kirjojen sivuilla, muistivihoissa, lehdissä, vaakasuorassa, pystysuorassa.
Odotan joulua, mutta samalla olen myös ahdistunut. Minusta tulee suurempi, kaiken aikaa. En osaa enää kutsua itseäni syömishäiriöiseksi, vaikka käyttäytymistäni tuskin luokiteltaisiin kovinkaan terveeksi. En tiedä todellisesta minästäni mitään.
Kiitos uusille lukijoille ♥
monia pelottaa nukahtaminen, muakin. joskus ajattelen kuolevani yhtäkkiä kun nukun. olisi pelottavaa jäädä ikuisesti uneen, jopa kamalaa. ainakin jossei sitä olisi suunnitellut.
VastaaPoista