Lady lights a cigarette, puffs away, no regret

"Gerda-tädillä on kiharat hiukset, hän pyyhkäisee kakunmurusia keittiönpöydältä ja karistaa tuhkat pikkusikarista. Hän on ollut Pariisissa ja hänessä on suuren maailman tyyliä, äiti sanoo. Davi muistaa tämän, on kuin hän istuisi pienessä teatterissa, jonka on itse rakentanut. Se suo hänelle etäisyyttä ja salaista hupia."

-Bo Carpelan: Lapsuus

Helmikuun lopussa serkkuni ja minun on aikomus viipyä muutama päivä Helsingissä tätimme luonna, sillä viime kerrasta on jo hyvin kauan. Ainakin viisi vuotta ellei enemmänkin. Oikeastaan hän on isotätimme, mutta me emme ole koskaan osanneet mieltää sitä niin. En tiedä miksi.

Hän kuuluu niihin erikoisiin ihmisiin, joiden ympärillä on jotakin hiljaista säteilyä ja vetovoimaa, sisäistä valoa, jos haluaa suosia hieman kliseisiä ilmaisuja. Miehiltä se ei ainakaan ole jäänyt huomaamatta, mikäli äidin tarinoita on uskominen.

Lapsena ihailin hänen puheestaan kuultava vierasta aksenttia, joka muutti Helsingin kadut maailman hienoimmiksi bulevardeiksi tuosta noin vain. Se ei kuulostanut suomalaiselta, ja monesti mietinkin sen alkuperää löytämättä kuitenkaan mahdollista vastausta.

Muistan kerran matkustaneeni metrossa äidin ja isotätini kanssa Haagasta poispäin. Katsoin katsomistani ja lopulta kuiskasin hiljaa äidille: "Hän on niin kovin kaunis". Äiti tuuppasi minua kylkeen ja sanoi, ettei toisten aikana saa supista. Siitä on kolmetoista vuotta, mutta tätiä ne eivät ole muuttaneet juuri lainkaan.