Vanhemmat uhkaavat raahata minut hoitoon, sillä he pelkäävät että teen itselleni jotain. Ja totta puhuen minä en voi luvata enää mitään vaikka kuinka haluaisin. Mutta kolmen päivän päästä he ovat jo unohtaneet aikeensa, kuten aina ennenkin. Ne työnnetään pois mielestä, lukitaan kymmenen oven taakse ja uskotellaan, ettei mitään koskaan ollutkaan.
Ehkä se onkin niin, ehkä minä olen yhtä epätodellinen kuin kaikki pieniin tarinoihin keksimäni hahmot. Kuljen niin hiljaa, ettei äiti nykyään huomaa kun astun huoneeseen. Minun paljaat jalkani eivät kosketa lattiaa, minä leijun.
Iltaisin palaan rinnakkaistodellisuudesta tähän maailmaan, asetun sohvalle koirani Negatiivin viereen ja katsomme yhdessä vanhoja piirrettyjä rätiseviltä videokaseteilta. Mustavalkea pää minun käsivarteeni nojaten se seurasi eilen Beatrix Potterin tanssivia hiiriä, jotka ompelevat yöllä silkkitakin sairastuneen räätälin puolesta. Ja hetkeksi unohdan kaiken muun.
Kiitos ihanat, teitä on jo yli 60 ♥
Ihana olet sinäkin.
VastaaPoista♥
Voi sinä haaveilija. Minä en voi katsoa lastenohjelmia ja lapsuuden piirrettyjä, pelkään että niiden taika rikkoutuu.
VastaaPoistaIhana koiran nimi. :)
Mary: ♥
VastaaPoistaGirlygirl: En usko että niiden taika rikkoutuu kovin helposti :) Ainakin itse voisin katsoa samoja piirrettyjä vielä viidenkymmenen vuoden päästä.
Kiitos, Negatiivi on itse asiassa kasvattajan antama nimi. Kutsumme sitä yleensä vain Neksuksi.